Helpottaako tämä milloin(kaan)?
Tämä raastava tunne kun kotona käymässä oleva nuori lähtee takaisin "omalle kämpälleen"?
Miettinyt, että tämä tuskainen olotilani johtuu ainakin osaksi siitä, että näemme niin harvoin, tätä pääsiäisen aikaa edelsi näkeminen jouluna eli liki 4kk tauko välissä. Ja nyt kun hän on taas lähdössä takaisin opiskelupaikkakunnalleen johon viime elokuussa muutti, niin minähän olen ihan repaleina😭.
Ei tarvitse sanoa, että näin sen pitääkin mennä tms, tiedän kyllä, siitä ei vain ole nyt kysymys. Eikä tarvitse sanoa siitäkään, että olisit ylpeä, kun pärjää jne, olenkin ja niin, että sydän pakahtuu, mutta silti.
Kommentit (8)
Ajan myötä helpottaa. Mukavaa, että hän haluaa tulla käymään kotona.
Soitelkaa pari kertaa viikossa. Anna nuoren mennä, hän kaipaa nyt vapautta. Älä ala syyllistämään siitä, että ei käy kotona tarpeeksi usein.
Onko hänellä ollut lähiopetusta? Minun lapsella kohta kaksi vuotta lähes pelkää etää yliopistossa, tylsää "opiskelijaelämää". Kuinka kaukana lapsesi asuu, kun käy noin harvoin?
Teillä on aika pitkään edellisestä tapaamisesta. Lapset ovat rakkaita ja tärkeitä. Lapsen muutto kotoa on iso muutos, niin nuorelle itselleen ja kotiin jääville. Lapsen muutto kotoa melko uusi muutos.
Vuodet kiitävät eteenpäin.
Joku jo ehdottikin, voisitteko soitella ikävää loiventamaan.
Ymmärrän raskaan taakkasi. Läheisiin kiihtyy.
Voimia kovasti 💕
Eipä ole lämmennyt videopuheluajatukselle, mutta kokeilen vielä kyllä sitäkin. Muutti muutaman tunnin matkan päähän ja tämä 1.vuosi yliopistossa ollut pitkälti etänä, mutta ollut kyllä myös ihan lähiopetustakin ja sen määrä kasvanut nyt ja lisääntyy enemmänkin, vähän kurssivalinnoistakin johtuen.
Pakkohan tähän on tottua, en minä sitä, on vain vaikeata, mutta onneksi vain minulle eikä hänelle❤️
Ap
Tunne voi olla musertava ja voi kestää kauan, varsinkin jos on ns tunneihminen vaikka ymmärtäisikin samalla myös järjellä kaiken sen muutoksen ym.
No, miten olis skype? Videopuhelu? Onhan se nykypäivänä mahdollista.