Oletko ollut itse uusperheen lapsi aikanasi?

Minä olen. Äitini meni uusiin naimisiin kun olin 4v. Näennäisesti kaikki oli onnellista. Oma isäni ei pitänyt minuun yhteyttä(tiedän kuka hän on, mutta en tunne häntä paremmin), mutta isäpuoleni ei osannut laskea minua lähelleen. Minulla on kaksi pikkusiskoa tästä uudesta liitosta ja he ovat minulle rakkaita. Isäpuoleni poika kävi meillä satunnaisesti, emme varttuneet yhdessä eikä meistä tullut läheisiä(äitini ei hyväksynyt koskaan tätä isäpuoleni poikaa). Olisin kyllä kaivannut rakkautta ja läheisyyttä myös isältä, vaikka sainkin sitä äidiltä. Koin usein olevani jotenkin ylimääräinen, en yhtä tärkeä osa perhettä. Myös se vaikutti, että olin ainoa jolla oli eri sukunimi, eikä sukunimeäni edes laitettu postilaatikkoon. Äiti kysyi minulta kun he menivät naimisiin, että haluanko saman sukunimen-mitä nyt 4v. laspi asiasta ymmärtää! Muistan miten pienenä ajattelin, että minun pitää vaan olla onnellinen ja tyytyväinen tästä uudesta perheestä, koska biologinen isäni oli surkea ja elämä hänen kanssaan oli mahdotonta. Isäni(=isäpuoleni) on pyytänyt minulta aikuisiällä kerran pikkupäissään yhdissä sukujuhlissa anteeksi ettei pystynyt aikanaan parempaan, mutta pitää minua ihan tasavertaisena tyttärenään. Lupasin antaa anteeksi, mutta kyllä mua edelleen surettaa etten ole saanut isän rakkautta lapsena. Olkaa te fiksumpia, yrittäkää rakastaa puolisojenne lapsia. Uskon, että jokainén voi alkaa rakastamaan toisen lasta jos vaan haluaa. Ei se varmasti helppoa ole, mutta lapsi kyllä vaistoaa jos tunteita ei ole tai ne ovat negatiivisia.Ei se ole lapsen vika että hän on sattunut syntymään eri äidistä/isästä!