miksei mies suostu yhteistyöhön?

Meillä on meneillään suht rankka, ainakin väsyttävä elämänvaihe. 4-vuotias esikoisemme on paitsi sairastellut viime aikoina paljon, myös kärsinyt jostain uudesta uhmakaudesta, sekä selvistä univaikeuksista. Näiden univaikeuksien myötä koko perhe on väsynyt, koska esikoinen herättää ja valvottaa myös 10-kuista kuopustamme, jolla unirytmi on myös häiriintynyt. Aiemmin kuopus nukkui yönsä hyvin, mutta nyt jo pidemmän aikaa jatkuneiden yöheräilyjen vuoksi hänelläkin on ilmennyt sitä, että vaikkei häntä mikään herättäisikään yöllä, hän herää omia aikojaan - ikään kuin hänen kuuluisi herätä, kaiketi on tottunut siihen. No, koska molemmat kukkuvat öisin, tietysti myös molemmat vanhemmat kukkuvat jossain määrin, josta seuraa, että kaikki ovat väsyneitä päivisin.



Nyt on sitten meidän vanhempien välillä ajauduttu näköjään tilanteeseen, jossa kommunikointi ei enää onnistu. Olen yrittänyt keskustella uniongelmista ja selvittää niitä, miettiä ratkaisuja, ja yrittänyt neuvotella miehen kanssa esim. kotitöiden tekoa siihen malliin, etteivät ne kasaantuisi ja muodostaisi siten uutta rasitetta. Olen yrittänyt sopia vapaa-ajan ja levon järjestämisestä meille molemmille, jotta turvattaisiin mahdollisimman hyvin mun jaksaminen kotona lasten kanssa sekä miehen jaksaminen päivisin töissä. Kaupassa käynnit olen yrittänyt sopia niin, ettei siitäkään tarvitsisi ottaa stressiä. Mies taas ei tunnu ottavan mua edes vakavasti, eikä keskusteluista tule mitään.



Käytännössä olen yrittänyt saada esikoiselle neuvolan kautta lääkärin tutkimuksia, koska epäilemme uniongelmien johtuvan kita- tai nielurisoista (hänellä on esim. selviä hengityskatkoksia öisin). No, neuvolasta soitettiin tässä eräänä päivänä, ja kun minä en vastannut, terkka soitti miehelleni, ja kyseli tarkemmin ongelmista. Mies vain tokaisi, että "onhan se vähän raskasta, mutta kyllä me selvitään". Nytpä joudunkin sitten miettimään, mitä kautta saan lapsen lääkäriin tutkimuksiin, koska neuvolasta ei annettu aikaa, kun kaikki on kerran kuulemma ihan hyvin. Ärsyttää, kun mies ei ole tukenani, vaikka tästäkin olen hänelle puhunut, että esikoinen olisi hyvä saada tutkimuksiin. Että uniongelmat ratkeaisi sitä kautta, mikäli kyse on pelkästään jostakin risa-ongelmasta.



Olen yrittänyt myös sopia miehen kanssa esim. siivouksesta niin, että pyrittäisiin pitämään sotkun määrä mahdollisimman minimissä, jotta se ei kasaantuisi. Minun mielestäni olisi parempi tehdä jatkuvasti jotakin pientä siivousta kuin siivota kerran kuukaudessa hartiavoimin. Mies on sanonut "joo", mutta käytännössä kuitenkin siivous tapahtuu kerran kuukaudessa hartiavoimin.



Mahdollisimman hyvien yöunien turvaamiseksi olen ehdottanut, että toinen vanhemmista nukkuisi ainakin toistaiseksi esikoisen kanssa, koska se rauhoittaa esikoista yöllä ja selvästi on vähentänyt yömekkalointia. No, mies on jääräpäisesti sitä mieltä, että esikoisen on nukuttava yksin, hän haluaa nukkua vaimonsa vieressä. Edes väliaikaisena ratkaisuna tämä ei käy. Kaupassa käyntejä olen yrittänyt keskittää, jottei tarvitsisi joka päivä juosta kaupassa, mutta miehelle sekään ei sovi. Hän ei kuitenkaan perustele, miksi minun ehdotukseni eivät sovi hänelle, ei ehdota mitään uutta ratkaisua vaikka sanoo itsekin, että vanhat tavat toimia eivät ole toimivia. Aiemmin hän sentään edes yritti keskustella kanssani, nykyään ei enää.



Minä olen väsynyt ja stressaantunut muutenkin, ja tämä parisuhdekriiseily ei yhtään ainakaan helpota. Minusta meidän vanhempien tulisi vetää yhtä köyttä ja olla toistemme tukena, mutten koe mieheni toimivan niin, vaan tuntuu, että lähinnä taistelemme keskenämme. Tuntuu, että miehellä on joku päähänpinttymä, että hänen on ehdottomasti toimittava aivan päinvastoin kuin minä ehdotan - jos ehdotan, että minä lähden lauantaina lasten kanssa jonnekin kyläilemään, jotta mies saa levättyä ja jaksaisi sitten yöllä hoitaa lapset, ja minä saisin nukkua yöllä, hän joko änkeää mukaan kyläilemään tai tekee koko ajan töitä eikä ainakaan lepää, ja yöllä kääntää itse kylkeä jättäen molemmat lapset mun hoidettavikseni. Jos ehdotan, että hän voisi ottaa lapset mukaan kauppaan tai lähteä lasten kanssa ulkoilemaan, jotta minä saisin levättyä päivällä, ja jaksaisin yön paremmin ja hän saisi nukkua, hän ei varmasti ota lapsia mukaan kauppaan tai lähtee yksin lenkille, ja taas kerran yöllä lapset jäävät mun hoidettavakseni. Välillä olen miettinyt, että pitäisi erota vain siksi, että saisin edes joka toinen viikonloppu levätä, kun lapset ovat isällään, mutta liekö tuokaan helpottaisi, koska isän ja lasten tapaamisia ei kuitenkaan saataisi sovittua. Mikä ihme tuota miestä vaivaa, miksei hän voi keskustella kanssani ja sopia siitä, miten asiat hoidetaan? Jos minun ehdotukseni eivät kelpaa, miksei hän voi ehdottaa mitään omasta mielestään toimivaa ratkaisua?