Miten jaksan tätä ikuista yksinäisyyttä, surettaa!

Miten jaksan tätä? Joskus vielä parikymppisenä oli muutama ystävä, nyt nekin on jääneet perhe-elämän astuessa kuvioihin. Töissä istun yksin tauolla, syön lounaani yksin. Koulu etänä, eli riski sille, että siellä tuntuisi ihmisiin on pieni. Olisi ihana jos löytyisi ihminen/ihmisiä joiden kanssa kemiat kohtaisi. Toki ajan myötä ystävystyy ja se usein tapahtuu vahingossa. Tietysti omalla toiminnallani pilaan tytustumisyritykset, koska töksäyttelen asioita vahingossa tai vastaan lyhyesti, koska olen niin "jäässä".

Osittain kyllä tykkään olla yksin. Mieluusti näin kuin että ympäröisin itseni ei-samanhenkisillä ihmisillä. Arkeni koostuu siis töistä, salilla käymisestä, kouluhommista, päiväunien nukkumisesta. Olen usein surullinen tämän tilanteen vuoksi. Usko siihen, että tämä olisi ohimenevä vaihe, on pieni.