Miten kerroitte tulevasta vauvasta esikoiselle tai isosisaruksille?
Osa tarinoista julkaistaan huhtikuun Vauvassa, jossa käsittelemme aihetta.
Liitä mukaan etunimesi ja lastesi iät. Kerro tarinassa myös se, minkä ikäiselle lapselle kerroit vauvasta.
Kommentit (6)
Kävimme ensinmäisessä ultrassa, jonka jälkeen näytimme kuvat esikoiselle. Esikoululainen katseli kuvia ja totesi "aika ruma. mikä se on? Kun kerroimme että se on pikkusisko tai -veli oli onni irti. Hän oli toivonut jo niin kauan pikkuista meille ja ajatellut ettei sellaista koskaan tule.
Ida lapset 01 ja 09
Esikoispoika oli 8v. ja tytär 6v., kun kävimme hedelmöityshoidossa. Olimme hieman kyselleet hoitojen aikana, että miltäs tuntuis, jos meille vielä tulis vauva? Ja lapset olivat kovin innostuneita asiasta. Hyvältä tuntui, kun saimme sitten positiivisen uutisen ja saimme pyytää lapsia katsomaan raskaustestin viivoja. He kun kyselivät, että mistä te sen tiedätte, että vauva tulee. Testi ei heitä juuri kiinnostanut vaan he rupesivat arvuuttelemaan tuleeko tyttö vai poika ja mikä nimi annetaan. Yllättävän pian lapset kuitenkin "unohtivat" asian ja entiset omat jutut vei huomion.
Lotta + lapset 3v., 9v. ja 11v.
Lapsemme olivat 11/08 15,11ja8-vuotiaita, kun kerroimme vauvasta. Sanoimme, että meitä on ensi kesänä kuusi. Piti myös selventää, että meille tulee vauva, ennenkuin asia tuli ymmärretyksi. Vanhin tyttö purskahti onnesta itkemään ja pienemmätkin olivat onnellisia tiedosta. Juhannusviikolla 09 perheeseemme sitten syntyi kovasti odotettu poikavauva ja nyt on tasaluku tyttöjä ja poikia :) t. Taina
Meillä lapset kyselivät kovasti, että "koska meille tulee vauva?", ja malttamattomina odottivat sisarusta. 2,5 vuotta kerettiin toivomaan vauvaa, joten eihän se onni salassa pysynyt kun plussa pärähti testiin ;)
Yritettiin olla kertomatta heti, mutta mies kun tuli töistä (oli töissä kun plussatuloksesta ilmoitin) ruusupuska kädessään, ja halasimme toisiamme (ja itkimme ilosta), lapset arvasivat hetimiten mistä oli kyse ;)
Kerroimme sitten, että "toiveenne toteutuu, äidin mahassa kasvaa vauva, ja ensi syksynä meitä on yksi enemmän". Lapset kiljuivat riemusta ja hyppelehtivät ilmaan :)
Kuopus hoki tohkeissaan, että "pian mustakin tulee isoveli".
Kertomishetkellä isotveljet n. 5,5 v ja n. 4v
t. Suvi & pojat 7/02, 2/04 ja 9/08
kun kuopusta aloin odottamaan. Meillä oli miehen kanssa muutenkin kinaa siitä, koska uudesta vauvasta kerrotaan ja kenelle - minä olisin halunnut kertoa aiemmin, mies kaiketi ei ollenkaan. Esikoisella (tyttö, 10/05) oli muutenkin kova "vauvakuume", hän katseli aina muiden vauvoja ja pieniä lapsia ja kyseli, että koska meille tulee vauva, tai huokaili, että "tulisipa meillekin vauva".
Raskaus oli jo melkein puolivälissä, mahani oli jo aika selkeästi esillä ja tyttökin oli jo ihmetellyt, että miksi äidin maha on noin iso, kun hänelle kerrottiin asiasta. Mieheni oli lukenut tytön kanssa jonkun lastenkirjan, jossa oli isosisko ja pikkuveli, ja kysyi sitten yllättäen tytöltä, että "missäs xxx:n pikkuveli on?" Tyttö hämmentyi vähän ja tokaisi, että "ei mulla ole", ja mieheni totesi tähän, että "kohta sulla on pikkuveli tai pikkusisko, tuolla äidin mahassa kasvaa vauva". Kerrottiin, että keväällä, kunhan lumet sulaa ja puihin tulee pieniä lehtiä, vauva syntyy äidin mahasta. Siitä eteenpäin tyttö touhotti kovasti siitä, että hänestä tulee isosisko, mietti kovasti kaikkea, mitä vauvalle sitten tarvitaan, ja miten hän sitten vauvaa hoitaa ja pitää huolta vauvasta. Pikkuveli syntyi huhtikuussa 2009, ja pahimmat mustasukkaisuuspuuskat ovat tytöllä tulleet siitä, ettei hän saa vaihtaa joka ainutta vaippaa, pukea vauvaa ja imettää :)
- Minna
Eräänä aprillipäivänä kerroin 10-vuotiaalle esikoisellemme, että meille on tulossa vauva!
Hänen ilmeensä kertoi kaiken, naama meni ihan punaiseksi, nielaisi ison palan kurkusta alas ja sanoi käheällä äänellä: EI KAI??
Minä siihen APRILLIA!!! HÄ-HÄ-HÄÄÄ!!!
Esikoinen huokaisi helpostuksesta.
Kunnes kuukauden päästä piti kertoa hänelle, ettei kyseessä tainnut sittenkään olla aprillipila, vaan saamme ihan oikeesti jouluvauvan.
Otti uutisen kaikesta huolimatta ilolla vastaan.
Sinttu ja lapset,
poika -98, tytöt -06 ja -08