Mitäs jos miehesi haluaisi jäädä kotimieheksi?

Raha rikkoo perheitä. JA kaiken takana on suuri kateus ja toisen hyväksikäyttö.

mutta suostuisin. Siis sen jälkeen kun on imetys ja muut hoidettu. On itseasiassa miehen kanssa emmittykin jäisikö hän hoitovapaalle kun lapsi on vuoden. Katsotaan. Luulen, että olisin tosiaan kateellinen miehen ja lapsen suhteesta, ainakin aluksi. Mutta en usko että kokisin rankemmaksi työillat suhteessa kotiäidin iltoihin.

Jos vain nimittäin olisi taloudellisesti mahdollista. Olen ollut vuosia kotona lasten kanssa ja se oli paitsi raskasta myös ihanaa aikaa. Toki sallisin sen kokemuksen miehellenikin. Mikä oliskaan mukavampaa kuin olla töissä rauhallisin mielin kun iskä hoitais kotona lapsia? Ja kun tulisin kotiin siellä odottais herkullinen ateria, pyykit olis pestynä ja koti siivottuna.



Mielelläni päästäisin mieheni jotain harrastamaan. En minä tälläkään hetkellä paljon mitään harrasta juurikin sen takia, että potisin siitä huonoa omaatuntoa. Ainoat harrastukset on pari lenkkiä viikossa ja nämä illan surffailut. Sen verran voisin varmaan sittenkin harrastaa...

Koska se olisi mun mielestä ihan tarpeetonta. Mutta jos haluaisi olla hoitovapaalla vaikkapa vuoden niin se olisi aivan ihanaa, tosin rahallisia vaikeuksia siitä seuraisi.

Saisin käydä töissä ilman mitään hoitoonkuskausrumbaa, ei tarvitsisi huolehtia lasten hoitopäivien pituuksista ym., lasten sairastelu ei aiheuttaisi mitään päänvaivaa, ruoka olisi valmiina kun tulisin kotiin jne jne

tosin vain vaivaiset 2 vuotta esikoisen ollessa 1-3 -vuotias. Olisi kyllä halunnut olla pidempäänkin, ja olisi saanutkin mun puolestani olla, jos mun palkallani olisi voitu elää, ja jos en olisi ollut jo uudestaan raskaana, eli tiedossa oli kuitenkin, että pian joudun jäämään itsekin kotiin. Parempi se on täällä kotona näiden lasten kanssa kuin minä (esikoinen on nyt 4-vuotias, ja saanut pikkuveljen, 7kk), osaisi keskittyä olennaiseen eli lasten kanssa olemiseen eikä niuhottaisi pölypalloista ja kahvitahroista kuten minä...



Tosin, silloinkin kun hän oli kotona, se olin minä joka niistä pölypalloista ja kahvitahroista niuhotti, ja joka ne siivosi (kuten nytkin). Kotona ollessaan mies edelleenkin keskittyy siihen olennaiseen, eli lasten kanssa olemiseen. Minä siivoan, teen ruuat ja muutkin kotityöt.

Jos alkaisin vastustamaan asiassa mies luultavasti ottaisi eron sillä hänelläkin on oikeus hoitaa lapsia siinä missä minulla. Meidän perheessä käytiin tämä läpi esikoisen kanssa. Imetin 3kk asti ja sitten mies hyppäsi puikkoihin.

Mieheni oli hyvin ahkera ja siivosi myös kodinkin jokapäivä + teki ruuat.

Hävettää myöntää että parempi tehokkaampi kodinhoitaja ja lastenhoitaja kuin minä nyt toisen lapsemme kanssa. Tosin onhan minulla näitä kaksi jaloissa pyörimässä ;)

Hyvähän se on tietty "keskittyä olennaiseen" kun joku muu hoitaa pakolliset arkirutiinit :/

osaisi keskittyä olennaiseen eli lasten kanssa olemiseen eikä niuhottaisi pölypalloista ja kahvitahroista kuten minä... Tosin, silloinkin kun hän oli kotona, se olin minä joka niistä pölypalloista ja kahvitahroista niuhotti, ja joka ne siivosi (kuten nytkin). Kotona ollessaan mies edelleenkin keskittyy siihen olennaiseen, eli lasten kanssa olemiseen. Minä siivoan, teen ruuat ja muutkin kotityöt.

