Kävelin eräällä arvostetulla omakotitaloalueella ja teki pahaa katsoa ihmisten keittiöihin
Eipä näkynyt adventtikynttilöitä kuin muutamassa talossa. Teki niin pahaa. Koin lohtua vasta omassa keittiössä, jossa adventtikynttilä odotti minua iloisesti lepattaen. Laitoin radiosta Hoosiannan soimaan ja tunsin oloni levolliseksi. Jokin suurempi on läsnä.
Hilkka
Kommentit (54)
Ei kaiken tarvi olla niin ulkokultaista. Moni hiljentyy sisimmässään, ei päälle liimaa katsomustaan.
Luulenpa, että tämä aloitus oli provo kuitenkin.
Eli pakava kynttilä lepatteli keittiössäsi, kun kävin kävelyllä arvoalueella? Hienoa.
Eihän eilen ollut mikään adventtiaika, vaan vasta tänään. Rouvahyvä oli nyt ihan väärään aikaan liikenteessä. Rouva ottaa myös sen oman kynttilänsä pois hanuristaan.
Eikä niitä keittiöön useinkaan sytytetä vaan olohuoneeseen.
Sori, meillä on vielä halloweenkoristeet.
Olit jättänyt kynttilän palamaan, kun kävit kyyläilemässä kävelyllä? Tosi fiksua ja vastuullista.
Pikkurouva oli niin hönössä ettei muista milloin ensimmäinen adventtikynttilä sytytetään. Rauhoittavia ja sherryä?
Jätit siis kynttilän palamaan. Hyi hyi. Onneksi ei tullit tulipaloa.
Vierailija kirjoitti:
Eihän eilen ollut mikään adventtiaika, vaan vasta tänään. Rouvahyvä oli nyt ihan väärään aikaan liikenteessä. Rouva ottaa myös sen oman kynttilänsä pois hanuristaan.
Niin, mutta yleensä oletetaan tai siis on sillä tavalla, että sunnuntai alkaa lauantai-iltanan klo 18.
Ennen vanhaan soitettiin aina lauantai-iltana klo 18.00 radiossa ehtookellot.
Mikä tarkoitti sitä, että pyhä alkaa.
Enää tälläistä ei ole. Mutta meille vanhemmille ihmisille ja meidän lapsillemme tuo on jäänyt mieleen.
Siksi itsekin sytytän adventtikynttilät kotini ikkunoille ja myös tähden ikkunaan, aina lauantai-iltana, kun seuraava on päivä on se ensimmäinen adventti sunnuntai.

Onkin todella viisasta nukkua palavien kynttilöiden kanssa!
Huomatkaa, että nykyisin on myynnissä lepattavia led kynttilöitä.
Niitä löytyy kaikissa koossa. Tuikkuina, tavallisina pitkinä kynttilöinä sekä paksuina kynttilöinä.
Ne toimivat joko nappi paristoilla tai isommilla paristoilla.
Tälläisen lepattavan led kynttilän voi jättää sinne kotiin lepattelemaan, vaikka lähteekin lenkillä
En minä jättäisi kynttilää yksin palamaan lenkin ajaksi. Kukin tyylillään.
Tänään on 1. adventtiSUNNUNTAI. Tänään ne kyntteliköt laitetaan ikkunoihin.
Kukaan vanhakansalainen, jonka minä olen eläissäni (49 vuotta) tuntenut ei ole ikinä maininnut, että sunnuntai alkaa lauantaina klo 18.
WTF?
Vierailija kirjoitti:
Huomatkaa, että nykyisin on myynnissä lepattavia led kynttilöitä.
Niitä löytyy kaikissa koossa. Tuikkuina, tavallisina pitkinä kynttilöinä sekä paksuina kynttilöinä.
Ne toimivat joko nappi paristoilla tai isommilla paristoilla.
Tälläisen lepattavan led kynttilän voi jättää sinne kotiin lepattelemaan, vaikka lähteekin lenkillä
Tuommoiset tekokynttilät on kyllä aika rumia.
Aloittajalla on myös varmaan ulko-ovessa lappu "olen kaupassa mutta vara-avain löytyy portaiden alta" sekä kissa joka ulkoilee vapaana.
Hilkka keksii tänään krapuloissa kuivakkoja aloituksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän eilen ollut mikään adventtiaika, vaan vasta tänään. Rouvahyvä oli nyt ihan väärään aikaan liikenteessä. Rouva ottaa myös sen oman kynttilänsä pois hanuristaan.
Niin, mutta yleensä oletetaan tai siis on sillä tavalla, että sunnuntai alkaa lauantai-iltanan klo 18.
Ennen vanhaan soitettiin aina lauantai-iltana klo 18.00 radiossa ehtookellot.
Mikä tarkoitti sitä, että pyhä alkaa.
Enää tälläistä ei ole. Mutta meille vanhemmille ihmisille ja meidän lapsillemme tuo on jäänyt mieleen.
Siksi itsekin sytytän adventtikynttilät kotini ikkunoille ja myös tähden ikkunaan, aina lauantai-iltana, kun seuraava on päivä on se ensimmäinen adventti sunnuntai.
Onkin todella viisasta nukkua palavien kynttilöiden kanssa!
Miten niin nukku?
Ja meidän perheessä on kyllä juuri nuo ledkynttilät. Ja niitä on runsaasti ja erilaisia.
Myös parvekkeella.
Mieheni ei kestä eläviä kynttilöitä ja ärtyy myös siitä, että ne nokeavat kattoa.
Hän on vanhan ajan rakennusmestari ja meillä on puu panelikatto.
Ja minä kyllä tarkoitin noilla adventtikynttilöillä aivan tavallisia sähkökynttelikköjä, jotka ikkunlaudoille laitetaan.
Meillä ei ole sellasita tapaa kuten ruotsalaisilla, että on kaunis asetelma, jossa on neljä elävää kynttilää, ja joista ne neljä kynttilää poltetaan jokaisen adventtisunnuntaina ennen joulua.
Bongasitko samalla rekisterikilpiä, niin olisit voinut naureskella samalla velka-auton omistajille.