Omat lisukkeet ravintolassa, mielipiteitä
Tykkään syödä hapankorppuja ruuan kanssa mutta hapankorppuja saatavissa vain harvoista ravintoloista. Eilen illallisella tarjoilija järjesti melkoisen shown täpötäydessä ravintolassa ja onnistui nolaamaan itsensä täydellisesti viimeistään tullessaan avautumaan maksaville asiakkaille näiden nautittua illallisen jälkeen muutamia hedelmiä.
Ranskassahan esimerkiksi otetaan usein oma viinipullo ja suosikkileipomon patonkikori illalliselle, ravintola keskittyy vahvuutensa, esimerkiksi kalaan, kanaan tai liharuokiin, tuskinpa kalaravintola voisikaan valmistaa esimerkiksi juuri nyt tunnekuohun aiheuttaneita hapankorppuja.
Usein myös levitteisiin on niin kiintynyt siihen omaan suosikkiin että varminta ottaa pienessä ja siistissä tarjoiluastiassa se oma suosikki kotoa mukaan, sama koskee harvinaisenpia mausteita.
Ravintola han etu kuitenkin on että asiakas nauttii ruuastaqn ja ravintolaympäristöstä, viimekädessähän tarjoilijqnkin palveluspaikka tästä asiakkaan nautinnosta kiinni ja tästä on voitava asiakkaan huomattava ja itserakkaimmankin tarjoilijan on se myös kyettävä myöntämään ja hyväksymään.
Kommentit (2)
Ei.
Ravintola ei ole mikään piknik.
Itse en pidä Hessen jauhoranskalaisista mutta tykkään heidän majostaan joten kyllä, saatanpa hakea kranut mäkkäriltä mennessäni heseen lastaamaan.
Nuorina oli usein omat juomat ravintolassa ja kyllähän taskumatteja myydään hurjat määrät edelleenkin, saattaapa joskus oli teinivuosien tapaan minigrip pussukassa tiukempaakin viinaa rintaikoihin kätkettynä. Kaikkihan tiedämme nuo pitkästyttåvän ikävät työpaikkalounaat.