Lue keskustelun säännöt.
Kaipaisin neuvoja ja näkökulmia, uusia ajatuksia:
19.10.2021 |
Olen viime aikoina jotenkin tajunnut seuraavaa (olen N35+, ihan työssäkäyvä ym. mutta omaa perhettä en ole perustanut, rakas miesystävä kyllä on):
- Lapsuudenkodissani on ollut varsin ilotonta, rakkaudetonta ja jotenkin tavallaan vähän lannistunut, ei järin eteenpäin katsova ilmapiiri. Tämän olen tajunnut jo joskus nuorena aikuisena mutta nyt hiljattain ymmärrykseni on syventynyt siitä kuinka kokonaisvaltaista tämä oli ja kuinka monin eri tavoin se on minuun tainnut vaikuttaa ilman, että olen asiaa kunnolla tiedostanut ja siten voinut työstää. Nyt haluaisin työstää.
- Lapsuudenperheeseeni liittyvään olen hiljattain saanut paljon vertaistukea mm. siitä 70-luvulla syntyneiden… ketjusta täällä AV:lla sekä myös siitä Suuret ikäluokat eivät… -ketjusta. Vanhempani ovat vähän suurten ikäluokkien jälkeen syntyneitä ja mitä vähän 70-luvun jälkeen syntynyt, mutta todella moni asia täsmää.
- Muita aikuisia minulla ei paljon ollut ympärilläni kuin vanhempani. Sukuni on pieni ja ei tiivis, kummeja ei ollut (aktiivisia), ei huolehtivia isompia sisaruksia (yksi pikkusisarus kyllä). Eli en saanut oikein täytettyä sitä lämpimän ja läsnäolevan aikuisen janoani muutenkaan; jälkeenpäin ajateltuna taisin kyllä välillä yrittää, onneksi en millään todella haitallisella tavalla.
- Minun on mm. todella vaikeaa ”hoitaa” itseäni, pikemminkin välillä vähän laiminlyön. Samoin sisäinen puheeni on melko ankaraa. Olen myös alkanut kiinnittää huomiota, että sellainen terve (reaktiivinen) omanarvontunto taitaa minulla vähän loistaa poissaolollaan ainakin osittain, puhumattakaan että proaktiivisesti ajaisin omaa etuani.
- Opiskellessani (yliopisto), työelämässä (ensin monenlaista, nykyään koulutustani vastaavaa työtä, jonka koen itselleni sopivaksi ja jossa viihdyn) jne olen pärjännyt ihan mukavasti, alani on sellainen jolla ei oikein voi ns. edetä juurikaan mutta olen ihan pidetty käsittääkseni ja minuun luotetaan työssäni (joka siis on melko itsenäistä). Olen kuitenkin viime aikoina herkistynyt huomaamaan, että ehkä jollain tavalla työssänikin kaipaisin ja toivoisin kehuja yms., mutta sitten olen kuitenkin vähän huono ottamaan niitä vastaan. Muistan usein paremmin moitteet/epäkohtiin puuttumiset kuin kehut.
- Samoin parisuhteissa olen kyllä tainnut olla aika tarvitseva/ripustautuva ja rakkaudenjanoinen. Nykyinen parisuhteeni on oikein hyvä enkä sitä vaihtaisi sitä pois, toivottavasti ei tarvitsekaan. Nykyisessä parisuhteessani pystyn myös hyvin keskustelemaan asioista ja reflektoimaan niitä. Tätä kaikkea mitä tänne kirjoitan ajattelin ottaa sitten miesystäväni kanssa paremmin esiin, kun olen teiltä toivottavasti saanut jotain vinkkejä tai kättä pidempää, miten lähteä työstämään asioita. En siis haluaisi käyttää miesystävääni terapeuttinani tms., mutta mielelläni hänelle aika ajoin kerron uusista tavoista ajatella tms. JATKUU
Kommentit (18)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan tuli 30-v itseni mieleen lukiessani. Kaikki oli tavallaan 'ihan hyvin', mutta jotain tuntui silti puuttuvan. Ystävät ympärillä sai lapsia, en jotenkiin kuulunut porukkaan enää. Sukua tapasin säännöllisesti. Kyllästyin kyllä vihjailuihin perheestä yms. Ajattelin jotenkin, että 'tätäkö tää elämä on?'
