Lue keskustelun säännöt.
Kielletyt tunteet pikkulapsiaikana
09.11.2021 |
Olen kolmekymppinen hyvin tavallinen asiantuntijatyössä oleva perheenäiti. Lapset ovat tarhaikäisiä. Miehen kanssa ollaan oltu pitkään yhdessä ennen lapsia ja kumpikin lapsia haluttiin.
Tänään havahduin miettimään, ovatko ajatukseni ihan normaaleja. Tuntuu kuin jokainen päivä olisi selviytymistaistelu. Kuopuksella on jatkuva uhmakiukku joka asiasta ja myös esikoinen on haastavan temperamentin omaava lapsi. Työ ja tarhapäivän jälkeen kumpikin vuorollansa vain kiljuu ja huusi.
Päiväni kohokohdat nykyään ovat kun pääsen pari kertaa viikossa jumppaan yksin. Mieheni on osallistuva isä ja hän on alkanut kokea samoin kuin minä. Aloin pohtimaan miltä tuntuisi ajatus jos en aamulla enää heräisikään? Ei huudon ja taistelun kuuntelua, ei vaatteiden pukemista, ei aamupalan laittamista ja siitä hyihyin hokemista? Ei rutiinia, toistoa toistoa asian perään? Tajusin että ajatus olisi suorastaan herkullinen, helpottava.
Isovanhemmat asuvat suht kaukana, mutta n. Kerran kuussa saamme heiltä apua. Koen että tarvitsisin yksinoloa ja rauhaa ainakin viikon. Olla vain itseni kanssa.
Koen että en kaipaa mitään ulkopuolisia terapiaistuntoja keskustelemaan synkistä ajatuksistani. Sen ajan kun olisin lasten luota pois haluaisin mennä esim.metsään. tai vaikka maalata. Tai laulaa. Nyt jos laitan lempikappaleeni soimaan, alkavat lapset huutaa päälle kuinka haluavat mieluummin hämähämähäkin.
Olenko siis masentunut vai onko tämä normaalia pienten lapsen vanhemmalle? Voiko mikään auttaa? Ainut lohtu tuntuisi olevan lasten kasvaminen mutta sitälö se sitten on, vielä n. 15v odotus?
Kommentit (19)
Av mamma ja asiantuntijatyössä. Tämä alkoi lupaavasti :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täysin normaalia. Väsyneenä tulee kaikenlaista mieleen. Ei pidä ottaa liian vakavasti. Jos kuitenkin koet, että ajatuksilla on jonkinlaista pohjaa eli koet olevasi oikeasti itsetuhoinen tms. kipi kapi apua hankkimaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne lapset lukkiutuvat huoneeseensa viimeistään kun siirtyvät yläkouluun.
Eniten minua ärsyttänyt ihmisten olettamus oli se, että kun olin lasten kanssa kotona niin oletettiin minun siivoavan ja leipovan päivät pääksetysten kun kerran olen ”vain kotona”. Jotenkin niille kysymättä kahville tulohaluisille ei tule mieleen laisinkaan, että lapsia pitää ihan hoitaa ja kasvattaa kotona.
Kun on moniallergiset lapset, jotka ovat allergisia eri ruoka-aineille niin ei kiinnostanut yhtään leipoa vielä jotain vierasvaraleivonnaisia erikseen. Siinäkin oli tekemistä kun sai molemmille sopivia rieskoja leivottua viikonloppuisin pakastimeen kummankin omassa leivänpaahtimessa sulattamista varten.
Meilläkin taustalla allergioita, jotka tosin onneksi jo helpottamaan päin. Vauva aika Oli aika erilaista. Oli silloinkin huutoa mutta jotenkin sitä kesti eri tavalla ku kyseessä avuton pieni vauva. T. Ap.
Kuulostat normaalilta pikkulapsiajan väsyttämältä äidiltä, joka kaiken muun lisäksi stressaa vielä siitäkin saako äiti tuntea muutakin kuin onnea ja autuutta. Kyllä saa. Ihan kaikki tunteet ovat sallittuja. Keskustele miehesi kanssa ja pyrkikää yhdessä ratkaisuun, jossa saisit sitä aikaa yksinäiselle metsälenkille tai laulutunnille tms. Ei kukaan koko aikaa jaksa olla "täydellinen äiti".
