Uskallanko vaihtaa työpaikkaa juuri nyt?

Mitä mieltä olette arvon av-mammat, hakisitteko uutta työpaikkaa tilanteessani?
Tilanteeni on siis se, että olen asiantuntijatöissä ja pidän varsinaisista työtehtävistäni. Oikeastaan pidän itse työtehtävistä tosi paljon. Olen myös tunnollinen ja hyvä työntekijä. Saan toistuvasti asiakkailta kiitosta työstäni sekä uusia projekteja hyvin tehdyn työn tuloksena.
Mutta... Vihaan työpaikkaani ja esihenkilöäni. Työpaikalla vallitsee pelon ilmapiiri ja oikeastaan kukaan ei uskalla ottaa työpaikan haasteita esille, koska esihenkilö ja organisaatio hyökkäävät viestinviejää päin syytöksillä, painostamisella ja jopa uhkailulla. Työpaikalla muutenkin painostetaan toimimaan ns. väärin, ymmärtääkseni välillä jopa lainvastaisesti, sekä painostus palkattomiin ylitöihin on jatkuvaa.
Kuten arvaakin, henkilöstön vaihtuvuus on suurta. Tähän ei puututa ja johto selittelee vaihtuvuutta itselleen vain sillä, että "työntekijältä puuttui intohimo työhön" tai "työntekijä halusi edetä uralla nopeammin" riippuen siitä, kumpi tarina kulloinkin sopii paremmin tilanteeseen.
Itse uskon, että asiantuntijahommissa ihmiset eivät vaihda työtehtäviä, vaan surkeita työpaikkoja sekä esihenkilöitä.

Olen oikeastaan päättänyt, että haen minäkin uutta työtä. Uskon, että jollain aikavälillä myös löydän uuden ja mielenkiintoisen työn. Mutta minua jarruttaa se, että olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta puoli vuotta ja perheenlisäys olisi meille erittäin toivottu lahja. Rehellisesti sanoen suunnittelin aluksi, että hakisin uutta työtä äitiys- tai hoitovapaalla.
Tilanne työpaikalla on kuitenkin niin kurja, että en tiedä jaksanko odottaa niin kauan ja toisaalta emme tiedä milloin saamme lapsen, jos edes saamme.
Mutta sekin pelottaa, että mitä tapahtuu, jos haen nyt uutta työpaikkaa ja huomaan olevani raskaana juuri, kun aloitan uudessa työssä. Pelkään, että raskauden vuoksi tehdään koeaikapurku jollain tekosyyllä, vaikka oikea syy on raskaus ja tuleva pikkulapsiaika sairasteluineen.
Ajattelenko nyt turhan pitkälle ja murehdin ongelmista jo, ennen kuin ne ovat edes lähellä toteutumista? Vai olenko järkevä pyöritellessäni näitä ikäviä skenaarioita päässäni?
Mitä te tekisitte tilanteessani tai onko teillä kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta?