Mikä sairaus tämä on?
Melko iäkäs sukulaiseni on ollut masentunut jo parin vuoden ajan. Lisäksi käsien vapinaa eikä pysty tällä hetkellä hyvin kävelemään. Tehty tutkimuksia mutta valitettavasti syy ei ole selvinnyt. Hoitaja käy hänen luonaan kolmesti päivässä ja veljensä on välillä käynyt auttamassa. Tänään hänen veljensä huomasi että hänellä on ripulia eikä ehdi vessaan ja siksi likaantuneet kaikki paikat johon istunut käyttökelvottomiksi. Hänen veljensä sanoi, että hänen tarvitsee käyttää vaippoja, mutta ei asiaa ymmärtänyt itse vaan vastusti ensin ajatusta. Eikö luulisi, että hänestä itsestäkin inhottavaa istua märissä housuissaan ja hajustakin luulisi huomaavan että jotakin vialla eikä vain istu paikallaan?
Parkinsonin tautia on epäillyt veljensä mutta ei ainakaan yksinään käsien vapina siihen viittaa. Epäillään hänen joutuvan palvelutaloon mutta toivoisin että ennemmin senioritaloon sillä palvelutalossa voi mennä vielä huonompaan kuntoon ja kukaan tuskin sieltä pääsee koskaan pois. Masennukseen tuskin ratkaisu. Osaa kuitenkin puhua normaalisti enkä usko, että palvelutalossa huolehdittaisiin liikunnasta. Ennen kaikkea seura tekisi hyvää hänelle koska yksinäisyyden vuoksi kärsii masennuksesta ja siksi senioritalo olisi mielestäni parempi vaihtoehto.
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Parkinson.
Tuota en silti ymmärrä miten ei ymmärrä istuessaan vessan tarvetta jo hajusta ja että vaipat välttämättömiä? Lopulta ymmärsi kuitenkin kun sanottiin tarpeeksi monta kertaa asiasta ja alkoi niitä käyttää.
Ripuli on vain väliaikainen juttu, johtuu esimerkiksi ruuasta, ja ripuliin on olemassa hyvät lääkkeet.
Pitää vaan juoda paljon, ettei tule nestehukka.
On outoa, ettei lääkäri ole antanut mitään diagnoosia, tarkoittaa sitä, että oireet eivät vielä ole niin vakavat, että osattaisiin sanoa, mistä käsien tärinä ja huono kävely johtuu.
Oliko hänellä mukanaan ketään läheistä, kun kävi lääkärissä?
Iäkkäällä nyt saattaa kädet täristä muutoinkin ja kävelykin heikentyä monista eri syistä.
Juoko hän nestettä tarpeeksi päivittäin, entä ravinnon saaminen, luulis nyt että hoitaja seuraa ja kyselee nuokin asiat.
Myös joku lääkitys voi aiheuttaa käsien tärinää ja huonontaa kävelyä.
Ymmärthän ap, ettei kukaan palstalla voi tietää eikä sanoa, mikä sairaus iäkkäällä ihmisellä on.
Voi olla pelkästään vain heikossa kunnossa yleisesti.
Vierailija kirjoitti:
Parkinson.
No kyllä taatusti lääkäri tuollaisen sairauden huomaa.
Vai tunnetteko ketään joka olisi parantunut palvelutalossa?
Vierailija kirjoitti:
Ripuli on vain väliaikainen juttu, johtuu esimerkiksi ruuasta, ja ripuliin on olemassa hyvät lääkkeet.
Pitää vaan juoda paljon, ettei tule nestehukka.
On outoa, ettei lääkäri ole antanut mitään diagnoosia, tarkoittaa sitä, että oireet eivät vielä ole niin vakavat, että osattaisiin sanoa, mistä käsien tärinä ja huono kävely johtuu.
Oliko hänellä mukanaan ketään läheistä, kun kävi lääkärissä?
Iäkkäällä nyt saattaa kädet täristä muutoinkin ja kävelykin heikentyä monista eri syistä.
Juoko hän nestettä tarpeeksi päivittäin, entä ravinnon saaminen, luulis nyt että hoitaja seuraa ja kyselee nuokin asiat.
Myös joku lääkitys voi aiheuttaa käsien tärinää ja huonontaa kävelyä.
Ymmärthän ap, ettei kukaan palstalla voi tietää eikä sanoa, mikä sairaus iäkkäällä ihmisellä on.
Voi olla pelkästään vain heikossa kunnossa yleisesti.
Kiitos vastauksestasi. Totta kai ymmärrän, ettei tällä palstalla lääkäreitä ole. On vain huoli enkä toivoisi kenellekään palvelutaloa kohtaloksi. Hän vietti muutaman kuukauden sairaakassa ja kotiutunut sieltä pari kuukautta sitten. On yli 70-vuotias ja veljensä yleensä käyttänyt hoidoissa, koska asuu hieman lähempänä kuin muut. Lapset eivät välitä ja sekin aiheuttanut masennusta. Ei kuitenkaan koskaan ole joutunut sinne yksin menemään. Veli ei kuitenkaan joka päivä voi siellä käydä eli on harmillisesti hoitajakäyntien varassa.
Selviät asiasta helpomalla kun teet sosiaalivirasto vanhuspuolen yksiköön huoli ilmotuksen.Lomake löytyy netistä.Voit tehdä nimettömänä.Käyvät tarkistamassa asian ja sen mukaan laativat hänelle apua ja turvalisen vanhuuden omassa kodissa,niin kauan kun kykene siellä asua.