Vierailija kirjoitti:
Täysin normaalia. Väsyneenä tulee kaikenlaista mieleen. Ei pidä ottaa liian vakavasti. Jos kuitenkin koet, että ajatuksilla on jonkinlaista pohjaa eli koet olevasi oikeasti itsetuhoinen tms. kipi kapi apua hankkimaan.
En kyllä keksi mikä voisi tilanteessani auttaa. Jos menisin jotain itsetuhoajatuksia ääneen laukomaan esim. Neuvolassa nii eiköhän se ole lasun paikka. Ei ainakaan helpota se että lapset otettaisiin sit minulta pois? Kumminkin niitä kaikesta huolimatta taidan rakastaakkin. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat normaalilta pikkulapsiajan väsyttämältä äidiltä, joka kaiken muun lisäksi stressaa vielä siitäkin saako äiti tuntea muutakin kuin onnea ja autuutta. Kyllä saa. Ihan kaikki tunteet ovat sallittuja. Keskustele miehesi kanssa ja pyrkikää yhdessä ratkaisuun, jossa saisit sitä aikaa yksinäiselle metsälenkille tai laulutunnille tms. Ei kukaan koko aikaa jaksa olla "täydellinen äiti".
Sitä tämä ehkä on. Jos lähden sinne lenkille, roikkuvat kummatkin lapset kirjaimellisesti puntissa kiinni ja huutavat älä mene!!! Tosi hyvällä omatunnolla sitten lenkkeilen...NOT. Mies kyllä pärjää lasten kanssa Ok mutta lähdöt on karmivia. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin normaalia. Väsyneenä tulee kaikenlaista mieleen. Ei pidä ottaa liian vakavasti. Jos kuitenkin koet, että ajatuksilla on jonkinlaista pohjaa eli koet olevasi oikeasti itsetuhoinen tms. kipi kapi apua hankkimaan.
En kyllä keksi mikä voisi tilanteessani auttaa. Jos menisin jotain itsetuhoajatuksia ääneen laukomaan esim. Neuvolassa nii eiköhän se ole lasun paikka. Ei ainakaan helpota se että lapset otettaisiin sit minulta pois? Kumminkin niitä kaikesta huolimatta taidan rakastaakkin. T. Ap
Ihan vain se voisi auttaa, että saisit purkaa ajatuksiasi ja kuulla, että ne ovat ihan normaaleja, jos eivät ole kokoaikaisia. Jos ajatukset taasen ovat kokoaikaisia, on vain hyvä, jos lastensuojelu tulee mukaan kuvioihin. Ei lasu ole mikään mörkö eikä tarkoita, että lapset heti viedään pois, jos äiti sanoo olevansa väsynyt. Eikä lasua edes tehdä, jos kertoo olevansa väsynyt ja kaipaavansa taukoa uhmakiukuista. Jokainenhan sellaista kokee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat normaalilta pikkulapsiajan väsyttämältä äidiltä, joka kaiken muun lisäksi stressaa vielä siitäkin saako äiti tuntea muutakin kuin onnea ja autuutta. Kyllä saa. Ihan kaikki tunteet ovat sallittuja. Keskustele miehesi kanssa ja pyrkikää yhdessä ratkaisuun, jossa saisit sitä aikaa yksinäiselle metsälenkille tai laulutunnille tms. Ei kukaan koko aikaa jaksa olla "täydellinen äiti".
