Mitä ihmettä Aivelo selittää aamuteeveessä?
Kuvaili, että tuli yllätyksenä että kotona mutatoituu leviävämmäksi ja vaarallisemmaksi viitaten omicroniin? Eikö omicron nyt ollutkaan lievempi? Miksi asiantuntijat puhuvat kaikki hieman mututuntumalla ristiin. Ei ihme, jos ihmiset ovat sekaisin kotona uutisoinnin johdosta, kun kukaan "asiantuntijoista" ei tunnu tietävän mistään mitään ja kaikki kuitenkin huutavat kilpaa väittäen olevansa oikeassa.
Kommentit (7)
Sinä olet sekaisin, kansa ei ole. Kuulut pieneen vähemmistöön.
Kannattaa kuunnella niitä asiantuntijoita joiden sanomiset ovat realistisia ja käyneet toteen. Asko Järvinen ei ole yksi näistä. Hänen mukaansa koronan piti olla ohi jo juhannuksena 2020. Aivelo sen sijaan on ollut koko ajan realistinen.
Se onkin yllätys että virus mutatoituu ja muuttuu lievemäksi / helpommin leviäväksi. Näin ne on aina tehneet ja selitys lyötyy ihan evoluutiosta. Huonosti leviävä tappava virus ei ehdi levitä juurikaan kun kantajat kuolee, näin päättyy myös viruksen elo. Kun taas sairastuttaa lievemmin ja leviää herkemmin niin virus leviää eksponentaalisesti. Näin on ollut aina, näin on myös jatkossa
Mitä hän sitten tarkoitti sanoessaan, että virus on mutatoitunut leviävämmäksi ja vakavampaa tautia aiheuttavaksi?
Mutta jos se on lievempi vaarattomasta. Mahdollisuudet ovat rajattomat.
Et kai tosissasi mieti?
Yleensä viruksissa seuraava variantti on edellistä heikompi. Nyt on monilla rokotuksilla heikennetty ihmisten omaa immuniteettia ja se saattaa olla syy siihen, että omikron tarttuu helpommin rokotettuihin ja saattaa olla heille jonkin verran vakavampi. Rokottamattomilla se on todennäköisesti nuha.
Mutta kukaan ei vielä tiedä varmaksi mitään ja siksi niitä sekalaisia lausuntoja lausuntoautomaateilta tulee.
Aivelo puhui ihan loogisesti. Jos tieto ei mene perille, syynä on, että sinä et ymmärrä näin monimutkaisia asioita.