Sitten tapasin puolisoni. Kaikki loksahti jotenkin kohdalleen. Ne samat ystävät on taas kuvioissa, uusiakin olen saanut. Suku ok. Työ ok. Kaikki vaan alkoi tuntua merkitjkselliseltä taas.
En osaa neuvoa, mutta luulen että tuo ikä on aika tärkeä pointti tässä.
Nyt 60v - elämä on tosi ihanaa!
Kiva, että sinulla meni noin. Varmaan osittain ikä vaikuttaa näihin asioihin kyllä.
Oikeastaan ehkä kaipaisin kuitenkin nimenomaan vinkkejä, kuinka työstää/käsitellä asioita, kuinka suhtautua, ajatella, jne. eli kuinka pyrkiä sitä parempaa kohti. Voisin toki jäädä ihan vaan odottelemaankin, tekeekö ikä tehtävänsä, mutta mieluummin yritän vaikuttaa asiaan. Nämä asiat vaan ovat vähän hankalia, eivät niin yksiselitteisiä, siksi tarvitsisin neuvoja.
Hyvää syksyn jatkoa sinulle 60v, vaikket sen enempää nyt neuvoa osaisikaan! Aurinkoinen päivä on ainakin täällä päin tänään!
Paras tapa on unohtaa menneet ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Huonossa lapsuudessa voi velloa vaikka koko ikänsä, mutta ei se siitä muutu, joten kannattaa kääntää katse nykyhetkeen ja tulevaan. Tietysti kun sinulla on mies niin kunnollista irtiottoa ei voi ottaa ellette molemmat halua esim. muuttaa ihan muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paras tapa on unohtaa menneet ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Huonossa lapsuudessa voi velloa vaikka koko ikänsä, mutta ei se siitä muutu, joten kannattaa kääntää katse nykyhetkeen ja tulevaan. Tietysti kun sinulla on mies niin kunnollista irtiottoa ei voi ottaa ellette molemmat halua esim. muuttaa ihan muualle.
Kiitos, olet varmasti oikeassa. Jotenkin minun on vaan vaikeaa toimia noin että täysin voisin aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja en haluaisikaan velloa vanhassa liikaa, mutta koska olen ymmärtänyt että vanhat mallit ym. vaikuttavat minuun nykyäänkin, tuntuu tarpeelliselta nyt kohdata niitä asioita jotta voin muuttaa omia ajatustapojani ym. Esimerkkinä vaikka joku miten kohtaan vaikeuksia: lapsuudesta opittu tapa on jotenkin lannistua, nyt haluaisin saada vahvemman otteen sellaisiin tilanteisiin. Ja vaikkapa se miten ”puhun itselleni”, haluaisin saada sitä puhetta lempeämmäksi ym. Joten siinä mielessä se että vaan unohtaa menneeet ei kohdallani toimi täysin, koska ne menneet ohjailevat minua enemmän kuin olen tajunnutkaan.
Kiitos kuitenkin viestistäsi, oikeastaan nyt tajuan entistä vahvemmin että minun on tarpeellistä kohdata tietyt asiat. Toivottavasti sitten niiden käsittelyn myötä pystyn hiljalleen myös jättämään niitä taakseni ja suuntautua enemmän tähän hetkeen ja tulevaan.
