Paras ystävä aiheuttaa koko ajan pahaa mieltä

Olemme olleet ystäviä jo ala-asteelta lähtien ja hän on oikeasti todella ihana ihminen. Sellainen, josta kaikki aina heti tykkää, tosi mukava ja sydämellinen. Paljon ollaan yhdessä koettu ja ollaan hengenheimolaisia monessa asiassa ja luottamus välillämme on kunnossa. Ollaan kohta neljäkymppisiä naisia ja meidän elämäntilanteet on täysin erilaiset. Hän on perheellinen ja minä olen sinkku.

Olen tässä jo monta vuotta pähkäillyt, että onkohan ongelma minussa vai onko hänen käytöksensä minua kohtaan välillä nykyään hieman ihmeellistä. -esim. jostain syystä hän ei pysty kuuntelemaan yhtään jos haluaisin puhua vaikka jostain miehestä. Ja en todellakaan harrasta mitään hurjia miesseikkailuja tms. vaan välillä tarkoitan hyvin harvakseltaan vaikka jotain pieniä ihastumisiani tai jotain tilanteita miesten kanssa, joihin haluaisin näkökulmaa. Ja näin on ollut aina, jostain syystä hän ei kestä, että mainitsen edes nimeltä ketään miestä. Hän tietää kuitenkin, että haluaisin parisuhteen. Itsehän hän voi ihan vitsillä varattuna naisena herutella milloin kenestäkin. En vaan ymmärrä tätä, ajatteleeko hän sisimmässään, että en ansaitse ketään miestä vai pelkääkö hän jotenkin, että nolaan itseni vai mitä? Ja siis tilanteet menee niin, että jos sanon jotain jostakin miehestä niin hän on vaan hiljaa, korkeintaan hymähtää ja sitten vaihtaa aihetta.

Toinen asia on, että hänellä on paljon muitakin kavereita, joita hän tapaa viikoittain. Me ollaan nähty tän vuoden aikana vain pari kertaa, vaikka asutaan samassa kaupungissa eli välimatkasta ei ole kyse. Itselläni on vähemmän ystäviä enkä tutustu niin helposti uusiin ihmisiin. Se mikä ihmetyttää, on se, että nykyisin minulla tuntuu olevan hänen elämässään vain kuuntelijan ja paskasangon rooli. Hänellä on ollut paljon murheita ja monesta asiasta tiedän, että hän on kertonut vain minulle ja minä olen yrittänyt tukea häntä mahdollisimman hyvin. Sitten kuitenkin kaikki hauskat asiat tapahtuu aina muiden kavereiden kanssa ja mua ei koskaan pyydetä niihin mukaan, vaikka hän tietää, että olen yksinäinen. Esim. ensin hän on voinut koko viikon tilittää minulle ahdistustaan ja pahaa oloaan ja sitten yht´äkkiä viikonloppuna hän onkin lähtenyt ex-tempore juhlimaan muiden kavereidensa kanssa eikä ahdistuksesta ole tietoakaan.

En vaan ymmärrä, että eikö hän tajua miltä tämä näyttäytyy mun suuntaan tai tuntuu minusta. Ja hänkin kyllä kuuntelee minun murheita ja tukee minua muissa kuin näissä mies-asioissa. Joka tapauksessa olen huomannut, että olen lähes päivittäin surullinen ja itkettää väliemme vuoksi. Ymmärrän kyllä, että ystävyys voi vuosien mittaan muuttua ja olen tutkiskellut ja pohtinut omaa toimintaani, että teenkö jotain väärin tai ärsytänkö häntä. Tämä on mennyt jopa niin pitkälle, että tuntuu etten osaa enää olla oma itseni, kun tarkkailen käytöstäni hänen seurassaan liikaa etten vaan työntäisi häntä lopullisesti jotenkin pois. Hän kyllä sanoo, että olen hänen paras ystävänsä, mutta tuntuu, että tämä toteutuu vaan juhlapuheissa. Todellisuudessa elämä jaetaan ja siitä nautitaan ihan muiden kanssa. Anteeksi pitkä tilitys, helpotti, että sain kirjoitettua tämän ulos itsestäni.