Lue keskustelun säännöt.
Olen maailman paskin äiti
24.10.2021 |
Kaikki täysi-ikäiset lapseni ovat vakavasti traumatisoituneita, koska olen kasvattanut heidät väärin. Kukaan vaan ei kerro, millä tavalla väärin olen heitä kasvattanut. Puolisonikaan ei ole puuttunut tilanteisiin, joissa kasvatan lapsiani väärin. Päinvastoin, hän jättää suurimman osan kasvatusvastuusta minulle, silloinkin kun hän on itse paikalla.
Nyt yksi aikuisista lapsistani on alkanut puuttumaan tilanteisiin, joissa toimin väärin, mutta ei kuitenkaan kerro, mitä teen väärin, vaan huutaa vain pää punaisena, että aiheutan hänen pikkusisaruksilleen traumoja. Hänen isosiskonsa on kuulemma kertonut minulle, miksi hänellä on ahdistuneisuus häiriö. Ei ole. Hän on jostain tilanteista kertonut, että ne ahdistivat häntä, kun meillä oli perheessä kriisejä, ja riitelimme puolisoni kanssa. Mutta ei hän siitä ole sanonut, että se, miten olen häntä kohdellut olisi traumatisoinut häntä. Toki tiedän tehneeni hänen kanssaan virheitä, ja niitä tiedossani olevia virheitä en ole nuoremmille toistanut.
Auttakaa, rakkaat ihmiset! Mitä minun pitäisi tehdä, jotta en pilaisi nuorempienkin lasteni elämää traumatisoivilla kasvatusmetodeillani!
Kommentit (11)
Paska äiti ei olisi asiasta lainkaan huolissaan. Et siis ole paska äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulet itsestäsi liikoja, et varmasti ole!
No sun pitää ensin kertoa jokin tilanne tai useampikin, jotta voidaan sitten kertoa, missä meni vikaan, ja mikä olisi ollut parempi tapa toimia.
Vierailija kirjoitti:
No sun pitää ensin kertoa jokin tilanne tai useampikin, jotta voidaan sitten kertoa, missä meni vikaan, ja mikä olisi ollut parempi tapa toimia.
Luitko avausta lainkaan? Ongelmahan on se, että ei ole kerrottu yhtään mitään. Haukuttu vain.
-ohis
Voin vastata omasta näkökulmastani. Mun äiti on yksi huonoimmista. Hänen pahin virheensä on, että hän ei ote vastuuta mistään sanomisistaan/ tekemisistään. Marttyyrin mallikuva. Syyttää kaikesta muita, ihan kuka, tai mikä vain voi olla syy. Hän on mestari kääntämään katseen itseensä ja kurjuutensa. Kuinka häntä kohdellaan aina niin väärin. En ole koskaan voinut olettaa saavani häneltä normaalia äidin tuomaa tukea ja turvaa. Tämän olen tajunnut vasta aikuisena. Me lapset hyysääminen häntä. Positiivisena voidaan pitää sitä, että opin jo hyvin nuorena vastuunottoa ja aikuisten tapaan toimimista. En ole koskaan ollut riittävän hyvä missään, huolimatta siitä mitä ja miten tein. Oireilemaan olen alkanut vasta aikuisena. En käy enää kotona, sillä tunnen taantuvani siellä lapseksi joka haluaisi huutaa pahan olonsa äidilleen. Siitä ei ole mitään hyötyä, joten olen vain etäännyttänyt itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paska äiti ei olisi asiasta lainkaan huolissaan. Et siis ole paska äiti.
No, on myös näitä marttyyreitä, jotka vetävät tuon "olen maailman paska äiti"- viitan harteilleen heti, jos joku tippaakaan kyseenalaistaa heidän toimintaansa. Ja ikävä kyllä AP.sta tulee vähän sellaiset vibat.
AP.na lähtisin etsimään ongelman syytä juurikin tuosta riitaisasta parisuhteestaan ja niistä elämän kriisitilanteista. Ne ovat todennäköisesti ongelman ytimessä. Niiltä aikuisilta lapsiltaan voi myös tiedustella asiaa mm. viestitse, että mitä lapsen mielestä vanhempi tekee väärin, ilman sitä "no minä olen tehnyt kaiken väärin sitten, olen paska vanhempi"-puolustautumista.
