Olen alaa vaihtanut sairaanhoitaja ja tämä häiritsee monia ihmisiä

Varsinkin vanhemmat ihmiset ajattelevat, että hoitoala on kutsumus ihmiselle. Siksi he ovat niin järkyttyneitä, kun hoitajaksi valmistunut ihminen ei viihdy työssään. Itsekin olen saanut kummia katseita kun olen sanonut, ettei minua kiinnosta joka paikassa kuunnella ihmisten sairauskertomuksia, vaikka olen hoitaja.

Tykkään hoitajan työstäni ja olen hyvä siinä, mutta käyn töissä vaan rahan takia. Tämähän ei ole joidenkin mielestä hyväksyttävää.

Tai sitten moni kaupallisella-alalla vaihtaisi itse vähemmän stressaavana työhön.

Enemmän mua häiritsee mun täti, joka valmistui sairaanhoitajaksi ja meni heti sen jälkeen naimisiin ja alkoi kotirouvaksi. Täysin turha koulutus ja vei opiskelupaikan joltain toiselta, joka olisi ollut motivoituneempi. Mun täti on jo iäkäs, reilusti yli eläkeiän, eikä siis koskaan tehnyt päivääkään töitä, eikä saanut aikaiseksi kuin yhden ainoan lapsen, eli ei edes ollut mistään lapsikatraasta kyse.

Ohiksena: hyvä kun vaihdoit. Mielestäni hoitajat uhriutuvat (ja myös uhrautuvat) liikaa, moni kantaa huolta työkavereista ja soittelee sijaisia jne. vaikka omassakin työyhteisössä on olemassa jo henkilö, jonka vastuulle se kuuluu + joka saa siitä myös palkan. Nykypäivän työelämä on ovelasti ujuttanut lonkeronsa ihmisten vapaa-aikaan, ja työntekijä toisensa perään alkaa väsymään. Suuttuvat kuitenkin, kun heitä muistuttaa, että ylitöitä tai tuplavuoroa ei ole pakko tehdä. 

Mun nykyinen pomo on ekalta ammatiltaan sairaanhoitaja. Vaihtoi neljävitosena kokonaan alaa, opiskeli maisteriksi ja viisvitosena muutama vuosi sitten väitteli tohtoriksi. Nyt johtaa menestyvää yritystä jossa on lähes 400 työntekijää.

Toimin terapeuttina. Itsenäinen ja helppo työ. Liksa juoksee tosi hyvin.

Mikä pakottaa ihmisen selostamaan omaa työtilannettaan muile ihmisille? Mitä se kenellekkään kuuluu, kuinka päiväsi vietät?

Mieti mieluummin, miksi mietit muiden mielipiteitä? Jos olet tyytyväinen ratkaisuusi se on silloin tärkeintä. KAravaani kulkee ja koirat räksyttävät.

Oletko AP löytänyt elämänilosi takaisin alanvaihdon jälkeen? Jotkut yrittävät työntää sinua kateuksissaan takaisin.

Olin hoitoalalla mm. väsynyt, masentunut, flegmaattinen ja lihava. En jaksanut vapaapäivinä tehdä muuta kuin maata sohvalla. Pääsin yllättäen marketin osastovastaavan työhön. Siitä lähtien moni on sanonut, että aloin hehkumaan. Aloitin myös säännöllisen liikunnan. Olen saanut negatiivisia kommentteja lähinnä kaikkein väsyneimmiltä ja kyynisimmiltä ex-kollegoilta. He eivät voi käsittää, kuinka sairaanhoitaja voi alentua menemään markettiin töihin. En keksi muuta syytä kommentointiin kuin kateus.

Tuttua huttua. Mulle jopa tuttu kaiveli armollisesti jotain ilmoituksia, joissa etsittiin vapaaehtoisia tekemään mittauksia terveystapahtumiin tmv, jotta pääsisin tekemään edes joskus jotain hoitotyötä liippaavaa.

Se on varmaan just tuo mitä edellä joku mainitsi, että hoitoalaa pidetään kutsumuksena ja moni (varsinkin vanhemmat ihmiset) kuvittelee, ettei kukaan halua lähteä alalta vapaaehtoisesti. Ilmeisesti porukka kuvittelee, että alaa vaihtaneet oikeasti kaipaavat hoitotyötä.

Ainoat, jotka minua ovat ymmärtäneet, ovat hoitoalalla työskentelevät :D Kukaan hoitaja ei ole koskaan ihmetellyt, miten voin olla kaupan kassalla töissä, vaikka minulla on hoitajan koulutus.

Vierailija kirjoitti:

Enemmän mua häiritsee mun täti, joka valmistui sairaanhoitajaksi ja meni heti sen jälkeen naimisiin ja alkoi kotirouvaksi. Täysin turha koulutus ja vei opiskelupaikan joltain toiselta, joka olisi ollut motivoituneempi. Mun täti on jo iäkäs, reilusti yli eläkeiän, eikä siis koskaan tehnyt päivääkään töitä, eikä saanut aikaiseksi kuin yhden ainoan lapsen, eli ei edes ollut mistään lapsikatraasta kyse.

