Sohvaperunasta aktiiviseksi, otanko koiran avuksi?
Haluaisin päästä sohvaperunasta kunnon kansalaiseksi, joka huolehtii omasta hyvinvoinnistaan. Kannattaako ottaa koira tähän tsemppariksi vai onko ihan tuhoontuomittu idea?
Ajattelin, että koiran hyvinvoinnin eteen tekisin kaikkeni lenkkeineen päivineen ja samalla itsekin pääsisin kuntoon. Yksin on niin vaikea motivoitua.
Kommentit (24)
Niinhän sitä on helppo ajatella. Suosittelisin että ensin omaksuis sitä liikkuvampaa elämäntapaa, ja sitten vasta ottais elävän olennon avuks ylläpitään sitä. Kannattaa kokeilla, pystykkö vaikka pari kuukautta päivittäin ulkoilla säällä kuin säällä
Vierailija kirjoitti:
Väärä järjestys. Ota koira sitten kun sulla on se lenkkirutiini jo hallussa ja kyllästyttää kulkea siellä aina yksin. Jos sohvapottuna otat koiran niin on valtava riski sille että et lopulta jaksakaan liikuttaa sitä niin paljon kuin sille terveellistä olisi.
Tämähän se pelko on, mutta saan itsestäni irti yleensä vain pakon edessä. En voisi myöskään eläimen hyvinvoinnista koskaan tinkiä. Mutta täyttä asiaa kirjoitat.
Ap
Älä ota. Koira vaatii paljon aikaa, rahaa ja huolenpitoa jopa 15 vuoden ajan. Lenkille pääset helpommallakin.
Ota kissa sitäkin voi ulkoiluttaa mutta kissa ei tarvii paljoa aikaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väärä järjestys. Ota koira sitten kun sulla on se lenkkirutiini jo hallussa ja kyllästyttää kulkea siellä aina yksin. Jos sohvapottuna otat koiran niin on valtava riski sille että et lopulta jaksakaan liikuttaa sitä niin paljon kuin sille terveellistä olisi.
Tämähän se pelko on, mutta saan itsestäni irti yleensä vain pakon edessä. En voisi myöskään eläimen hyvinvoinnista koskaan tinkiä. Mutta täyttä asiaa kirjoitat.
Ap
No koita repiä se motivaatio tästä kuitenkin jotenkin? Kirjaa vaikka puolen vuoden päähän päivämäärä milloin alat katsella koiraa itsellesi. Siihen saakka joka päivä lenkille, mielellään sen kolme kertaa päivässä ainakin. Joku noista lenkeistä olisi hyvä mennä osittain juosten, että koirakin saa juosta. Jos et tähän puolta vuotta pysty niin koiran hommaaminen ei ole sulle ehkä paras ratkaisu ja sitten kannattaa kysellä lenkkiseuraa vaikka paikallisten ihmisten someryhmistä.
Samaa mieltä monen ylläolevan kanssa. Kyse on vuosien sitoutumisesta. Voit suunnitella koiraa, kunhan puoli vuotta käyt ulkona säällä kuin säällä muutaman kilsan.. Ota se tavoitteeksi. Koirahan tarvitsee enemmän, mutta motivoi sitten siihen 2 - 3 kertaan omilla keinoillaan. Nyt kun ns. parempi puoli vuotta on sään ja valon suhteen alkamassa, niin sinuna jatkaisin kokeilukautta suoraan jouluun saakka, ehkä jopa vuoden ympäri. Ja se on vasta kerran päivässä ja yksi vuosi.
Mieti vielä, voisiko motivaatiota löytyä jostain muusta ainakin ensin.
Vierailija kirjoitti:
Ota kissa sitäkin voi ulkoiluttaa mutta kissa ei tarvii paljoa aikaa
Harvemman kissan kanssa varsinaisesti saa mitään liikuntaa. Omani kanssa saa puolessa tunnissa edettyä ehkä kilometrin jos sitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väärä järjestys. Ota koira sitten kun sulla on se lenkkirutiini jo hallussa ja kyllästyttää kulkea siellä aina yksin. Jos sohvapottuna otat koiran niin on valtava riski sille että et lopulta jaksakaan liikuttaa sitä niin paljon kuin sille terveellistä olisi.
Tämähän se pelko on, mutta saan itsestäni irti yleensä vain pakon edessä. En voisi myöskään eläimen hyvinvoinnista koskaan tinkiä. Mutta täyttä asiaa kirjoitat.
Ap
Asutko millaisessa talossa? Kerrostalossa ja monessa rivitalossa se pakko on väh kolmesti päivässä, mutta jos omakotitalo, niin sielläkin on helppo alkaa luistamaan päivittäisistä lenkeistä, jos koira pääsee tarpeille takapihalle ja vettäkin sataa yms
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väärä järjestys. Ota koira sitten kun sulla on se lenkkirutiini jo hallussa ja kyllästyttää kulkea siellä aina yksin. Jos sohvapottuna otat koiran niin on valtava riski sille että et lopulta jaksakaan liikuttaa sitä niin paljon kuin sille terveellistä olisi.
Tämähän se pelko on, mutta saan itsestäni irti yleensä vain pakon edessä. En voisi myöskään eläimen hyvinvoinnista koskaan tinkiä. Mutta täyttä asiaa kirjoitat.
