tässäkö tämä mun elämä sitten oli?

Harvaa tullaan kotöa hakemaan ja kultalusikkaa käteen tarjoamaan.

Pystytkö puhumaan miestäsi ympäri? Ehditkö vielä opiskelemaan haluamaasi alaa? Jos vastaus on ehdoton ei, niin sitten ei auta muu kuin miettiä uusia haaveita. Itsesääli ei auta.

marttyyri siella nyyhkii.

no tee asialle jotain hyva ihminen.

Tuntuu että ne junat ovat menneet ohi enkä päässyt kyytiin. Halusin enemmän lapsia, mutta mies ei. Halusin pois tästä kyläpahasesta mutta mies ei. Koulutusta kyllä on mutta ei tästä tuppukylästä sillä töitä saa. Tiedän, kaikki on itsestä kiinni mutta välillä on vaan ihan tuupertunut olo, että tässäkö tämä on? Odottelen että nämä kaksi ihanaista lasta kasvavat ja haluavat pois, silloin minua ei täällä pidettele mikään.

Sulla on kaksi lasta, mikä on kaksi enemmän kuin moni haluaisi. Työn suhteen 35-v on vielä nuori. Ei muuta kuin opiskelemaan unelma-ammattia, varsinkin jos rahatilanne sen sallii. Turhaa valitusta!

- Minulla on myös kaksi lasta ja molemmat poikia.

- Asun myös kyläpahasessa miehen vuoksi

- Työni ei ole sellaista mitä olen aina halunnut, vaikka olen todella paljon raatanut ja uhrannut sen saamiseksi



Ja minä olen niin tyytyväinen elämääni. Ihanat lapset, ihana perhe ja koti. On se työkin, ei sellaisia joka oksalla ole. Minulla on mielestäni kaikkea.

aatteita. Varmaan tuleva 40v kriisi.

tuttaa nämä kuvitelmasi vanhuudesta.

minusta on vaan hyvä, että pystyy tunnistamaan ne asiat jotka tuottavat itselle turhautumista tai suruakin, sillä suremalla asiat läpi olo ja elämä helpottuu. Yleensä.



Lapsiluvun jääminen alemmaksi kuin toivoo tai vaikka tyttären saamattomuus on menetys. Ihmiseltä jää puuttumaan jotain, mitä tuntee tarvitsevansa. Elämässä jää niin moni asia usein saamatta. Mutta siitä pääsee yli.



Ehkä tuo vaihe milloin vielä "teknisesti" lapsen saanti olisi mahdollista mutta sille ei ole muuten tilaa, on se vaikein vaihe. itse olen juuri tuon iän ylittänyt, joten nyt sitä on paremmin sopeutunut tilanteeseen ja hyväksynyt tämän omaksi elämäksi, mistä voi nauttia riittävästi, vaikka kaikkea ei siltä saanutkaan.



Sinulla on vielä aikaa vaihtaa ammattia, riippuen kuitenkin alasta, mille haluat. Joillekin kovin dynaamisille aloille voi olla vaikea päästä yli nelikymppisenä, mutta kyllä sinulla on vielä monta mahdollisuutta auki!

Kaksi lasta, miksi ihmeessä elämäsi olisi sen takia ohitse? Kyllä niiden lasten kanssa iloa riittää myös vauva-ajan jälkeen.



Ja kun ei lisää vauvoja ole tulossa, niin nyt on vielä hyvin aikaa kouluttautua siihen toiveammattiin.



Eli ajatukset vain uusille urille ja suunta kohti ruuhkavuosia:-D

tosin lapsilukuun olen tyytyväinen.



Lähdin vielä 35 vuotiaana opiskelemaan, nyt siitä on 5 vuotta ja olen valmistumassa. Vaihdoin siis alaa ja työllistyinkin suurin piirtein uutta alaa vastaavaan työhön, mutta huimasti surkeammalla palkalla kuin odotin ja pätkätyöhön. Ei ole kehuttavat näkymät ja tätä se loppuelämä sitten taitaa olla.



Asun myös paikkakunnalla, jolla en haluaisi - miehen vuoksi, joka ei halua muuttaa.



En haluaisi, että näin on. En halua olla kroonisesti tyytymätön ja katkeroituva keski-ikäinen. Työkuvioihin vaikuttamiseen kova työkään ei auta paikkakunnasta johtuen.



Teen aika ison kompromissin miehen takia. Mutten ole niin uraorientoitunutkaan, että laittaisin lusikat jakoon duunin takia.



Eli tässäkö tämä nyt olikaan!?

mutta tyttöä et välttämättä saa, vaikka "tekisit" 10 lasta..

että miehet pilaavat naisten elämän.

ja se puuttuva tyttö tässä nyt eniten mieltä painaa ja kaiken tämän muun laukasi!



AP

omista unelmista ja tavoitteista luovutaan miehen vuoksi. Mistä unelmista miehenne ovat luopuneet teidän vuoksi?