Miten hyväksyä surkea Karma?

Otsikossa siis kysymykseni.

Oma elämäni on ollut täynnä vastoinkäymisiä, jopa traumoja ja tuntuu kuin universumin tai Karman laki estäisi onnistumiseni elämän olojen parantamiseen tähtäävissä yrityksissäni tai toiveideni täyttymisessä.

On kieltämättä tuskallista seurata onnellisia, parisuhteessa olevia ja laajan kaveripiirin omaavia, taloudellisesti menestyviä ja tasapainoisia ihmisiä, joiden elämässä kaikki tuntuu soljuvan mukavan vaivattomasti, olevan täynnä positiivisia muutoksia aina parempaan päin ja täynnä hienoja elämyksiä.
Olen yrittänyt olla onnellinen toisten puolesta, mutta kieltämättä kateus ja katkeruus on viime aikoina entistä enemmän yrittänyt puskea pintaan.

Olen viime aikoina käynyt läpi oman elämäni historiaa ja huomioinut, että olen joutunut kohtaamaan pettymyksen pettymyksen perään, aina lapsuudesta aikuisiälle.
Milloin isompia, milloin pienempiä.
Historiaani leimaa kuitenkin se, että mikään elämässäni ei ole mennyt toiveideni mukaisesti ja mikä on tapahtunut, on yleisesti tapahtunut aina väärään aikaan.

Olen yrittänyt pitää yllä optimismia ja uskoa parempaan tulevaisuuteen viime aikoihin asti, mutta nyt tuo asenne on selvästi alkanut rakoilla.

Vain yhtenä esimerkkinä vastoinkäymisistä olen kärsinyt, kirjaimellisesti, vakavasta paniikkihäiriöstä/ahdistuneisuudesta/lievästä masennuksesta aina teini-iästä saakka.
Tämän sairauden takia olen häpäissyt oireilullani itseni satoja kertoja elämäni aikana, milloin sukujuhlissa, milloin työpaikan palavereissa, milloin missäkin.
Se on rajoittanut sosiaalista elämääni ja mahdollisuuksia nauttia elämästä todella laaja-alaisesti. Ajattelin kuitenkin pitkään, että kun vain sisukkaasti altistan itseäni, niin asiat paranisi kyllä ajan myötä. Paskan marjat! Olen nyt 45v ja oireilu on vähintäänkin yhtä pahaa kuin teini-iässä, kaikesta altistamisesta ja melko tervellisistä elintavoista huolimatta.

Nyt tuntuu, että tämän sairauden kanssa kamppailemisen kanssa voimani, niin henkiset kuin fyysisetkin on käytetty loppuun ja työkykyä tai elämäniloa/halua ei enää juuri ole jäljellä. Henkinen ponnistelu on väsyttänyt myös fyysisesti ja toki vuosikymmeniä jatkunut jännitystila on myös tehnyt osansa.

Sairauteni on myös estänyt kouluttautumisen niin pitkälle tai itseäni oikeasti kiinnostavaan ammattiin kuin olisin halunnut, joten olen vastentahtoisesti jämähtänyt suorittaviin vuorotöihin. Kuitenkin pelkkä ajatuskin isosta kampuksesta täynnä opiskelijoita luentoineen saa pulssini kohoamaan ja hien kihoamaan otsalle (ja tämä on toki minimaalista todelliseen oireiluun verrattuna). Tiedän, etten kestäisi sellaisessa ympäristössä kuin vahvasti lääkittynä bentsodiatsepiineilla ja silloin tuskin opinnot luonnistuisivat haastavammalla tasolla.

En enää yksinkertaisesti jaksa yrittää ja taistella, pitää yllä optimismia tai uskoa parempaan huomiseen

En nyt kuitenkaan kaipaa mitään "kyllä se siitä, tsemppiä" viestejä, ohjeita paniikkihäiriön kansa elämiseen tai suosituksia mennä lääkäriin masennuksen/burnoutin takia.

Enemmän olen kiinnostunut kuulemaan ajatuksia, että olisiko todella olemassa Karman laki, jossa edeltävien elämieni "synnit" on nyt kertalaakilla tullut tässä elämässäni maksettavaksi. Onko muilla tällaisia kokemuksia tai tietoa Karman laista ja miten se toimii?