Liikunnan ilo - Miten sen saavuttaisi?

Löytämällä oikean lajin. Liikuntaa on monenlaista, oletko kokeillut joukkuepelejä, tanssia, melontaa, uintia, kiipeilyä...?

Itse en koe nautintoa liikunnasta, mutta pidän lajeista joissa liikunta yhdistyy uuden löytämiseen. Käyn pyörällä tutkimassa paikkoja joissa en ole ennen käynyt, kierrän luontopolkuja ja sienestän. Otan kameran mukaan ja käyn valokuvaamassa kiinnostavia näkymiä. Liikunta tulee siinä ohessa huomaamatta.

Minä koen satunnaisesti liikunnan iloa, kun joku uusi laji tulee vastaan, mutta ilo jää yleensä lyhyeksi ja parin kerran jälkeen mikään laki ei ole aiheuttanut kummoisia tunteita. Liikun vain hyvinvoinnin takia ja yleensä kyllä liikunnan jälkeen on ihan hyvä fiilis, ei juuri sen aikana, vaikkei se liikkuminen tympeää olekaan.

Ei sitä saavuta millään. 40 vuotta olen yrittänyt mutta ei. Kuitenkin nuorempana olin hyvässä kunnossa, harrastin eri lajeja, jotka tukivat päälajiani, jossa olin ihan Suomen huippua omassa sarjassani muutaman vuoden ajan. Nautinko? En, yhtä helvettiä se oli. Tein sitä koska olin siinä hyvä ja pärjäsin kisoissa, oli kilpailuvietti.

Liikunta ei ole kivaa, ei mukavaa, siitä ei tule hyvä olo. Liikunnan jälkeen vituttaa, väsyttää, oksettaa, ärsyttää, päätä särkee, koko päivä on pilalla ja turhauttaa se liikuntaan tuhlattu aika ja raha.

Minusta ainut liikunnan ilo löytyy, kun makaa sohvalla ja katselee näytöltä muiden liikuntasuorituksia.

Liikunnan ilo. Mä meen ja teen. Joskus on niin ja näin tuo ilo.

Mä aloin harrastaa juoksua ihan vaan sen takia, että kunto oli tosi huono. Aloin tykätä juoksemisesta vasta sitten, kun olin suhteellisen hyvä. Siihen tietenkin vaaditaan reilusti harjoittelua. Sanoisin, että ensimmäiset kaksi vuotta juoksuharrastusta oli sellaista väkisin puurtamista.

Vähän siis vastapainoa niille, joiden mukaan kaksi viikkoa tai kaksi kuukautta säännöllistä liikuntaa koukuttaa.

AP tässä - Olen myös viime aikoina miettinyt josko hommaisin muutamat simppelit, kokoontaitettavat kuntolaitteet autotalliin (lämmin), tuntuu että siellä ehkä tulisi iltaisin käytyä. Vaimo on kyllä asiasta sitä mieltä, että jäävät pölyyntymään, ja hän kyllä saattaa olla oikeassa. Halusin silti kokeilla, josko se siitä lähtisi.. Taidan tilata salaa :)

Oikeiden lajien löytäminen taitaa olla ainoa ratkaisu. Mutta ehkä kaikille ei olekaan sellaisia. 

Sairastu niin, että kävelykään ei onnistu. Kun paranet, niin ihan eri tavalla arvostat sitä toimivaa kehoasi.

Hyvästä personal traineristä voi olla apua. Kun itse aloitin liikutaharrastuksen 3v. sitten, ainoa joka tuki ja kannusti eteenpäin oli oma pt. Ensimmäiset 8 kk meni pt:n ohjeiden mukaan, siitä se sitten lähti itsenäiseksi kuntoiluksi (myös ruokavalio muuttui). Samalla, kun oma kunto ja hyvinvointi parani, myös itsevarmuus ja henkinen vahvuus kasvoi. Hidas prosessi ja niin sen pitää mennäkin.

Kuntoilen 3 krt. viikossa. En revi itseäni, enkä tee väkisin, vaan liikunnan ilosta ja oman terveyteni tähden.

En itse liikunnasta onnistu saamaan mutta yhdistän sen muihin mukaviin asioihin jottei se ole pelkkää kärsimystä se suoritus.

-metsäkävely, patikointi: juon jossain laavulla samalla pannukahvit ja katselen maisemia

-pallopelit: hyvä seura on itsellä aika a ja o. Itse pelin ei edes tarvitse olla mitenkään kiinnostava jos sitä harrastaa hauskassa porukassa ja juttu lentää.

-kuntosali: lempimusiikit kuulokkeista

Minä tunnen liikunnan ilon vasta, kun teen tarpeeksi pitkän kävely- tai pyöräilylenkin eli yli tunnin. Tai toisin sanoen mielelläni liikun, mutta vasta tuon ajan jälkeen tulee tosi hieno fiilis ja voisi jatkaa vaikka miten pitkään jos olisi aikaa. Teen yleensä aamulenkin ja sitten olo on pirteä vähintään koko aamupäivän.

No ei semmosta ole eikä tule. Liikunta on pakkopullaa, joka suoritetaan että pysyisi terveenä. Ihan kuin hampaiden harjaus, inhottavaa mutta pakko tehdä.