Onko teillä lapset joutuneet todistamaan isän ja äidin riitelyä?

Kyllä, fyysistä. Seuraus: En luota miehiin.

Lyhyesti: joo, pyytävät lopettamaan tai huutavat "riita poikki!"

Kaverin eksä huutaa kaverilleni haistavittua puhelimessa heidän lastensa kuullen. Somessa kyseinen äiti on niin lempeä ja lapsimyönteinen ja harkiten kasvattaa. Lapsistaan tuo äidin käytös näkyy niin että isompi 9v on epävarma ylisuorittava koulukiusaaja ja pienempi 6v kirkuu joka asiaan aivan kuin äitinsä, ellei mene hänen mielensä mukaan. Kaverini on aivan loppu ja sääliksi käy koko porukka.

On mielestäni terveellistä, että lapset näkevät riitelyä - kunhan se on rakentavaa riitelyä. Omat vanhempani riitelivät aina suljettujen ovien takana ja esittivät kaiken olevan hyvin. Ei lapsrt tyhmiä ole, joten tietenkin tajusin jonkin olevan hullusti, mutta asioista ei puhuttu. Siitä tuli epämukava ja epävarma olo.

Nyt aikuisena meillä riidellään avoimesti. Mutta riitelyllä pitää olla tarkat säännöt, eli ei haukkumista, ei huutamista, ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Kiivaasti saa puhua ja näyttää tunteita. Tärkeintä on jutella asioista myös lapsen kanssa, että asiat ja mielipiteet riitelee, ei ihmiset. Että rakastetaan toisiamme kuitenkin tosi paljon, mutta välillä menee hermot, on huono päivä tai ollaan vaan eri mieltä asioista. Ja kerrotaan sekin, että tunteista saa ja pitää puhua. Ja aina pitää lopuksi pyytää anteeksi ja selvittää asiat. Koskaan ei mennä vihaisina kesken riidan nukkumaan tai pois.

Vierailija kirjoitti:

On mielestäni terveellistä, että lapset näkevät riitelyä - kunhan se on rakentavaa riitelyä. Omat vanhempani riitelivät aina suljettujen ovien takana ja esittivät kaiken olevan hyvin. Ei lapsrt tyhmiä ole, joten tietenkin tajusin jonkin olevan hullusti, mutta asioista ei puhuttu. Siitä tuli epämukava ja epävarma olo.

Nyt aikuisena meillä riidellään avoimesti. Mutta riitelyllä pitää olla tarkat säännöt, eli ei haukkumista, ei huutamista, ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Kiivaasti saa puhua ja näyttää tunteita. Tärkeintä on jutella asioista myös lapsen kanssa, että asiat ja mielipiteet riitelee, ei ihmiset. Että rakastetaan toisiamme kuitenkin tosi paljon, mutta välillä menee hermot, on huono päivä tai ollaan vaan eri mieltä asioista. Ja kerrotaan sekin, että tunteista saa ja pitää puhua. Ja aina pitää lopuksi pyytää anteeksi ja selvittää asiat. Koskaan ei mennä vihaisina kesken riidan nukkumaan tai pois.

Usko pois, tuoon lapsen vinkkelistä aivan kamalaa.

Ovat joutuneet, ja varmasti myös sellaista, mikä ei ole rakentavaa riitelyä. Vasta nyt iän myötä olen ymmärtänyt, että oma tunnesäätely on jäänyt sille tasolle, ettei olisi pitänyt lapsia hankkia. En yksinkertaisesti ole koskaan oppinut hillitsemään omia voimakkaita tunnereaktioita. Vaan ei se auta kuin tämäkin teki loppuun asti vetää ja yrittää päivittäin parhaansa.

Ei tosi riidellä usein.. En tiedä olisiko jopa parempi heille eroaminen. Olenko vain kykenemätön parisuhteeseen. Toisaalta usein mietin, että onko se toisillakaan sen helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

On mielestäni terveellistä, että lapset näkevät riitelyä - kunhan se on rakentavaa riitelyä. Omat vanhempani riitelivät aina suljettujen ovien takana ja esittivät kaiken olevan hyvin. Ei lapsrt tyhmiä ole, joten tietenkin tajusin jonkin olevan hullusti, mutta asioista ei puhuttu. Siitä tuli epämukava ja epävarma olo.

Nyt aikuisena meillä riidellään avoimesti. Mutta riitelyllä pitää olla tarkat säännöt, eli ei haukkumista, ei huutamista, ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Kiivaasti saa puhua ja näyttää tunteita. Tärkeintä on jutella asioista myös lapsen kanssa, että asiat ja mielipiteet riitelee, ei ihmiset. Että rakastetaan toisiamme kuitenkin tosi paljon, mutta välillä menee hermot, on huono päivä tai ollaan vaan eri mieltä asioista. Ja kerrotaan sekin, että tunteista saa ja pitää puhua. Ja aina pitää lopuksi pyytää anteeksi ja selvittää asiat. Koskaan ei mennä vihaisina kesken riidan nukkumaan tai pois.

Meidän vanhemapamme tekivät samoin, päivisin sähisivät ja kuiskivat toisessa huoneessa lasten kuunnellessa äänenpainoja toisessa huoneessa. Koskaan ei oltu perillä mistään ja erokin tuli aivan puskista, siihen olisi sentään voinut vähän valmistella kun kuulemma hakemuskin oltiim ehditty kolmesti laittaa vireille (lipsauttivat ollessani 27 v). No miehen kanssa riidellään siinä paikassa, jossa riita alkaa eikä esitetä mitään. Toki riitely ei ole päivittäistä eikä haukuta toisiamme ja pyritään olemaan rehellisiä itsestämmekin. Siihen auttaa kun kumpikaan ei yritä toista kampittaa riidassa ja lopulta asiat kyllä ratkeaa reilusti aina. Molemmat meistä myös hyväksyy sen jos toinen on joskus huonolla tuulella ja riidat on sinänsä ok. Lapsia riitely yleensä tuntuu ärsyttävän, muttei minusta meillä ole sellainen epäilyttävä ja pahaenteinen ilmapiiri kuin omassa lapsuudessani oli. Toki en tarkoita, että väkisin pitäisi kehittää riidanaiheita, jotta lapset näkevät "hyvää riitelyä" jos oikeasti vanhemmilla sujuu hyvin eivätkä oikein kinaa.