ApNo koita repiä se motivaatio tästä kuitenkin jotenkin? Kirjaa vaikka puolen vuoden päähän päivämäärä milloin alat katsella koiraa itsellesi. Siihen saakka joka päivä lenkille, mielellään sen kolme kertaa päivässä ainakin. Joku noista lenkeistä olisi hyvä mennä osittain juosten, että koirakin saa juosta. Jos et tähän puolta vuotta pysty niin koiran hommaaminen ei ole sulle ehkä paras ratkaisu ja sitten kannattaa kysellä lenkkiseuraa vaikka paikallisten ihmisten someryhmistä.
Kiitos tästä, hyvä konkreettinen tavoite toteutettavaksi. Masentavaa jo tässä vaiheessa tietää, että ilman koiraa ei riitä sitoutuminen tuohon edes viikoksi. Käyn kyllä lenkillä, olen oikeasti aika urheilullinenkin, mutta se on niin satunnaista, urheilen kun olen oikein aktiivisella päällä. Koira pakottaisi säännöllisyyteen.
Mutta lähden tästä neuvostasi liikkeelle, toivottavasti rutiini jäisi päälle nopeasti ja sohvan houkutus unohtuisi.
Ap
Päivittäin näkee sohvaperunoita jotka hommanneet sen koiran lenkkikaveriksi. Alussa ehkä jaksetaan kulkea pitkiäkin lenkkejä mutta pian "lenkkeillään" enää postilaatikolle tai roskikselle ja siinä se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väärä järjestys. Ota koira sitten kun sulla on se lenkkirutiini jo hallussa ja kyllästyttää kulkea siellä aina yksin. Jos sohvapottuna otat koiran niin on valtava riski sille että et lopulta jaksakaan liikuttaa sitä niin paljon kuin sille terveellistä olisi.
Tämähän se pelko on, mutta saan itsestäni irti yleensä vain pakon edessä. En voisi myöskään eläimen hyvinvoinnista koskaan tinkiä. Mutta täyttä asiaa kirjoitat.
ApAsutko millaisessa talossa? Kerrostalossa ja monessa rivitalossa se pakko on väh kolmesti päivässä, mutta jos omakotitalo, niin sielläkin on helppo alkaa luistamaan päivittäisistä lenkeistä, jos koira pääsee tarpeille takapihalle ja vettäkin sataa yms
Asun rivarissa, jossa oikeastaan vaan terassia, eli ei mahdollista koiran tehdä tarpeitaan kodin alueella, lenkille on siis lähdettävä aina.
Ap
Minusta lenkkeily on mukavampaa yksin kuin koiran kanssa, jos haluaa keskittyä nimenomaan siihen oman kunnon kohentamiseen. Koiran kanssa ulkoilusta voi myös pahimmassa tapauksessa tulla ikävää pakkopullaa, kun lenkille on lähdettävä monta kertaa päivässä ja säässä kuin säässä. Suosittelen etsimään liikunnan ilon ensin ja hankkimaan koiran myöhemmin, jos ihan oikeasti haluat koiran etkä vain lenkille viejää. Ehkä voisit kokeilla ihmistä lenkkikaveriksi?
Koiran kanssa pitäisi kyllä mennä sitten sen koirankin ehdoilla. Eli pysähtyä haistelemaan eikä vain kiskoa koiraa perässä.
Vierailija kirjoitti:
Koiran kanssa pitäisi kyllä mennä sitten sen koirankin ehdoilla. Eli pysähtyä haistelemaan eikä vain kiskoa koiraa perässä.
Tämä, erittäin tärkeä osa koiran kans "lenkkeilyä" toki välillä voi mennä vauhdikkaammin, mutta pääosin nuuhkimista sen kannattas olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota kissa sitäkin voi ulkoiluttaa mutta kissa ei tarvii paljoa aikaa
Harvemman kissan kanssa varsinaisesti saa mitään liikuntaa. Omani kanssa saa puolessa tunnissa edettyä ehkä kilometrin jos sitäkään.
Nopeaa tahtia pistelette. Meidän kissa etenee parhaimmillaan 10-15 metriä tunnissa.
Oletko ap yksinasuja? Jos olet, niin älä ota koiraa, koska olet siinä täysin kiinni. Kaikki iltamenit voit unohtaa, koska et voi jättää koiraa enää yksin työpäivän jälkeen. Kun olet sairas, joudut hoitamaan koiran kuitenkin. Ja jos eroahdistuskoira sattuu kohdalle, se vasta helevettiä onkin.
Oletko kokeillut podcasteja tai/ja äänikirjoja? Minä kuuntelen mielenkiintoisia true crime-podcasteja -ja dokumentteja kävellessä, ja usein oikein odotan, että pääsen kävelylle kuuntelemaan.
Koiran kanssa eläminen on paljon muutakin kuin kivaa lenkkeilyä. Se voi esimerkiksi olla todella stressaavaa lenkkeilyä, jos koira on esim arka tai ns remmirähjä. Koira saattaa haluta haistella menemään kaikki tienreunat, eikä eteneminen olisi sinulle riittävän vauhdikasta. Toisaalta jos koira on iso, se vaatii todella paljon ulkoilua päivittäin. Toki pienikin koira tarvitsee kunnolla liikuntaa.
Älä ota koiraa, jotta tulisit lähteneeksi lenkille. Se ei vaan ole koiralle reilu lähtökohta.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut podcasteja tai/ja äänikirjoja? Minä kuuntelen mielenkiintoisia true crime-podcasteja -ja dokumentteja kävellessä, ja usein oikein odotan, että pääsen kävelylle kuuntelemaan.
Tämä oli oikeasti tosi hyvä vinkki!