Kaipaan vastavuoroisuutta

Minulla ei ole koskaan ollut kovin paljon ystäviä. Kavereita on tullut opiskelujen ja työpaikkojen myötä ja niitä on mennyt sitä mukaa kun elämäntilanteet ovat muuttuneet.

Viime aikoina olen tuntenut yksinäisyyttä ja olen kaivannut elämääni aitoa ystävyyttä joka perustuu vastavuoroisuuteen. Ongelmani on se, että päädyn yleensä olkapääksi eikä minulta kysytä kuulumisia. Jos kerron omista asioistani niin vastaukseksi saan yleensä ”aijaa” tai ”voi kun kiva” ja palataan takaisin ystävän ongelmiin.

Yhdelle ystävälle kerroin vuosia sitten, että en jaksa olla enää ilmainen terapeutti, johon hän reagoi lopettamalla yhteydenpidon. Toinen ystäväni ei myöskään koskaan kysy kuulumisiani ja tunnen itseni aina uupuneeksi sen jälkeen kun olemme tavanneet ja olen kuunnellut hänen monologiaan milloin mistäkin ongelmasta. Silloin hänestä ei kuulu mitään kun asiat on hyvin. Pidän hänestä silti ja meillä on paljon yhteistä mutta harmittaa tämä ystävyyden yksipuolisuus. Pelkään, että jos kerron tästä niin hänkin hylkää minut.

Pohdin sitä, että miksi ihmiset ei jaksa keskustella tai välittää muiden asioita. Olen miettinyt, että teenkö itse jotain väärin. Pyrin siihen, että ottaisin kaikki huomioon ja olen kiinnostunut muiden asioista. Olen myös empaattinen ja siksi ehkä päädyn muiden likasangoksi.

Mistä aikuinen ihminen löytää ystäviä? Onko aitoa vastavuoroista ystävyyttä olemassakaan vai pyöriikö kaikki vain oman navan ympärillä?