Oletko tuntenut olosi "normaaliksi" tästä kaikesta huolimatta?

Musta tuntuu, että mä oon ollut viimeksi oma itseni joulukuussa v. 2019.

Tää on oikeastaan ensimmäinen ihan oikea, avoin ketjun avaus tänne. Olen kirjoitellut tänne kaikenlaista p*skaa pari vuotta, siis aloituksia ihan laidasta laitaan ja ihan kiusallani provosoinut.

Varmaan omaa huonoa fiilistäni purkanut tänne. On kyllä ollut niin älyttömän tylsät ja ankeat pari vuotta.

Nyt tää sota, jota en ole oikein halunnut tarkkaan seurata, herätti mut siihen todellisuuteen että ei se vanha normaali taida tulla takaisin. En tykkää yhtään tästä uudesta itsestäni, kaipaan sitä hauskaa ja elämäniloista vanhaa minua.

Parisuhde on jotenkin näivettymässä, vaikka miestäni rakastan. Lapset ovat teinejä enkä oikein tiedä millä heitä tsemppaisi kun tuntuu että kaikki nuoret ovat vaan niin masentuneita ja ahdistuneita.

Töissä ei paljon naurata. Ei siellä porukalla nähdä tai tehdä mitään niin kuin ennen.

Omat vanhemmat homehtuvat kotona, eivät oikein ole osanneet lähteä koronan jälkeen liikkeelle.

Kaverit ovat väsyneitä, masentuneita, kyllästyneitä. Monella on joku lääkitys tai pitkä saikku töistä.

Uusia harrastuksia aloittelin syksyllä, mutta niissäkin ollut taukoja koronan takia.

En jaksa tätä talvea enää yhtään, kaipaan kesää ihan hirveästi.

Muuttuuko tää elämä vielä iloisemmaksi?