Mua kyllä häiritsisi enemmän kaltaisesti elämänatsi, joka määrittelee minkälainan elämä on kullekin sopiva, sen sijaan että antaisit ihmisten tehdä omat valintansa kussakin elämäntilanteessa senkin mukaan mikä tuntuu ITSESTÄ oikealta.

Elä ja anna elää.

Vierailija kirjoitti:

Ohiksena: hyvä kun vaihdoit. Mielestäni hoitajat uhriutuvat (ja myös uhrautuvat) liikaa, moni kantaa huolta työkavereista ja soittelee sijaisia jne. vaikka omassakin työyhteisössä on olemassa jo henkilö, jonka vastuulle se kuuluu + joka saa siitä myös palkan. Nykypäivän työelämä on ovelasti ujuttanut lonkeronsa ihmisten vapaa-aikaan, ja työntekijä toisensa perään alkaa väsymään. Suuttuvat kuitenkin, kun heitä muistuttaa, että ylitöitä tai tuplavuoroa ei ole pakko tehdä. 

Tämä on vähän niin ja näin.

Totta, ettei ole pakko tehdä mutta ymmärrän huolen työkavereista ja etenkin potilasturvallisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän mua häiritsee mun täti, joka valmistui sairaanhoitajaksi ja meni heti sen jälkeen naimisiin ja alkoi kotirouvaksi. Täysin turha koulutus ja vei opiskelupaikan joltain toiselta, joka olisi ollut motivoituneempi. Mun täti on jo iäkäs, reilusti yli eläkeiän, eikä siis koskaan tehnyt päivääkään töitä, eikä saanut aikaiseksi kuin yhden ainoan lapsen, eli ei edes ollut mistään lapsikatraasta kyse.

Mua kyllä häiritsisi enemmän kaltaisesti elämänatsi, joka määrittelee minkälainan elämä on kullekin sopiva, sen sijaan että antaisit ihmisten tehdä omat valintansa kussakin elämäntilanteessa senkin mukaan mikä tuntuu ITSESTÄ oikealta.

Elä ja anna elää.

Jos sä eläisit omien oppiesi mukaan, sua ei mun mielipide häiritsisi . Sähän se tässä se mielipidenatsi olet 😂

Vierailija kirjoitti:

Mikä pakottaa ihmisen selostamaan omaa työtilannettaan muile ihmisille? Mitä se kenellekkään kuuluu, kuinka päiväsi vietät?

Mietin samaa. En huutele olevani hoitaja, vaan olen tehnyt ihan muun alan töitä, johon minulla on myös koulutus ja näillä papereilla hain töihin. MIksi ihmeessä uudessa työpaikassa, jossa ei ketään entuudestaan tunne pitäisi luetella kaikki ammatit.

Tuttu sairaanhoitaja opiskeli LKV-tutkinnon. Kauppaa nyt asuntoja ja tontteja. Työ on vapaampaa, mutta tulot ei ole nousseet toistaiseksi ja asuntonäytölle on mentävä silloin, kun asiakkaalle sopii. Perhe kuulemma kärsii kun äiti on paljon poissa juuri viikonloppuina, jolloin ihmisillä on aikaa kierrellä asuntoja.

Rahaa tulee suunnilleen saman verran, mutta epätasaisemmin.

Minä olen lähinnä sivusta kuunnellut näitä alanvaihtokeskusteluja.

Olen itse vaihtanut alaa juuri. Kaupan alalta hoitoalalle. Mielenkiinto kaupankäyntiin loppui, kun se alkoi olla loputonta lisämyyntiä ja ihmisten huijaamista. Siis työnantajien painostuksesta. Mikään ei vaan enää riittänyt. Ja systeemi oli sama, vaikka vaihtoi yritystä ja toimialaa. Tein sitä n 30 vuotta. Viimeisimmässä työssä meni sitten terveyskin.

Hoitotyö on kevyttä siihen verrattuna.

Olen päivittäin erittäin onnellinen, että vaihdoin alaa.

Sit ei kukaan usko, että nykyinen työ on kevyempää ja vähemmän stressaavaa mutta ihan sama minusta.

Hoitoala on arvostettu, vaikkei aina uskoisi. Ehkä enemmän sellaisena kuin sen _pitäisi_olla, eikä todellisen tilanteen takia.

Ei yritetä puskea takaisin hoitoalalle. Nykyisessä duunissa (juristi) myös hyötyä aiemmasta tutkinnostani.

Mmmmmm

En juuri mainostele alan vaihdolla, mutta jos tulee puheeksi, kerron peittelemättömästi millaisia työyhteisöt olivat ja miten ihmiset toisiaan kohtelivat. Aika nopeasti ovat todenneet, että omaiset ovat tulleet kohdelluksi potilaina samalla tavalla.