Lue keskustelun säännöt.
Onko muilla ollut tälläistä äitiä mikä osittain aiheuttanut vaikean suhteen ruokaan ja painonhallintaan?
30.10.2021 |
Esimerkiksi äitini kertoi aina jos joku tuttava, sukulainen tai vaikka naapuri oli ihmetellyt äidilleni minun lihomista. Kertoi tämän minulle aina että "naapurin Pirkko ihmetteli miksi olet lihonut noin paljon?" tai "oletko nähnyt miten vähän Jenni syö, ota mallia siitä". toki äiti myös aina huomautellut painostani ja neuvonut miten pitää syödä. Huomautellut läskiaikoinani ettenkö ajattele terveyttäni. Siis asioita minkä jokainen lihva tietää itsekin. Tätä oli jo lapsena ja teininä ja jatkunut aikuisuuteen. Äitini itse on aina ollut lihava mikä ihmetyttää näin jälkikäteen kovasti miksi oman tyttären paino on ollut näin iso asia. Minä olen taas ikäni jojoillut anorektikosta sairaalloiseen ylipainoon. Nyt vihdoin 38 vuotiaana suhde ruokaan alkaa olla jopa normaali verrattuna aikaisempaan ja vihdoin alan olla siinä painossa missä viihdyn ja olen oppinut että ruoka ei ole vihollinen. Nykyään äitini tuputtaa minulle pullaa, herkkuja ja ruokaa mutta totean joka kerta hänelle että ei parane syödä ettei liho enkä syö mitään.
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmettelet, että lihavalle äidille tyttären kilot ovat iso asia? Onhan selvä, että ihminen, jolla on todennäköisesti omakohtaista kokemusta siitä syrjinnästä ja ilkeilystä sekä kaikesta muusta ikävästä, mitä ylipaino tuo mukanaan, ei toivo sitä lapselleen. Tässä tapauksessa äidin tapa käsitellä asiaa on vain ollut sellainen, että hän on nimenomaan vahingossa luonut sen, mitä on pelännyt, eli lapselleen vääristyneen suhteen ruokaan ja syömiseen.
Ymmärrän tämänkin näkökulman. Tuo asia vaan pitäisi osata tuoda esille vähän toisella tavalla. Vertailu syömisen suhteen ei ole oikea tapa. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmettelet, että lihavalle äidille tyttären kilot ovat iso asia? Onhan selvä, että ihminen, jolla on todennäköisesti omakohtaista kokemusta siitä syrjinnästä ja ilkeilystä sekä kaikesta muusta ikävästä, mitä ylipaino tuo mukanaan, ei toivo sitä lapselleen. Tässä tapauksessa äidin tapa käsitellä asiaa on vain ollut sellainen, että hän on nimenomaan vahingossa luonut sen, mitä on pelännyt, eli lapselleen vääristyneen suhteen ruokaan ja syömiseen.
Ymmärrän tämänkin näkökulman. Tuo asia vaan pitäisi osata tuoda esille vähän toisella tavalla. Vertailu syömisen suhteen ei ole oikea tapa. ap
Minulla oli äiti, joka arvosteli minua joka lauantai saunassa veljen kanssa. Pitivät oikein kuoroa siitä, että voisin olla oikein nätti jos pudottaisin kiloja. Tuloksena vakava syömishäiriö ollut yli kolmekymmentä vuotta ja paino, joka on jojoillut edes ja takaisin 160 kilosta 58 kiloon. Eivätkä tarkoittaneet pahalla vaan hyvällä, mutta tulos oli katastrofaalinen.
Tuossa on jotain niin outoa, että samaan aikaan ollaan huolissaan tai mukahuolissaan painosta, mutta samaan aikaan yritetään ikään kuin sabotoida laihdutusyrityksiä tai jos on onnistunut laihtumaan normaalipainoon, niin valitellaan seuraavaksi liiasta laihuudesta. (Toki eri asia jos laihdutus on oikeasti riistäytynyt käsistä.)
Miksi ihmettelet, että lihavalle äidille tyttären kilot ovat iso asia? Onhan selvä, että ihminen, jolla on todennäköisesti omakohtaista kokemusta siitä syrjinnästä ja ilkeilystä sekä kaikesta muusta ikävästä, mitä ylipaino tuo mukanaan, ei toivo sitä lapselleen. Tässä tapauksessa äidin tapa käsitellä asiaa on vain ollut sellainen, että hän on nimenomaan vahingossa luonut sen, mitä on pelännyt, eli lapselleen vääristyneen suhteen ruokaan ja syömiseen.