Muita onnellisia pienessä asunnossa asuvia perheitä?
Asun 73 neliön kolmiossa kahden koululaisen kanssa ja mieheni kanssa. Kaapeissa on tilaa, koti on siisti ja viihtyisä. Saunaa ei ole, mutta käymme taloyhtiön saunassa kerran viikossa - se tuo oikeastaan viikonloppuun lisää erityisyyttä.
Asunnon arvo on noin 150 000 ja sijaitsee lähellä kaikkea. Upea puistomainen asuinalue. Rahaa jää reilusti käytettäväksi ja säästöön lainanlyhennyksen jälkeen. Käymme usein kotimaan matkoilla, mm. kaupunkilomilla Helsingissä kivoissa hotelleissa, vuokraamme luksusmökkejä ja käymme mm. laskettelemassa. Meillä ei olisi varaa tehdä näin tai aikaa harrastaa ja käydä kulttuuriennoissa, mikäli asuisimme kalliimmin ja kauempana.
Säännöllisesti katson asuntomarkkinat ja tulen aina samaan johtopäätökseen. Miksi maksaisin tilasta, jossa säilyttäisi tavaraa? Miksen vain omista vähemmän tavaraa, niin säästyy sekä aikaa että rahaa. Ainut asia, jonka koen tässä ratkaisussa hankalaksi, on se, että meillä on vain yksi vessa. Mutta senkin kanssa ollaan opittu pärjäämään.
Tulemme hyvin toimeen toistemme kanssa. Omaa tilaa on ulko-oven toisella puolen niin paljon kuin jaksaa valloittaa. Se on lisäksi terveellinen ratkaisu - lähteä ulos, kun seinät kaatuvat päälle.
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavallinen perheasuntohan tuo on. Miksi kuvittelet että se on pieni?
Tämä on kolmio ja meitä on neljä. Sanon pieneksi, koska useimmat tuttavani asuvat huomattavasti väljemmin.
4henkeä asutaan 56 neliöisessä rivarissa =kaksio ja hyvin toimii. Yritin kerran vuokralle kaksioon kahden lapseni kanssa,mutta vuokranantaja ei suostunut vuokraamaan. Kauhisteli vaan että enkö 5htöäb tajua että lapsilla pitää olla omat huoneet.
Ihan tavallisen kokoinen kaupunkiasunto?
Vierailija kirjoitti:
4henkeä asutaan 56 neliöisessä rivarissa =kaksio ja hyvin toimii. Yritin kerran vuokralle kaksioon kahden lapseni kanssa,mutta vuokranantaja ei suostunut vuokraamaan. Kauhisteli vaan että enkö 5htöäb tajua että lapsilla pitää olla omat huoneet.
Mielestäni tämä olisi jo liian pieni, mutta jos viihdytte niin mikäs siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavallinen perheasuntohan tuo on. Miksi kuvittelet että se on pieni?
Tämä on kolmio ja meitä on neljä. Sanon pieneksi, koska useimmat tuttavani asuvat huomattavasti väljemmin.
73 neliön kolmio on ihan tavallinen perheasunto
73neliötä 3h+k ja 3 lasta joista 2 ala koulu ikäistä. Säilytystilaa sais olla lisää mutta muuten mahdutaan hyvin. Vanhemmat kaksi lasta eivät halua omia huoneita vaikka ovatkin erisukupuolta tykkäävät nukkua kahdestaan.
Ihmiset kyllä ihmettelee kovasti varsinkin 3 lapsen syntymän jälkeen ettemme ole muuttamassa.
Ihan tavallinen perheasuntohan tuo on. Miksi kuvittelet että se on pieni?