Mies valehteli ja jätti kertomatta asioita. Hermostuin. Lupasi jatkossa
Kertoa asiasta. No, eipä ole kertonut.
Mitä tekisit? Asia ei ole mikään tosi vakava, mutta en pidä ensinnäkään valehtelusta. Enkä siitä ettei sen jälkeen kunnioita mun pyyntöä totuuden puhumisesta.
Kommentit (13)
Ei muutu. Miksi odotat muutosta kun sitä ei tule. Jos tärkeitä asioita peittelee, varmaan hankalaa. Ettei ole joku pieni tavallinen.
Jätä se sika. Epäluotettaviien kanssa ei pidä seurustella koska kerran valehdellut valehtelee uudelleen.
Sinä et voi pakottaa kumppaniasi kertomaan yhtään mitään. Joko luotat häneen tai et. Jos et siihen pysty ilman keskenkasvuista draamaa, kannattaa harkita terapiaa tai eroamista.
Luuletko tosiaan, että valehtelisi vain yhteen asiaan liittyen? Valehtelu on miehen strategia vältellä epämiellyttäviä asiota.
Ihmisellä on oltava oikeus yksityisyyteen ja omiin asioihin myös parisuhteessa. Voiko olla, että oma tapasi reagoida saa toisen välttelemään tietyistä asioista puhumista kanssasi?
Itselläni oli kerran ihmissuhde, jossa huomasin alkavani hiljalleen salailla asioita, koska toisen reaktiot olivat aina niin epämiellyttäviä. Ei hän sitä välttämättä tahallaan tehnyt, enkä minäkään. Tilanne vain muuttui sellaiseksi, koska toinen ärtyi ja hermostui aina kun tietyt asiat tulivat puheeksi.
Ei ihmiset oikeastaan muutu. Jos mies on arka ja jättää kertomatta asioista tai valehtelee siksi koska haluaa miellyttää/ ei halua "draamaa" (esim. että nainen tuntisi mitään tunteita hänen söhläilyistään)/ pelkää eli on p-kahousu, niin ei hän miksikään muutu, kunhan lupailee.
Itsesi kanssa sinun on vaan mietittävä, haluatko elää tällaisen ihmisen kanssa lopun ikääsi. Opitko ehkä käsittelemään jotenkin omia pettymyksen tunteitasi ja elää suhteessa, jossa et voi koskaan oikeasti luottaa toisen sanomisiin. Vai olisitko ehkä kuitenkin jonkun paremman suhteen arvoinen.
Eli älä syytä miestä. Äläkä luota hänen lupailuihinsa. Hän on mikä on. Sinulla on oikeus olla sitä mitä sinä olet.
jäitkö ensin itse kiinni omista metkuistasi, ja sait vastauksen? HAHHAHHAAA
Onko mies venäläinen? Ehkä se hänen kertomansa oli "taktinen totuus"?
Asioiden jättämättä kertominen ei ole valehtelua. Ei sillä että sekään olisi suotavaa. Riippuu mitä jättää kertomatta
Tässä oli molempia. Sekä valehtelu että kertomatta jättäminen.
Tuo on ihan hirveää! Tunnen miehen, joka kertoo exälleen tarinoita, missä on ollut lasten kanssa tai ketkä on käynyt heillä kylässä sillä ajatuksella, että olettaa exän olevan tyytyväinen näihin tarinoihin. Jutut on puoliksi täysin keksittyjä. Hän piilottelee tiettyjä asioita exältä ja nykyiseltäkin, koska pelkää reaktiota ja satuilee, valehtee, jättää kertomatta milloin mitäkin. Hän miellyttää kaikkia joka puolelle keksimällä mitä ihmeellisimpiä juttuja ja kumartelemalla sinne tänne. Tekee itsestään ihan pellen.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ihan hirveää! Tunnen miehen, joka kertoo exälleen tarinoita, missä on ollut lasten kanssa tai ketkä on käynyt heillä kylässä sillä ajatuksella, että olettaa exän olevan tyytyväinen näihin tarinoihin. Jutut on puoliksi täysin keksittyjä. Hän piilottelee tiettyjä asioita exältä ja nykyiseltäkin, koska pelkää reaktiota ja satuilee, valehtee, jättää kertomatta milloin mitäkin. Hän miellyttää kaikkia joka puolelle keksimällä mitä ihmeellisimpiä juttuja ja kumartelemalla sinne tänne. Tekee itsestään ihan pellen.
Miten jotkut miehet voi olla niin paskahousuja, ettei kestä puhua totuutta kun pelkää aina sen seuraamuksia? Ilmeisesti touhuavat sellaisia asioita, mitkä ei kestä päivänvaloa.
Kaikki valehtelee joskus. Minäkin olen valehdellut. Mutta olen kyllä muuttanut tapojani, jos olen saanut siitä palautetta.
Miksei se kerro, ei halua että hermostut?