Sitä tämä ehkä on. Jos lähden sinne lenkille, roikkuvat kummatkin lapset kirjaimellisesti puntissa kiinni ja huutavat älä mene!!! Tosi hyvällä omatunnolla sitten lenkkeilen...NOT. Mies kyllä pärjää lasten kanssa Ok mutta lähdöt on karmivia. T. Ap
Lopeta itsesi ruoskiminen. Jos äiti ei voi hyvin ei voi lapsetkaan. Eli voit mennä hyvällä omatunnolla lenkille. Niin muutkin äidit tekevät eikä lapset siitä vahingoitu. Päinvastoin. Parempi vaan mennä "tuulettumaan" ettei tilanne pääse kärjistymään esim. huutoriidaksi. Lasten "älä mene" huudot ovat pitkälti ikäkauteen kuuluvaa vedätystä. Yrittävät saada äitiä taipumaan tahtoonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat normaalilta pikkulapsiajan väsyttämältä äidiltä, joka kaiken muun lisäksi stressaa vielä siitäkin saako äiti tuntea muutakin kuin onnea ja autuutta. Kyllä saa. Ihan kaikki tunteet ovat sallittuja. Keskustele miehesi kanssa ja pyrkikää yhdessä ratkaisuun, jossa saisit sitä aikaa yksinäiselle metsälenkille tai laulutunnille tms. Ei kukaan koko aikaa jaksa olla "täydellinen äiti".
Sitä tämä ehkä on. Jos lähden sinne lenkille, roikkuvat kummatkin lapset kirjaimellisesti puntissa kiinni ja huutavat älä mene!!! Tosi hyvällä omatunnolla sitten lenkkeilen...NOT. Mies kyllä pärjää lasten kanssa Ok mutta lähdöt on karmivia. T. Ap
Anna huutaa. Viimeistään uhmaiässä lapsi tulee joka tapauksessa oppimaan, että kaikkea ei voi saada mitä haluaa. Ja sinun tehtäväsi on se lapsille opettaa. Jos et aloita jo tuossa vaiheessa, tulet olemaan pulassa myöhemmin. Mitä isommat lapset, sitä isommat vaatimukset. Jos mies on normaali isä, ei lapsilla ole mitään hätää hänen kanssaan. Itkukin loppuu todennäköisesti heti kun suljet oven ja lapset tajuavat, että huudolla ei saanutkaan tahtoaan läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka käski niitä kakaroita tekemään. Ei pidä tehdä, jos ei osaa muuta kuin kasvattaa vaikeapersoonaisia lapsia. Jotain on kotona pahasti vialla.
”Kiellettyjä tunteita”? Kuka niitä tunteita kieltää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ettekö te voi välillä vuorotella hiekkalaatikolla miehen kanssa? Toinen saisi illan itselleen. Lapsetkin huutaa kotona vähemmän kun ovat väsyttäneet itsensä ulkoleikeissä kavereiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat normaalilta pikkulapsiajan väsyttämältä äidiltä, joka kaiken muun lisäksi stressaa vielä siitäkin saako äiti tuntea muutakin kuin onnea ja autuutta. Kyllä saa. Ihan kaikki tunteet ovat sallittuja. Keskustele miehesi kanssa ja pyrkikää yhdessä ratkaisuun, jossa saisit sitä aikaa yksinäiselle metsälenkille tai laulutunnille tms. Ei kukaan koko aikaa jaksa olla "täydellinen äiti".
Sitä tämä ehkä on. Jos lähden sinne lenkille, roikkuvat kummatkin lapset kirjaimellisesti puntissa kiinni ja huutavat älä mene!!! Tosi hyvällä omatunnolla sitten lenkkeilen...NOT. Mies kyllä pärjää lasten kanssa Ok mutta lähdöt on karmivia. T. Ap
Anna huutaa. Viimeistään uhmaiässä lapsi tulee joka tapauksessa oppimaan, että kaikkea ei voi saada mitä haluaa. Ja sinun tehtäväsi on se lapsille opettaa. Jos et aloita jo tuossa vaiheessa, tulet olemaan pulassa myöhemmin. Mitä isommat lapset, sitä isommat vaatimukset. Jos mies on normaali isä, ei lapsilla ole mitään hätää hänen kanssaan. Itkukin loppuu todennäköisesti heti kun suljet oven ja lapset tajuavat, että huudolla ei saanutkaan tahtoaan läpi.
