Joka toinen päivä haluan kolmannen lapsen, joka toinen päivä en. Pää hajoaa!

Meillä on kaksi lasta (7v. ja 4 v.) ja yli vuosi miettiin kolmatta, ennenkuin viime marraskuussa päädyttiin siihen, että saa tulla, jos on tullakseen.



Nyt on mukava olo...asia ei ole elämän keskipisteessä tällä hetkellä. Nautimme lapsistamme, eikä elämä mitenkään romahda, jos emme saa kolmatta. Mutta, hän olisi erittäin tervetullut perheeseemme.



Ajattelen, että tilanne olisi erilainen, kun toisen lapsen synnyttyä, sillä isot sisarukset olisivat jo vanhempia...tilanne ei siis olisi minulle samalla tavoin kuormittava. Ja toinen lapsemme on nukkunut todella huonosti 2-vuotiaaksi saakka. Nyt olemme päässeet normaaleihin yöuniin kiinni ja tuntuu taas, että jaksaisi vähän valvoakin, kun on parin vuoden univelat jo kuitattu pois :o)



Varmasti kolmessa lapsessa on työtä enemmän kuin kahdessa, mutta en nyt osaa sitä ainakaan etukäteen pelätä. Jokainen lapsi on oma yksilö, joten ei voi tietää, millainen "tapaus" tulee.



Toivon siis, että saamme vielä kolmannen tilaisuuden vanhemmuuteen.

Jos olet jatkuvasti väsynyt, ärtynyt ja tunnet, että lasten kanssa on liikaa työtä, niin kannattaa ehkä odotella vielä vuosi tai pari.



Nimittäin tilanne helpottaa huomattavasti, kun lapset ohittavat pahimman uhmaiän (2-3,5 v).

maaliskuussa tulee pikkukolmonen.Olisi kolmosta harkinnut vasta kun edelliset lapset vähän isompia,mutta sitten kävikin näin ja hyvä niin:D

4- ja 6-vuotiaat. Sekin mietityttää, venähtikö ikäero jo liian isoksi(5-6 vuotta nuorempaan). Onko myöhäistä tehdä se kolmas? Onko iltatähdellä kurjaa ja yksinäistä? Mietin myös, "rikkoisinko" kolmannella perheemme, sillä lapset ovat nyt niin läheisiä ja tärkeitä toisilleen. Jäisikö kolmas ulkopuoliseksi? Ja kärsiikö keskimmäinen aina liian vähästä huomiosta? Kaksi lasta on aina ollut itsestään selvyys, kolmannen pähkäily on yllättävän vaikeaa.



Ap.

Vuoroviikot tuijotan netissä kestovaippa- ja vauvanvaunumainoksia, vuoroviikot olen helpottunut, että "ei enää vauvoja".



MITÄ pitäisi tehdä???

kokemusta tuollaisesta ikäerostä keskimmäisen ja kolmannen välillä, 5-6 vuotta? Jääkö kuopus ulkopuoliseksi?

vielä

mutta tämä aihe osu ja uppos.



Meillä lapset 6 ja 8, kun oltiin jo aikamme pohdittu kolmatta. Järki sanoi ei, kun isojen kanssa oli jo helpompaa. Onko järkeä aloittaa kaikki alusta? Toisaalta kaipasi vielä sitä kolmatta. No järjellä ei lapsia tehdä, joten annettiin kolmannen tulla.



Raskauduin todella nopasti ja ajatukset risteili vielä silloinkin. Abortti ei tietenkään tullut kysymykseenkään.



Nyt kuopus on 1v. Ja kaikkien lellikki, vähän liikaakin. Ja kaikki ovat erittäin onnellisia. Osasin ottaa kolmannen vauva-ajasta kaiken irti.



Suurin ongelma on ehkä juuri se kolmannen väliinputoaminen. Mutta kun asian tiedostaa, voi siihen paneutua.



Eli suosittelen kaikille lämpimästi.

pääsette paljon helpommalla, kun lapsia on parillinen määrä. Kolme lasta on minusta huonoin vaihtoehto.

Olen jo 44v. ja olisi kannattanut olla miettimättä.

