"Vaatimus täydellisyydestä vaivaa jo koiranomistajiakin"

Onhan noita. Esim. pennunoston vaatimuksena on käyttää pentua ainakin kerran näyttelyssä.

Ihan itse jokainen voi päättää mihin lähtee mukaan ja mihin ei. Meillä on kotikoira, jonka kanssa käydään ihan tavallisella lenkillä ja vähän kotipihassa leikitetään. Perusjutut opetellaan. Mitään harrastuksia ei ole eikä tule.

Eli turvallisin valinta koiraksi olisi sekarotuinen? Vähemmän pädettävää?

-Ap

Sekarotuisen ottamisessa vain se haaste kun nykyään on näitä pentutehtaijoita joka lähtöön, ettet vahingossa päädy tukemaan heitä. Aikuinen kodinvaihtaja toki eri. Itselläni tällä hetkellä rotukoira( aiemmin ollut sekarotuisia), niin osa porukasta niin pimeitä että alkavat lenkillä arvostelemaan koirani ulkonäköä( ei ole optimaalisissa mittasuhteissa tms) Mulla siis vähän isompi rotunsa edustaja mutta ei siis läski vain normia korkeampi. Välillä tekisi mieli ampua tollasille jotakin nasevaa kommentoijan mittasuhteista, mutta empä ole viitsinyt :) Mut se on huomattu että on porukkaa, jolle koira on se trimmattu egonjatke, kuten tietty auto, käsilaukku tms. Eli karannut se koiranomistamisen alkuperäinen idea joltakin. Mulla on koira koska se lenkittää mua 3 krt päivässä ja on seuraksi. 

Kyllä mä tunnen painetta siitä että onhan koira on onnellinen.

Ulkonäkö ym on yhdentekevää, en harrasta sen kanssa mitään ihmeellistä lenkkeilyn lisäksi mutta se tykkää uida, hakea palloa ja möyriä lumessa.

Jos esim. ärähdän sille niin koen jäätävää syyllisyyttä.

Koko ajan pelkään että en ole omistajana tarpeeksi hyvä.