Ap
Kiitos, jos saan vielä lisää vinkkejä!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap! Viisaalta vaikuttavaa itsereflektiota oli tekstisi ja sitä oli mukava lukea. Olet selvästi jo pitkällä omalla polullasi, ja niinhän se menee että mitä enemmän oppii sitä vähemmän ymmärtää tietävänsä. :)
En osaa oikein muuta neuvoa kuin lukemaan kirjoja. Esim. Eckhart Tolle - läsnäolon voima. Uskon että saat perspektiiviä esim. sisäisen äänesi tiedostamiseen ja muuttamiseen tästä tai jostain vastaavasta kirjasta. Kaikkeahan ei tarvitse uskoa mitä niissä sanotaan tai muutenkaan olla edes samaa mieltä, sillä tärkeintä on että mitä ajatuksia ne kirjat sinussa herättävät. Ylipäänsä tietoinen hyväksyvä läsnäolo (mindfullnessiksikin kutsutaan) on paras apuri lempeydessä itseään ja muita kohtaan.
Vähän puskista tulee myös toinen kirjasuositus: Lee Jampolsky - Vapaudu riippuvuudesta : addiktiivisen persoonallisuuden paraneminen ("Addiktiivisen persoonallisuuden paraneminen voi alkaa, kun tunnistamme ettei onnellisuus löydy itsemme ulkopuolisista asioista"). Addiktio ei tässä kirjassa tarkoita mitään huumeongelmia (vaikka kirjoittajalla niitä on joskus ollutkin), vaan sitä että olemme koukussa siihen että pyrimme saamaan onnellisuutta itsemme ulkopuolelta. Toisista ihmisistä, suorittamisesta, tunnustuksista jne. Tämä kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta erityisesti suhteesta toisiin ihmisiin ja sen lopussa on harjoituksia.
Sulla on hyvät eväät repussa, ap, sen kyllä sun teksteistä kuulee. Kaikkea hyvää! ♥
Vierailija kirjoitti:
Hei ap! Viisaalta vaikuttavaa itsereflektiota oli tekstisi ja sitä oli mukava lukea. Olet selvästi jo pitkällä omalla polullasi, ja niinhän se menee että mitä enemmän oppii sitä vähemmän ymmärtää tietävänsä. :)
En osaa oikein muuta neuvoa kuin lukemaan kirjoja. Esim. Eckhart Tolle - läsnäolon voima. Uskon että saat perspektiiviä esim. sisäisen äänesi tiedostamiseen ja muuttamiseen tästä tai jostain vastaavasta kirjasta. Kaikkeahan ei tarvitse uskoa mitä niissä sanotaan tai muutenkaan olla edes samaa mieltä, sillä tärkeintä on että mitä ajatuksia ne kirjat sinussa herättävät. Ylipäänsä tietoinen hyväksyvä läsnäolo (mindfullnessiksikin kutsutaan) on paras apuri lempeydessä itseään ja muita kohtaan.
Vähän puskista tulee myös toinen kirjasuositus: Lee Jampolsky - Vapaudu riippuvuudesta : addiktiivisen persoonallisuuden paraneminen ("Addiktiivisen persoonallisuuden paraneminen voi alkaa, kun tunnistamme ettei onnellisuus löydy itsemme ulkopuolisista asioista"). Addiktio ei tässä kirjassa tarkoita mitään huumeongelmia (vaikka kirjoittajalla niitä on joskus ollutkin), vaan sitä että olemme koukussa siihen että pyrimme saamaan onnellisuutta itsemme ulkopuolelta. Toisista ihmisistä, suorittamisesta, tunnustuksista jne. Tämä kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta erityisesti suhteesta toisiin ihmisiin ja sen lopussa on harjoituksia.
Sulla on hyvät eväät repussa, ap, sen kyllä sun teksteistä kuulee. Kaikkea hyvää! ♥
Voi kiitos sinä ihana, et arvaakaan kuinka viestisi piristi! Nyt lähden hyvillä mielin kävelylenkille auringonpaisteeseen. Sitten taidan laittaa kirjastovarauksen mainitsemistasi kirjoista. Kirjavinkeistä on ehdottomasti apua, sillä luen mielelläni, mutta mieluiten en täyttä huttua, joten mielelläni tartun suosituksiin etenkin tällaisen genren ollessa kyseessä.
