Missä on Mikko Mallikkaan äiti? (ev)
Kommentit (10)
Mikko Mallikkaalla on perhe, johon kuuluvat Mikko ja isä.
Isä + äiti + lapset -perheessä kasvaneet ja varsinkin ne, joilla on vain samanlaisia perheitä tuttavina saattavat asiaa ihmetellä, mutta lapset (ja aikuiset), joilla on kokemusta monenlaisista perhemalleista, eivät välttämättä kysele Mikon äidin perään.
että Mikon äiti vain otti ja lähti. Ei se ainakaan kuollut ole.
Kunhan itse käytin hetken tähän mietiskelyyn :)
ap
tuleeko mikkoa telkusta vai mikä buumi?
eiks se ole samaa lapsi pourkkaa kuin ne muut. sit siinä näkyy joskus ne aikuiset possut ja puput. vaikka mua pienenä pelotti kun nalle lauloi että "lapset mua rakastaa" ja luulin sitä aikuseksi mieheksi.
Miten niin Mikko on niin tasapainoisen oloinen? Kyllä monet orvoksi jääneet ovat ihan tasapainoisia ihmisiä!
Ihan hyvä, että saduissa ja lastenohjelmissa on monenlaisia perhemalleja. Aika usein kun erilaisuus yhdistetään vain ongelmiin.
että Mikko Mallikas oli aikanaan tehty jonkinlaiseksi malliesimerkiksi yksinhuoltajaperheestä, josta äiti on lähtenyt. Kirjailijahan oli joku Gunilla Joku. Ruotsalaiset ne osasivat jo 70-luvulla!
En ole tiennyt tuosta malliesimerkistä.
Omat lapsetkaan eivät ole kyselleen Mikon äidin perään. Kyllähän isätkin huolehtivat lapsista ja perheen asioista. Lapsi voi siis ajatella, että Mikon äiti on vaan töissä tms. Mutta enemmin luulen, ettei lapset sitä asiaa edes ajattele.
Lapset löysivät pitkästä aikaa Mikko Mallikas-dvd:n. Itse vaan sitten asiaa mietin ja tuli mieleen kysyä asiaa täältä. Täältähän yleensä saa vastauksen nopeimmin, fiksuimmin, totuudenmukaisimmin ja täydellisimmin ;D!
Ja mä oon ainakin itse katsonut ja lukenut noita Mikkoja lapsena. Emmäkään muista asiaa silloin miettineeni. Meillä tosin oli äiti yh:na, koska isä on kuollut.
ap
Jospa se on koko ajan jossain lomilla. Mikko Mallikas vaikuttaa niin tasapainoiselta, onnelliselta ja mielikuvitusrikkaalta, etten usko äidin kuolleen tai jos on kuollut, niin varmaan sitten Mikko ei sitä muista.