Avio-oikeus joutaisi romukoppaan
Olen täysin samaa mieltä. Minusta avioliittolakia pitäisi muuttaa niin, ettei automaattisesti ole oikeutta eron tullen toisen omaisuuteen. Erojakin on nykyään niin valtavasti, ero on oikeastaan nykyään luonnollinen osa avioliittoa. Ei liitot enää kestä, ihmiset ovat siinä mielessä muuttuneet... Ei halutakaan enää loppuelämän suhdetta. Minä minä asenne on tullut tilalle.
Eron tullen on usein paljon riitoja elatuksesta ja omaisuudestakin. Olisi selkeämpää, jos vain yhteiseksi hankittu omaisuus kuuluisi puolitukseen, mutta toisen oma omaisuus ei kuuluisi siihen, eikä perintönä saatu omaisuus myöskään.
Se mikä on toisen omaa, niin myös olisi sitä. Ilman riitoja.
"Jos Svahn saisi päättää, hän muuttaisi koko avioliittolainsäädäntöä: hänen puolestaan avio-oikeus joutaisi romukoppaan.
Avio-oikeus tarkoittaa puolison oikeutta toisen omaisuuteen silloin, kun liitto päättyy eron tai kuoleman takia. Laki on tehty turvaamaan vaimon asemaa, ja kieltämättä se sopiikin parhaiten sellaiseen maailmaan, jossa vain miehellä on tuloja, vaimon paikka on kotona ja kaikki omaisuus on hankittu miehen nimiin.
– Avio-oikeus kuuluu minusta vanhaan aikaan. Nykyään se sotii valtaosan oikeuskäsitystä vastaan, että toisella olisi oikeus vaikkapa toisen vanhemmilta tulleeseen perintöön."