Aurinkoista päivän- ja syksyn jatkoa myös sinulle, ja lämmin kiitos viestistäsi! 🥰
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet kasvanut aikuiseksi eli haluat miettiä kuka olet, mistä tulet ja mihin olet menossa. Monet ihmiset eivät koskaan pääse tuohon pisteeseen eli siihen, että ottavat vastuuta omasta elämästään. Se kertoo älykkyydestä ja kapasiteetistasi kaikin puolin.
Itse olen selättänyt suurimmalta osin vastaavan ongelman. Se tapahtui lukemalla itsehoitokirjallisuutta ja käymällä psykoterapian. En ole lukenut kirjaa pitkään aikaan, joten en aivan muista mitä siinä on, mutta aikoinaan siitä oli mulle paljon apua. Diane Dreher, Henkiseen eheyteen. Positiivisen psykologian kirjat olivat myös tärkeitä siinä miten muuttaa ajatusmalleja.
Ja ilosta: iloisia ja hyviä asioita elämäänsä saa siten, että miettii mikä itselle tuottaa iloa ja tekee sitten niitä. Itselleni näitä ovat mm. värikäs ja huolella valmistettu kasviruoka, päivittäinen meditoiva kävelylenkki, jumppa, kynttilät, mietelauseiden mietiskely, ns. taiteilijatreffit eli useita kertoja viikossa jokin taide-elämys. Tee itse näitä asioita, vaikket esim saisi seuraa museoon tai kävelylle. Tärkeintä on huomata, että oma toiminta vaikuttaa mielialaan kaikkein eniten. Rauhallinen suhtautuminen kritiikkiin jne.
Itsen puolustaminen tarvittaessa on myös iso asia. Joskus se tarkoittaa haitallisista ihmissuhteista luopumista. Itse luovuin ihmissuhteista, jotka toivat lähinnä kuormitusta. Vanhempiini opettelin suhtautumaan uudella, myötätuntoisella tavalla kuten myös muihinkin ihmisiin. Kun tekee elämästään omannäköisensä, niin se tuo paljon iloa. Asioiden suhteuttaminen ja myötätunto muita kohtaan on myös tärkeää ja itsekuri myötätunnon osoittamisessa.
Kaikkea hyvää sinun polullesi toivottaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet kasvanut aikuiseksi eli haluat miettiä kuka olet, mistä tulet ja mihin olet menossa. Monet ihmiset eivät koskaan pääse tuohon pisteeseen eli siihen, että ottavat vastuuta omasta elämästään. Se kertoo älykkyydestä ja kapasiteetistasi kaikin puolin.
Itse olen selättänyt suurimmalta osin vastaavan ongelman. Se tapahtui lukemalla itsehoitokirjallisuutta ja käymällä psykoterapian. En ole lukenut kirjaa pitkään aikaan, joten en aivan muista mitä siinä on, mutta aikoinaan siitä oli mulle paljon apua. Diane Dreher, Henkiseen eheyteen. Positiivisen psykologian kirjat olivat myös tärkeitä siinä miten muuttaa ajatusmalleja.
Ja ilosta: iloisia ja hyviä asioita elämäänsä saa siten, että miettii mikä itselle tuottaa iloa ja tekee sitten niitä. Itselleni näitä ovat mm. värikäs ja huolella valmistettu kasviruoka, päivittäinen meditoiva kävelylenkki, jumppa, kynttilät, mietelauseiden mietiskely, ns. taiteilijatreffit eli useita kertoja viikossa jokin taide-elämys. Tee itse näitä asioita, vaikket esim saisi seuraa museoon tai kävelylle. Tärkeintä on huomata, että oma toiminta vaikuttaa mielialaan kaikkein eniten. Rauhallinen suhtautuminen kritiikkiin jne.
Itsen puolustaminen tarvittaessa on myös iso asia. Joskus se tarkoittaa haitallisista ihmissuhteista luopumista. Itse luovuin ihmissuhteista, jotka toivat lähinnä kuormitusta. Vanhempiini opettelin suhtautumaan uudella, myötätuntoisella tavalla kuten myös muihinkin ihmisiin. Kun tekee elämästään omannäköisensä, niin se tuo paljon iloa. Asioiden suhteuttaminen ja myötätunto muita kohtaan on myös tärkeää ja itsekuri myötätunnon osoittamisessa.
