Isänpäivän kunniaksi; Mitä arvostat isässäsi?
Minä arvostan isäni sisukkuutta, rehellisyyttä ja hyväsydämisyyttä. Perheelleen sitoutumista ja lujaa työmoraalia.
Kommentit (12)
Isäni on toraisa narsisti psykopaatti. En juhli.
Isä tarjosi turvallisen lapsuuden.
Antoi myös hyvän mallin työnteosta, uteliaisuudesta maailmaa kohtaan ja oman tiensä kulkemisesta.
Aikuistuttuani ei ole pyrkinyt ohjailemaan eikä arvostelemaan elämääni.
Nyt alkaa ukko pikkuhiljaa höpertyä, valitettavasti.
Arvostan isäni aitoutta ja asennetta! On maailman pras isä!
Sitä, että oli jo 70-luvulla niin edistyksellinen kasvattaja, maalaisjärki päässä . Olen itse esim ihan pienestä saakka reissanut myös kaksin hänen kanssaan. Piti tärkeänä hyviä sukulaisuussuhteita ja olemme aina käyneet paljon sukulaisten luona ( ja käymme yhä , nykyään kolmessa polvessa) . On tutustuttanut aktiivisesti Suomen kulttuuriin ja historiaan meitä lapsia . Ja opettanut sen, että kannattaa olla kiinnostunut asioista ja ilmiöistä.
Perusti yrityksen lama-aikana ja sai sen menestymään hyvin . On mukava seuramies ja saa ihmiset viihtymään.
Isäni oli aika saamaton tyyppi. Ei herätä oikein mitään positiivista.
Hän on välittävä ja aidosti hyväsydäminen ihminen.
Armostan hänen humaania katsantoaan ja työtä nuorison hyväksi. Lähi-ihmissuhteissaan hän on sitten ollutkin raskas ja epäkypsä. Sääli.
Rauhallisuutta ja oli kiitollinen kaikesta. Olin ylpeä hänestä. Kaiken lisäksi hän oli komea ja sharmantti mies.
Omassa isässä arvostan ahkeruutta ja siitä että on aina huolehtinut perheestään. Hänellä oli tiukkoja periaatteita mutta on kasvanut meidän lasten mukana ja muuttunut ymmärtäväisemmäksi ja laajakatseisemmaksi.
Isäni on harvinainen ikäluokkansa mies sillä hän on aina osannut sanoa että me lapset ja meidän äitimme, eli hänen vaimonsa, ja nykyään lapsenlapset ovat hänelle rakkaita. Kaikin puolin hyvä isä ja ihminen.
Isä on perheen pää.