Ainoa minkä ennen hoiti hyvin oli raha-asiat ja työnsä. Nyt raha-asiatkin on mun harteilla. Olen aivan uupunut- mies on katkera, ehkä masentunut- muttei puhettakaan mistään hoidosta- v****mainen- lapsista huolehtii omalla tyylillään- en jaksa puuttua, mutta ei juuri piittaa puhtaudesta, ruuan terveellisuudestä tms. Mun asioita ei jaksa ollenkaan, omistaan ei puhu- mistään ei kerro- jos kysyn jotain suuttuu. kodin työt esim. lasten vaatehuolto tms ei kuulu hälle ollenkaan. Yritin ymmärtää- mutta totuus on se että mulla loppuu kohta voimat ja ero varmaan edessä. Ainakaan näin ei toimi. Tosin syy taitaa olla siinä että työttömyys nosti esiin miehen kaikki selvittämättömät ongelmat, eikä halua käsitellä niitä ollenkaan.

siksi saanee lisää katkeruuden aihetta siitä että toditetusti vain itseään ajatteleva vaimo kehtaa hylätä hänet- (mikä tietysti oli odotettavissa.)

Ratkaisu helppo- pärjään mainiosti näköjään vaikka hän on yrittänyt muuta selittää nää vuodet. Olen antanut paljon mahdollisuuksia puhua- selvittää asioita- hakea apua- ainoa mistä olen kieltäytyt on muuttuminen sellaiseksi kuin minun hänen mielestään pitäisi olla. ja siitä on todella katkera- koska olen näinollen itsekäs ja loukkaava häntä kohtaan. Kauan on mennyt myös ymmärtää- että vaikka hän on muiden mielestä tosi mukava- hän on mun kanssa kaksin tosi kurja- eikä se välttämättä ole tavalla tai toisella aina mun syy:((

ongelmana. Rakastan työtäni, kun taas mies viihtyy hyvin lasten kanssa ja kotosalla. Rahallisesti pärjätään ihan ok, mutta ei eletä leveästi. Eikä halutakaan.

Jos miehesi haluaisi jäädä koti-isäksi/-mieheksi siihen asti, kunnes lapsenne menevät kouluun, mitä mieltä olisit? Minä en itse asiassa suostuisi ainoaksi työssäkäyjäksi. Olisin eka päivän töissä, sitten odotettaisiin, että olen illan perheen kanssa. Jos haluaisin harrastaa jotain, tuntisin todennäköisesti syyllisyyttä poissaolostani. En myöskään haluaisi olla yksin vastuussa raha-asioista. Ja vielä sekin, että olisin todennäköisesti miehelleni kateellinen hänen suhteestaan meidän lapsiimme.

harrastuksistani, saati sitten kateutta miehen ja lasten suhteesta :) Kyllä meillä riittää rakkautta ja aikaa kaikille!

Mies tienaa vuodessa n. 80 000e ja minä hikiset 20 000e.

No mies tietää tämän ja antaa mun olla kotona.

Riippu ihan siitä, kuinka hän hoitaisi hommansa täällä kotona.

koska en usko, että mieheni hoitaisi kotia. Miehellä ja lapsilla olisi todennäköisesti hyvin hauskaa, mutta minulle jäisi tylsimyksen rooli. Olisin poissa ja illat siivoaisin muun perheen jälkiä. Ei käy.

Olette visiin sitä naismallia, että vain naisten tapa hoitaa lapset ja koti on oikein. Aivan uskomatonta. Itse hoidettiin kolme lasta, niin että nuorin oli käynyt tokaluokan vuoroviikoin kotona. Työantajille passasi oikein hyvin, itsellä oli mukavaa vaihtelua olla joka toinen viikko aikuisten ihmeisten seurassa töissä ja joka toinen viikko kotona kersojen kanssa. Verotuskin oli molemmilla kevyempi. Tienataan noin suurin piirtein saman verran. Miehen viikon jäljiltä koti oli siistimpi ja lapset touhusi isän kanssa enemmänenemmän, joten olen itse sitä laiskempaa sorttia kotona. Eikä se automaattisesti mennyt niin, että kotona oleva teki esim päivällisen. Saattai sen tehdä myös töissä sillä viikolla oleva.



Itse ollaan tosi tyytyväisiä, että saatiin ratkaistua lastenhoito yhdessä. Isä on paljon läheisempi lapsilleen kuin monilla kaveriperheillä. Niin ja lapset syntyivät kaikki 3,5 vuoden sisällä, että alkuun ei ollut helppoa.



Säälittää oikeasti, miksi naiset eivät anna miestensä ottaa vastuuta lapsista ja kodista.

Säälittää oikeasti, miksi naiset eivät anna miestensä ottaa vastuuta lapsista ja kodista.

Mutta kun se mies ei ota vastuuta sekä lapsista että kodista. Hoitaa lapset, mutta ehei, ihan turha toivoa että se tekisi mitään päivitäisiä askareita. Ikäni muistan, miltä huusholli näytti, kun tulin toisen lapsen kanssa laitokselta kotiin. Ei edes ollut vaivautunut imuroimaan. Hiekkaa lattialla niin että rapisi jaloissa. Eka homma kotiin tultua oli siivoaminen, aika juhlavaa... Joten näillä perusteilla: en luota miehen kykyyn pitää kotitalous pystyssä.