Oletteko (joutuneet) puuttumaan joskus lapsenne kaverisuhteisiin? Tai teinin seurustelusuhteeseen?
Lapsellasi on ollut niin käsittämättömän hankala kaveri, joka varastelee tai lyö tms? Tai nuoren seurustelukumppani on vienyt nuoresi pahoille teille? Onko koskaan käynyt? Tai onko se ylipäätään teistä ok?
Minä olen vuosia sitten ja eilen tuli tyttären kanssa puheeksi, että onneksi autoin häntä ymmärtämään tilanteen, koska hänen ystäväsuhteensa ei todellakaan ollut terve. Joskus vanhempi vain ymmärtää tai huomaa enemmän.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
En. Se on nimenomaan lapseni suhde. Ei minun.
Tämä. Oma lapseni osaa ja uskaltaa tehdä tuollaiset päätökset yksin.
Kerroin kyllä mielipiteeni rehellisesti tyttäreni poikakaverista, liikaa ehti tapahtua silti asioita,jotka särki tämän äidin sydämen,mutta lopulta tytär tajusi onneksi itse,että ansaitsi parempaa, vaikka en koskaan painostanut eroamaan.
Silti sitä syyttää itseään,ettei puuttunut tarpeeksi,mutta tytär kyllä nyt tuntunut ymmärtävän oman arvonsa, eikä halua enään samanlaista ihmissuhdetta elämäänsä.
Kyllä monta nulikkaa olen heittänyt ulos tyttäreni huoneesta, koska eivät olleet tarpeeksi tasokkaita
Kaikenikäisten on saatava itse valita kaverinsa ja tietysti myös kannettava itse seuraukset, eivät muuten opi.
En. Se on nimenomaan lapseni suhde. Ei minun.