Kaikkea hyvää sinun polullesi toivottaen.
Kiitos todella paljon viestistäsi! Luin sen melko ohimennen, mutta varmasti luen vielä paremmin sopivampana hetkenä. Viestistäsi tulee varmasti olemaan minulle apua. Paljon kiitoksia!
Ap
Taas tuo sama provoilija on keksinyt aloituksen palstalle.
Alkaa jo kuvottaa koko tyyppi.
Katso YouTubesta Tietoisuusakatemia.
JATKUU:
- Vanhempani haluaisivat nähdä minua useammin (emme näe kovin usein), mutta jotenkin saan todella harvoin mitään hyvää energiaa tai voimaa heidän tapaamisestaan, pikemminkin päin vastoin, joten nykyään tietoisemmin pidän tapaamisia melko pitkin väliajoin toteutuvina, koska tiedostan asiaa paremmin. Ennen enemmän vain soimasin itseäni. Tavallaan koen että kun he ikääntyvät koko ajan, minun pitäisi olla paremmin saatavilla. Tavallaan taas koen, että koska he tuntuvat olevan kiinnostuneempia minusta seuran ym. kuin itseni vuoksi, vaikka olen heidän lapsensa, ei minun tarvitse olla seurana enemmän kuin jaksan, itsekään en heiltä vaadi oikein mitään (nykyään ajateltuna kaikki se lapsena puuttumaan jäänyt rakkaus ja lämpö olisi se mitä olisin toivonut ja tarvinnut, nykyisellään ei ole niin väliä, toki jos he olisivat nykyään aidosti kiinnostuneita, sekin voisi olla ihan kiva, mutta ei oikein ole niin).
- Olen myös varmaan jossain määrin introvertti ja ehkä jopa autismin kirjolla, en tiedä. Tarvitsen paljon omaa aikaa, sen olen tajunnut jo pitkään. Minulla kestää pitkään palautua monista asioista. Olen aika herkkä aistimaan muiden tunnetiloja ym., ainakin uskon itse niin, ja se on välillä hyvin elämää rikastuttavaa mutta välillä myös hyvin kuormittavaa.
- Ystäviä minulla on, mutta moni heistä elää lapsiperhearkea toisin kuin minä. Siitä syystä ja koronan takia ym. emme näe kovin usein. Miesystävän kanssa asumme molemmat omassa asunnossamme, joten emme näe koko ajan. Kaipaamaani omaa aikaa minulla siis on, välillä se on hyväksi mutta välillä myös ei-hyväksi. Saatan välillä itsekseni ajautua vähän liiankin syvälle ajatuksiini, mikä lisää sellaista raskassoutuisuutta välillä elämääni. Kaipaisin lisää kepeyttä. Työaikatauluni ovat vaihtelevia, minkä vuoksi rutiineja on hankala muodostaa, vaikka ne saattaisivat tukea arkeani. ”Lääkitsen” itseäni välillä epäterveellisin keinoin, mm. alkoholilla tai herkuilla, minkä tiedän olevan todella haitallista monin tavoin, mutta en ole ainakaan vielä päässyt tästä eroon.
Eli auttakaahan, viisaammat: 1) Miten voisin edetä edellä mainittujen asioiden käsittelemisessä ja työstämisessä eteenpäin? Terapiaan/lääkäriin menoakin saa ehdottaa, mutta nyt hakisin oikeastaan enemmän sellaisia ”itsehoito”keinoja, uusia ajatusmalleja yms. jota työstää itse. 2) Miten voisin edistää terveempää omanarvontunnon ja itsestäni huolehtimisen / itseäni rakastamisen toteutumista? 3) Miten neuvoisit minua suhtautumaan vanhempiini jatkossa? 4) Muuta, mitä tulee mieleen?
Kiitos hirmuisesti kaikista asiallisista vastauksista!