Sain vasta 20-vuotiaana tietää, että minulla on veli.

Minä luulin 20-vuotiaaksi asti, että olen vanhempieni ainoa lapsi ja muistan, kun joskus lapsena kysyin vanhemmilta, että miksi minulla ei ole sisaruksia. He vastasivat, että he yrittivät hankkia lisää lapsia, mutta äiti ei vain tullut jostain raskaaksi minun syntymäni jälkeen lapsettomuushoidoista huolimatta. Sitten vanhempani kuolivat samaan aikaan joutuessaan autokolariin ja vasta heidän kuolemansa jälkeen sain tietää perheessä ja suvussa vaietun salaisuuden eli sen, että minulla on autistinen veli jonka jota vanhemmat olivat hoitaneet kotona kunnes äiti alkoi odottamaan minua. Silloin veli joutui laitoshoitoon koska vanhemmat pelkäsivät, että hän satuttaisi vauvaa eli minua jos hän ei vaikka tajua, kuinka helposti vauvaa sattuu ja / tai että minä vauvana olen oikea ihminen enkä vain mikään itsekseen liikkuva ja itkevä nukke jota saa kohdella kuin nukkea. Veljellä kun oli ollut lapsena nukke, jota hän oli saattannut pitää jalasta kiinni ja hakata sen päätä lattiaan, tiputtaa nuken pää edellä lattialle tai heittää nuken huoneen poikki nurkkaan. Vanhemmat pelkäsivät, että veli tekisi samoin minulle. Omituista on, että kukaan ei koskaan kertonut minulle veljestä edes tultuani vanhemmaksi, vanhemmat eivät koskaan käyneet katsomassa häntä laitoksessa mikä selvisi laitoksen hoitajilta siellä laitoksessa missä veli on koko ikäni eli 23 vuotta asunut eivätkä koskaan ottaneet häneen mitään yhteyttä. He hylkäsivät veljen täysin, eivät koskaan edes lähettäneet hänelle lahjaa tai korttia jouluna tai syntymäpäivänä, hävittivät kaikki todisteet veljestä eli kaikki hänen tavaransa sekä valokuvat, joissa veli oli. Samoin sukulaisetkin tuhosivat kaikki kuvat mitä heillä oli veljestäni eivätkä ikinä maininneet hänestä minulle sanaakaan. Kukaan sukulainen ei ole koskaan käynyt häntä laitoksessa koko hänen siellä asumisensa aikana käynyt tapaamassa tai edes ottanut häneen yhteyttä. Minä sain tietää, että missä veli asuu ja otin laitokseen yhteyttä. Siinä kesti aikansa, että pystyin todistamaan henkilöllisyyteni ja että olen todella hänen siskonsa. Nyt olen 23-vuotias ja käyn tapaamassa säännöllisesti veljeäni vaikka hän onkin syvästi autistinen eikä reagoi minuun mitenkään kuten hän ei reagoi kehenkään muuhunkaan ihmiseen. Olen hänelle kuin ilmaa. Hän ei katso minuun, istuu vain paikoillaan, heiluttaa yläruumistaan edestakaisin tai sitten heiluttaa kättä kasvojen edessä eikä reagoi puheeseeni mitään. Hän on kuin ei kuulisi mitään mitä sanon vaikka hänelle on onnistuttu tekemään testejä joiden mukaan hän kuulee täysin normaalisti. Hän on myös kuin ei näkisi minua vaikka hänen näkönsäkin on normaali mikä sekin on onnistuttu kokeissa selvittämään. Kokeissa on selvinnyt, että ääniaistimukset ja silmien kautta tulevat näköhavainnot menevät kyllä hänellä perille aivoihin mutta hän ei vain reagoi niihin mitenkään vaikka käyttäytyykin kuin olisi sekä sokea, kuuro ja mykkä koska hän ei puhu koskaan mitään. Mutta hoitajat ovat kertoneet, että joskus veli saattaa huutaa yhteen menoon eläimellistä, suoraa huutoa tuntikausia eikä siihen auta mikään, eivät lääkkeet eikä mikään muukaan.