Vierailija kirjoitti:
Ripuli on vain väliaikainen juttu, johtuu esimerkiksi ruuasta, ja ripuliin on olemassa hyvät lääkkeet.
Pitää vaan juoda paljon, ettei tule nestehukka.
On outoa, ettei lääkäri ole antanut mitään diagnoosia, tarkoittaa sitä, että oireet eivät vielä ole niin vakavat, että osattaisiin sanoa, mistä käsien tärinä ja huono kävely johtuu.
Oliko hänellä mukanaan ketään läheistä, kun kävi lääkärissä?
Iäkkäällä nyt saattaa kädet täristä muutoinkin ja kävelykin heikentyä monista eri syistä.
Juoko hän nestettä tarpeeksi päivittäin, entä ravinnon saaminen, luulis nyt että hoitaja seuraa ja kyselee nuokin asiat.
Myös joku lääkitys voi aiheuttaa käsien tärinää ja huonontaa kävelyä.
Ymmärthän ap, ettei kukaan palstalla voi tietää eikä sanoa, mikä sairaus iäkkäällä ihmisellä on.
Voi olla pelkästään vain heikossa kunnossa yleisesti.
Ei kuulemma ole juonut tarpeeksi eikä kukaan vahtimassa kun yksin. Ei peseydykään kuin harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ripuli on vain väliaikainen juttu, johtuu esimerkiksi ruuasta, ja ripuliin on olemassa hyvät lääkkeet.
Pitää vaan juoda paljon, ettei tule nestehukka.
On outoa, ettei lääkäri ole antanut mitään diagnoosia, tarkoittaa sitä, että oireet eivät vielä ole niin vakavat, että osattaisiin sanoa, mistä käsien tärinä ja huono kävely johtuu.
Oliko hänellä mukanaan ketään läheistä, kun kävi lääkärissä?
Iäkkäällä nyt saattaa kädet täristä muutoinkin ja kävelykin heikentyä monista eri syistä.
Juoko hän nestettä tarpeeksi päivittäin, entä ravinnon saaminen, luulis nyt että hoitaja seuraa ja kyselee nuokin asiat.
Myös joku lääkitys voi aiheuttaa käsien tärinää ja huonontaa kävelyä.
Ymmärthän ap, ettei kukaan palstalla voi tietää eikä sanoa, mikä sairaus iäkkäällä ihmisellä on.
Voi olla pelkästään vain heikossa kunnossa yleisesti.Kiitos vastauksestasi. Totta kai ymmärrän, ettei tällä palstalla lääkäreitä ole. On vain huoli enkä toivoisi kenellekään palvelutaloa kohtaloksi. Hän vietti muutaman kuukauden sairaakassa ja kotiutunut sieltä pari kuukautta sitten. On yli 70-vuotias ja veljensä yleensä käyttänyt hoidoissa, koska asuu hieman lähempänä kuin muut. Lapset eivät välitä ja sekin aiheuttanut masennusta. Ei kuitenkaan koskaan ole joutunut sinne yksin menemään. Veli ei kuitenkaan joka päivä voi siellä käydä eli on harmillisesti hoitajakäyntien varassa.
Alat itse käytä vapaa aikasi hänen luona käynnit.Älä keksi pitkät matkat kiire.Muta vaikka sinne asumaan hänen luokse!Tai ota kotisi asumaan.Mikä estää?
Vierailija kirjoitti:
Selviät asiasta helpomalla kun teet sosiaalivirasto vanhuspuolen yksiköön huoli ilmotuksen.Lomake löytyy netistä.Voit tehdä nimettömänä.Käyvät tarkistamassa asian ja sen mukaan laativat hänelle apua ja turvalisen vanhuuden omassa kodissa,niin kauan kun kykene siellä asua.
Miten pystyy tekemään nimettömänä jos potilaalla oikeus saada, tietoon ilmoituksen tekijä?

Unohtakaa kysymys.
Viekää geriatrille. Varmasti selviää.

Kävin täyttämässä. Toivottavasti tarkistavat.
Vierailija kirjoitti:
Viekää geriatrille. Varmasti selviää.
Ei selvinnyt sielläkään.
Kerron vielä, että lapset aiheuttaneet sukulaisen velkataakan eivätkä edes välitä isästään! Olisi hirvittävä vääryys, jos hän joutuisi palvelutaloon vain siksi, ettei varaa muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Selviät asiasta helpomalla kun teet sosiaalivirasto vanhuspuolen yksiköön huoli ilmotuksen.Lomake löytyy netistä.Voit tehdä nimettömänä.Käyvät tarkistamassa asian ja sen mukaan laativat hänelle apua ja turvalisen vanhuuden omassa kodissa,niin kauan kun kykene siellä asua.
Käyvätkö varmasti tarkistamassa kaikki tapaukset? Tein nimettömän ilmoituksen keskiviikkoiltana, mutta vielä ainakaan ei ole kukaan kertonut mitään uutta tapahtuneen.
On väärin, jos joutuu palvelutaloon vain siksi, ettei varaa muuhun (kuukaudessa ei lapsien velkojen jälkeen jää ylimääräistä) , vaikka kunto parempi kuin sinne joutuvat. Eikö edunvalvojan kuuluisi pitää potilaan oikeuksista huolta ja anoa henkilökohtaista konkurssia niin monta kertaa että menee läpi?
Parkinson.