Jos olet ollut ns. ikisinkku, ja päädyit parisuhteeseen, tekikö se sinut onnelliseksi?

Nelikymppisenä pariutunut ikisinkku [sic] vastaa. 

Ei. Puolisosta paljastui riippuvuussairaus, ja olin tulla hulluksi siinä myllytyksessä.

Mutta kyllä suosittelen kokeilemaan, ettei jää sitten harmittamaan. Ota vaikka kesäkissa. 

Olin yksin 35-vuotiaaksi asti. Ei vaan löytynyt ketään sopivaa. Tein hulluna töitä ja opiskelin kaikenlaista, jotain harrastuksia kanssa ylläpidin ja minulla on aina ollut myös koiria.

Etenkin töissä minua varmasti pidettiin jonain super-ihmis-ikisinkkuna koska olin oikeasti aika pätevä ja tein paljon enemmän töitä kun muut (=mulla oli aikaa vaikka ne viikonloputkin). Ulospäin pärjäävä ja menestynyt ja varmaan ehkä kylmän vaikutelman antava mitä parisuhdeasioihin tuli (en jakanut kuunnella ja vatuloida niitä yhtään).

Olisin kyllä halunnut puolison mutta minkäs teet kun ei vaan löydy. Kesät oli raskasta aikaa iloita muiden häissä ja itkeä myöhemmin yksin kotona.

Lopulta löytyi puoliso ja nyt olen 39v kohta ollut vuoden lapsen kanssa kotona. Elämäni paras vuosi ja elän elämäni parasta ja onnellisinta aikaa.

Toinen erakko vastaa.

Ei tehnyt suhde onnelliseksi, mutta se antoi motiivin tavoitella onnellisuutta ja tehdä omasta elämästä mukavampaa. Nyt olen raskaana ja tuntuu siltä, kuin yksi merkittävä etappi elämässä olisi saavutettu, eikä tarvitse itse olla enää kaiken keskipisteenä. Se helpottaa ja motivoi.

Kyllä on tehnyt onnelliseksi, vaikka ei helppoa ole ollutkaan totuttautua toiseen

Suhteessa oleva erakkoluonne täällä. Sanoisin, että suhde teki onnellisemmaksi, mutta kyllä siinä on joutunut samalla jostain tinkimään. Omaa tilaa ja aikaa on vähemmän kuin haluaisin. Kuitenkin itselleni parempi näin.

teki onnelliseksi

Ei. Nyt taas sinkkuna ja on mulle oikea vaihtoehto.

Vihasin jokaista hetkeä siitä päivästä lähtien kun se muutti mun luo. Nyt taas sinkkuna, yksinäisenä ja onnellisena

Eiköhän moni ikisinkku nyt voi suoraan todeta että viihtyy paremmin yksin, eihän ne pitkät yksinolojaksot nyt ihan vahinkokaan ole. Sitten jos on totaalikokematon, niin voihan se vähän vaivata kun ei ole sitä suhdetta kokenut. Itsellä kävi niin että viimein keski-iässä sain ekan suhteentapaiseksi laskettavan ja totesin, ettei taida olla meikäläisen juttu. Toki se alkuhuuma oli mukavaa, mutta sitten kun alkoi normalisoitumaan niin en minä sellaista ehkä loppuelämääni olisi jaksanut kuitenkaan.

Kyllä. Olen onnellisessa parisuhteessa ja olen onnellisempi kuin ennen mieheni tapaamista.

"Sain" ensimmäisen parisuhteeni 25-vuotiaana. Se oli jatkuvaa (masentuneen) miehen pystyssäpitämistä ja tsemppaamista, samalla kuin itse sain lokaa niskaan. Ero oli elämäni paras päätös. Sinkkuna olen jatkanut enkä enää kaipaa parisuhteeseen niin kuin ikisinkkuaikoina. Tulee jos on tullakseen.

Yhtä onnellinen sinkkuna kuin suhteessa.

Yksin ollessa oli rauhallisempaa ja tasaisempaa menoa. Parisuhteessa tulee konflikteja mutta toisaalta myös voimakkaampia ilonaiheita.

Olen ollut suuren osan elämästäni sinkkuna, nyt parisuhteessa. Olen yhtä onnellinen kuin ennen, mutta eri syistä. Emme asu yhdessä mieheni kanssa, koska kumpikin kaipaa paljon omaa tilaa eikä rahaan liittyvä vääntö, jota yhteistaloudessa kuitenkin olisi, kiinnosta. Ollaan iältämme noin 40 v.

Hyvä, säännöllinen seksi on plussaa, mutta hyvä seksielämä voi olla sinkullakin.

Omannäköiset elämänvalinnat on meidän parisuhteen elinehto. Kumpikin tietää, että yksinkin pärjää. Ollaan yhdessä, koska halutaan olla, ei siksi että elämän pitäisi näyttää ulospäin tietynlaiselta.