Vierailija kirjoitti:
Voin vastata omasta näkökulmastani. Mun äiti on yksi huonoimmista. Hänen pahin virheensä on, että hän ei ote vastuuta mistään sanomisistaan/ tekemisistään. Marttyyrin mallikuva. Syyttää kaikesta muita, ihan kuka, tai mikä vain voi olla syy. Hän on mestari kääntämään katseen itseensä ja kurjuutensa. Kuinka häntä kohdellaan aina niin väärin. En ole koskaan voinut olettaa saavani häneltä normaalia äidin tuomaa tukea ja turvaa. Tämän olen tajunnut vasta aikuisena. Me lapset hyysääminen häntä. Positiivisena voidaan pitää sitä, että opin jo hyvin nuorena vastuunottoa ja aikuisten tapaan toimimista. En ole koskaan ollut riittävän hyvä missään, huolimatta siitä mitä ja miten tein. Oireilemaan olen alkanut vasta aikuisena. En käy enää kotona, sillä tunnen taantuvani siellä lapseksi joka haluaisi huutaa pahan olonsa äidilleen. Siitä ei ole mitään hyötyä, joten olen vain etäännyttänyt itseni.
Kertomuksessasi on useita samoja piirteitä, kuin omassa suhteessani äitiini. Olen terapiassa käynyt, ja äidille huutanut. Sisaruksenikin ovat käyneet terapiassa. Emme tosin ole keskustelleet paljonkaan siitä, mikä on se heidän traumansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani suhde oli myös riitaisa ja epäterve monessa suhteessa. Vikaa oli varmasti molemmissa. Isäni en kuullut koskaan morkkaavan äitiäni meille lapsille. Äitini sensijaan arvosteli isääni todella rankasti loppuun asti. Isäni ei elä enää.
Äidilläni ei ollut mitään otetta meihin lapsiin. Miksi olisi ollutkaan, arvostus on kaksisuuntainen tie. Äidin ratkaisu oli pyytää isäni apuun, uhkaillen, että isä tulee risun kanssa pistämään meidät kuriin. Isäni käyttikin fyysistä kuritusta ainoana kurinpitokeinonaan. Siinä ei kyselty kuka teki mitä, usein syyllinen oli automaattisesti vanhin lapsi, eli minä. Turpaan tuli niin että tukka pöllysi.
Isäni pyysi tekojaan anteeksi aikuisena. Näin hänen tuskansa lapsuuteen liittyvistä asioista. Annoin anteeksi. Äitini ei sen sijaan ole koskaan kertonut katuvansa mitään. Hän on vain syytellyt mm. Isääni koko elämänsä kurjuudesta. Tekivät molemmat toisensa onnettomiksi.
Me lapset olemme selvinneet kuka mitenkin. Näen lapsuutemme heijastukset monessa perheemme parisuhteessa. Jokainen auttaa itseään tavallaan. Asioista juttelu on ollut vaikeaa, sillä äitini ei näe tilannetta ollenkaan samoin kuin minä. En jaksa edes yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paska äiti ei olisi asiasta lainkaan huolissaan. Et siis ole paska äiti.
No, on myös näitä marttyyreitä, jotka vetävät tuon "olen maailman paska äiti"- viitan harteilleen heti, jos joku tippaakaan kyseenalaistaa heidän toimintaansa. Ja ikävä kyllä AP.sta tulee vähän sellaiset vibat.
AP.na lähtisin etsimään ongelman syytä juurikin tuosta riitaisasta parisuhteestaan ja niistä elämän kriisitilanteista. Ne ovat todennäköisesti ongelman ytimessä. Niiltä aikuisilta lapsiltaan voi myös tiedustella asiaa mm. viestitse, että mitä lapsen mielestä vanhempi tekee väärin, ilman sitä "no minä olen tehnyt kaiken väärin sitten, olen paska vanhempi"-puolustautumista.
AP tässä. Parisuhteeni ei ole riitainen, tosin ei täysin riidatonkaan. Onko joku elänyt 20 vuotta parisuhteessa ilman yhtäkään riitaa?
Elämämme kriisitilanteet ovat kyllä johtuneet muista elämän osa-alueista, kuin parisuhteesta.
Ja mitä tuohon marttyyriuteen tulee: Miten itse reagoisit, jos joku tulisi huutamaan sinulle pää punaisena, että aiheutat lapsellesi traumoja, mutta ei kertoisi, mitä teit väärin? Lähtötilanne olisi sellainen, että et olisi kaikkein rauhallisimmillasi.
Tuo tunne on ihan varmasti joka ikisen äidin tunne. Fakta on, että lapsista ei useinkaan tule sellaisia kuin itse toivoisi. He ovat omia persoonia ja he tuottavat aikuistuessaan myös pettymyksiä. Me emme voi muuttaa tätä vanhempina, emme myöskään voi tehdä kuin parhaamme, tai ainakin voimavarojemme mukaan. Tsemppiä, älä syyllistä itseäsi liikaa.