Juuri näin. Reippaasti ja iloisesti sanot että äiti käy nyt kävelyllä, kohta tulen takaisin, heippa!! Ja menet ja tiedät ja luotat että isä huolehtii lapsista. Etkä yhtään ajattele että siellä ne nyt huutaa, eihän niillä mitään hätää siellä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et voi mennä eri huoneeseen, kun isänsä hoitaa? "Äiti on lepäämässä, ei saa mennä". Ja sama oikeus vuorostaan isälle. Tai vaikka lenkillä voi käydä.
Jos olet rahoissasi, mene yhden yön "työmatkalle" lähimpään hotelliin pari kertaa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet rahoissasi, mene yhden yön "työmatkalle" lähimpään hotelliin pari kertaa vuodessa.
Oon haaveillu tästä, että menisin yhdeksi yöksi hotelliin ihan vain olemaan yksin ja rauhassa ja nukkumaan kunnolliset yöunet. Olen jättänyt toteuttamatta, koska pelkään etten siltä reissulta enää palaisikaan kotiin äidin arkea pyörittämään. Siis että lähtisinkin vaan elämään omaa elämääni jonnekin muualle niiden kunnollisten yöunien voimin. Uskoisin että puolisolla varmaan samantyyppisiä ajatuksia, ollaan ilman tukiverkostoa eikä olla lasten syntymän jälkeen oltu hetkeäkään kahdestaan, ilman lapsia.
Otsikosta käsitin, että pienten lasten tunteet olisivat kiellettyjä.
Ehkä ne ovatkin?
Ehkä ongelma on just se, että itseä ei erota toisista... (lapsista). Kuulostaa siltä, että lasten psyykkinen hyvinvointi on kummallisesti kietoutunut äidin estojen ympärille.
Isästä ei ole pelastajaksi. Se tässä on huolestuttavaa.
Ap, et halua perheelle ammattiapua. Mutta voisiko apua hakea olematta pessimistinen? Ongelma on, mutta asenne ratkaisee eikä lasten hyvinvointi ole EHDOTTOMASTI riippuvainen oman pääkoppasi kummallisuuksista - tilanteen parantaminen voisi onnistua niihin kummallisuuksiin sen tarkemmin puuttumatta.
Lapset ovat hoidossa, ja luultavasti olet allekirjoittanut sopimuksen, johon sisältyy VaSu. Oletko? Jos olet, joku vielä puuttuu lasten kotioloihin; mitä kauemmin siihen menee, sitä vaikeampi niitä on korjata.
Aloituksesta tulee vaikutelma, että kunnioitus lapsiin puuttuu. Kaikki kietoutuu omien halujenne (isänkin) ympärille, ja suurin ongelma tuntuu olevan, ettei kumpikaan teistä kuitenkaan ota vastuuta haluistanne - toisin sanoen, ja suoraan sanottuna, kaadatte päivittäin p*skaa pienten lasten niskaan.
Ota se viikon vapaa. Ota se säännöllisesti. Se on varmasti teidän jokaisen eduksi. Isän tulisi välillä ottaa vapaata myös; vaadi sitä häneltä. Sinä pärjäät ilman häntä ehkä jopa paremmin. Ole sinä perheen pää!
Kyllä ne lapset lukkiutuvat huoneeseensa viimeistään kun siirtyvät yläkouluun.
Eniten minua ärsyttänyt ihmisten olettamus oli se, että kun olin lasten kanssa kotona niin oletettiin minun siivoavan ja leipovan päivät pääksetysten kun kerran olen ”vain kotona”. Jotenkin niille kysymättä kahville tulohaluisille ei tule mieleen laisinkaan, että lapsia pitää ihan hoitaa ja kasvattaa kotona.
Kun on moniallergiset lapset, jotka ovat allergisia eri ruoka-aineille niin ei kiinnostanut yhtään leipoa vielä jotain vierasvaraleivonnaisia erikseen. Siinäkin oli tekemistä kun sai molemmille sopivia rieskoja leivottua viikonloppuisin pakastimeen kummankin omassa leivänpaahtimessa sulattamista varten.