Isovanhemmat eivät halunneetkaan osallistua meidän elämään. Kohtalotovereita?

Eivät kutsu kylään, eivät tule kylään meille, vaikka kutsutaan. Jos sen harvan kerran tulevat, istuvat jäykkinä kahvipöydässä. Lasta ihastellaan kohteliaasti, mutta ei esim. oteta oma-aloitteisesti syliin tai tehdä lapsen kanssa mitään. Mitään apua ei tarjota missään välissä eikä millään tavalla.

Muistan omat isovanhempani tosi ihanina, toivat aina kassillisen ruokaa tullessaan, leikkivät lasten kanssa, katsoivat, että vanhempani saivat levättyä jne. Olin kai olettanut, että tällaista olisi nyt sitten vuorostaan meilläkin, mutta eipä tosiaan. En kyllä mitään ruokakasseja ja kotitöitä odotakaan, mutta jotenkin kuitenkin sellaista halua olla yhdessä ja olla mukana lapsen elämässä.

Onneksi miehen vanhemmat ovat toista maata, mutta ihmetyttää kyllä omien vanhempieni käytös. Olen ottanut suoraan puheeksikin, että toivoisin, että oltaisiin läheisempiä ja olisivat mukana lapsen elämässä, mutta ei näytä muutosta tapahtuvan.

Mitähän ihmettä tää on.