Puoliso ei halua tehdä ikinä mitään

Saisitko ensiavuksi jonkun toisen aikuisen seuraksi? Onko kummeissa ketään miehen tuttuja, jolloin mieskin olisi luonteva ottaa mukaan metsäretkelle, mäkeen tms. tämän kummin ja lasten kanssa?

Pienten lasten kanssa liikkuminen vaatii kyllä niin paljon järjestelyjä ja varautumista, ettei työuupumuksen ohessa ehkä helposti pysty. Mutta ulkoilu ja liikunta hoitaisi samalla miehenkin stressiä.

Voisi myös ottaa yhteisen tavoitteen: jotta päästään miehen toivomalle hiihtoretkelle, treenataanpa yhdessä tässä lähellä ensin.

Mulle tuli tuo, että en halunnut vapaa-ajalla muuta kuin olla vaan kotona omassa rauhassa, kun työt alkoi olla liian stressaavia. Jotenkin se jatkuva paine johti siihen, että kaikki muu kuin kotona oleilu tuntui ylimääräiseltä "velvollisuudelta" ja liian suurelta vaivalta.

Hänellä on varmaan vähän kuluttavaa töissä joko työn tai ihmissuhteiden kannalta. Kotona tahtoisi levätä.

Pienten lasten kanssa liikkuminen on kyllä oikeasti aika rasittavaa. :)

Ehkä mies kuitenkin mielellään lähtisi, jos hänen itsensä ei tarvitse tehdä mitään? Sanot edellisenä päivänä, että huomenna mennään paikkaan x ja sanot siitä vielä tuntia ennen lähtöä uudestaan, ettei yllärinä tule. Sitten lähdette kaikki.

Ei se elämänvaihe ikuisuutta kestä, jolloin lasten kanssa on rankkaa lähteä mihinkään. Itse muista kuin eilisen päivän, kun lähdin ystäväni ja kolmen alle eskari-ikäisen (kuopus alle 1v) kanssa kaupungille prinsessaa katsomaan. Palatessani totesin, että välillä pitää tehdä jotain, mikä on rankempaa kuin kotona oleminen, niin jaksaa taas nauttia kotioloista. Ja n. 3v keskimmäinen totesi pettyneenä: "Se oli ihan tavallinen täti."

Nyt nämä tytöt ovat jo täysi-ikäisiä kaikki, ja mieluummin liikkuvat ja reissaavat keskenään tai kavereiden kanssa, kuin vanhempiensa kanssa. Mieluummin vaikka ottavat nuorempia (kouluikäisiä) sisaruksiaan mukaan kuin vanhempiaan. Ja me vanhemmat olemme kuitenkin vielä ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa, ainakin omasta mielestämme. Olemme alle 55v.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tuo, että en halunnut vapaa-ajalla muuta kuin olla vaan kotona omassa rauhassa, kun työt alkoi olla liian stressaavia. Jotenkin se jatkuva paine johti siihen, että kaikki muu kuin kotona oleilu tuntui ylimääräiseltä "velvollisuudelta" ja liian suurelta vaivalta.

Tämä kuulostaa suunnilleen siltä, mikä puolisoani vaivaa. En oikein tiedä miten voisin auttaa, mutta en itse jaksaisi olla jatkuvassa vetovastuussa lapsista. Olen yrittänyt sanoa, että tämä on lastemme ainoa lapsuus, eikä tee hyvää nyhjätä kotona tai maksimissaan omalla pihalla koko aikaa. Että niiden lasten takia olisi pakko vähän jaksaa. Ja että lapset tykkäävät kahviloista ja kirjastoista vaikka hän ei itse tykkää.

Valitettavasti aikuiset lähipiirissä ovat lapsettomia, eikä lapsiperheen menoihin juuri kiinnosta osallistua. Isovanhemmat eivät ole niin hyväkuntoisia, mutta käydään heillä kylässä usein. Mistä edes löydätte perheellisiä kavereita? Koronan takia en käynyt missään perhekerhoissa kuopuksen kanssa ja esikoisen ollessa pieni en tutustunut kehenkään. Nyt olen jo töissä, joten en pääse kerhoihin.

Ap