13-vuotiaan murrosikä

Meillä tytär on rauhoittunut rankan murroikän kapinoinnin jälkeen hetkeksi. Tässä vaiheessa on ollut yllättävää, että hän kuuntelee kaikkia neuvojani (paitsi nukkumaanmenon kanssa yhä pullikoi) tarkasti ja noudattaa niitä lähes kirjaimellisesti. Ei muiden, isän, muiden aikuisten, vain minun.

Tämä on tietenkin helpotus ja hyvä, että hän vihdoin kuuntelee. Mutta tuntuu myös oudolta. Olenko ollut liian ankara, pitänyt rajoista kiinni liian tiukasti? Meillä on hyvät keskustelevat välit.

Voi olla, että olen onnistunut kasvatuksessa, mikä on toki hienoa, mutta olen alkanut epäillä myös aspergeria. Tiettyä piirteitä tytöllä on ollut aina.

Jos hän on neuronormaali, menee hän tämä vaihe ohi? Tämä on hyvä aikaikkuna ohjata häntä oikeaan suuntaan, mutten halua hänen jäävän ohjailtavaksi, vaan oppivan itse löytämään oikean suunnan. Tunnistaako muut vanhemmat tätä?

Hirveän väännön ja taistelun jälkeen lapsi tottelee ja jopa kuuntelee neuvoja. Luulisi, että oma olo olisi helpottunut. Vai onko kyse sittenkin vain oman pääni sisäisestä asiasta?