Olen perheeni nuorin ja tajusin, että joudun ehkä hautaamaan kaikki perheenjäseneni, jos en lähde täältä ennen aikojani

Hui, en ole ajatellut asiaa. Itsekin olen nuorin ja meitä on kuitenkin kuusi sisarusta. Isot ikäerot.

En taida ajatella asiaa enempää koska ahdistavaa ajatella. Kyllä kaikki jotenkin järjestyy.

Eipä tuota kannatta sen enempää pohdiskella nyt. Nauti ajasta, jonka saat viettää heidän kanssaan äläkä tuhlaa sitä aikaasi murehtimalla surkuttelemalla sitä mikä on edessä meillä jokaisella vuorollaan väistämättä. Asiat järjestyy, mutta nyt ei ole aika miettiä sitä.

Milloin lähdetään ennen aikojaan?

Mä olen sisaruksista vanhin mutta välillä kauhistuttaa ajatus että olisin yksin. Meillä siis ei ole isot ikäerot ja veljien elämäntyyli sellainen että heitä saattaa hautaan varmaan äiti ja isäkin.

Olen yrittänyt muistella että näin sen kuuluu mennä. Mulla on nyt kolme lasta, eli varmaan siinä vaiheessa jo iso perhe johon voin sitten keskittyä. Lapsenlapsia (toivottavasti) ja sellaista.

Olen myös omaksi lohduksi yrittänyt rakentaa jonkinlaista tuonpuoleisen tapaista omaan maailmankuvaan. Helpompi olla kun kaikki ei ole lopullista. Siis lukenut ihmisten kokemuksia siitä että kuoleman hetkellä läheiset tulee hakemaan ym.

Sitä ei tiedä minne sielu joutuu kun ruumis hajoaa. Sieluhan tietääkseni sijaitsee sydämessä vaikkei kaikki siihen usko. Sydämessä tunnet kaikki tunteesi niin positiiviset kuin negatiiviset.

Tuo on kuitenkin semmoinen ongelma, jonka voi itse ratkaista. Että turha siitä on isompaa juttua kehittää.

Minä olen kaikki jo haudannut. Yhtä surua ollut viimeiset 16 vuotta. Mutta surusta selviää suremalla. Ei meistä tänne kukaan ole jäänyt..... lohduttaa että perheessäni kaikki on kristittyjä, vielä me tapaamme tuolla jossain.