Jotenkin tuntuu, että se yksi puuttuu, mutta nyt jo myöhästä, kun miettisin liian kauan.

Kakkosen vauva-aika oli niin helppoa että miehen kanssa heitimme ilmaan josko sitä kolmatta meille tulisi. Ja hetipä olin raskaana.

Sen jälkeen en lisää lapsia kaivannutkaan vaikka vauvakuumeen kourissa aika ajoin olinkin.

Vasta kun kolmas oli täyttänyt 4v alkoi mielessä pyörimään uusi vauva. Ja taas ennenkuin ehdimme liikaa miettimään olin raskaana. Toki olen tullut helposti raskaaksi mikä on helpottanut tilannetta. Ei ole ollut mahdollisuutta harkita asiaa.



Teillä on jo vähän isommat lapset jolloin heistä olisi apuakin jo vauvan kanssa. Turhat mietinnät pois ja hommiin.

kävin tuota taistoa ajatusteni kanssa kun esikoinen oli 2v. ja kakkonen oli 6kk. Pitkään mietin sisälläni asiaa, enkä puhunut miehelle mitään. En uskaltanut aluksi sanoa ajatusta ääneen, koska tiesin miehen suostuvan ilomielin ja piti saada oma pää selväksi ensin, onko se oikeasti sitä mitä minä haluan. Kuukauden yötä päivää kestäneen pohdinnan jälkeen avasin suuni miehellekin ja kuten tiesin, hän ilman muuta halusi myös. Tulinkin ekasta kierrosta raskaaksi. Aluksi säikähdin, että tätäkö mä ihan oikeasti halusin tosiaan. Mutta pian hämmennys ja säikähdys muuttui iloksi. Tuosta on jo aikaa ja kolmonen on nyt liki 4v. ja olen ikionnellinen, että saimme myös hänet :) En jaksa uskoa, että jos sen kolmannen päättää haluta ja sen saa, että sitä koskaan ns. katuisi :) On ne vaan niin ihania noi lapset.

Jokaisesta olen tota keskustelua päänsä sisäällä käynyt.. se on ihan normaalia ja tervettäkin.Se on mielestäni merkki siitä että pystyy "järkevään" päätöksen tekoon.On sillai tiedostanut että se saattaa olla rankkaa ja aina ei kaikki ole ruusuista.

T. kolmen äiti

Varmaan ilahdut enemmän siitä että sinua käy katsomassa kolme lasta perheineen, ja että lapsillasi on tukea ja turvaa enemmän sitten kun sinua ja miestäsi ei enää ole,

Tavallaan haluan, toisaalta pelottaa. Kahden lapsen jälkeen "osaan" pelätä synnytystä, sairasteluja ja sitä miten rankaksi elämä muodostuu.

Toisaalta vielä yhdelle olisi tilaa, ja tehtiinkin jo päätös, että saa tulla, jos on tullakseen.. Mutta sitten tuntuu, että alan perumaan asiaa, koska kuitenkin isosta jutusta on kyse.



Mietin myös sitä, onko hulluutta haluta lisää lapsia, koska elämä on nykyisin melko helppoa, kun lapset ovat jo melko "isoja" (4v. ja 2,5v.).. Ehkä siltikin uskallan, jos nyt edes saamme enää lasta. Kolmas ja viimeinen..?

MInkä ikäisiä ovat lapset nyt? Minulla meni ohi tuo arvuuttelu, kun lapset kasvoivat hieman isommiksi. En halua lisää, näin on hyvä.

että saatiin vielä kolmaskin lapsi. Olen nauttinut sen vauva-ajasta kaikista eniten ja tuntenut suurimmat äitiyden riemut. Kun on kolme lasta, on toki raskasta. Itselläni arki kuitenkin helpottunut, on jo niin paljon hommaa ettei tartte miehen kanssa tapella kotitöistä ja kummatkin ovat löytäneet paikkansa. Näin tiedän useissa perheissä käyneen kolmannen jälkeen.



Nyt haaveilen jo neljännestäkin.

Kolmatta ei myöskään ihan helposti alkanut kuulua. Nyt olen 38-vuotias odottaja ja ristiriitainen on olo. Kunpa olisin hieman nuorempi.