Lue keskustelun säännöt.
Äidiksi ADHD-lääkityksestä huolimatta?
14.10.2021 |
Olen elänyt koko elämäni siinä ajatuksessa, että minulle ei tule lapsia. Ei sillä, että en pitäisi lapsista tai haluaisi perhe-elämää, mutta olen vain jotenkin aina ”tiennyt”, että se ei onnistu minulta. On aina ollut niin vaikeaa pitää yllä sellaisia normaalin elämän rutiineja, jotka siihen kuuluisivat. Lisäksi olen välillä niin kuormittunut normaalista elämästä, että olen nähnyt ongelmaksi että ei voi aina ns. paras versio itsestään. Olen sellainen ihminen, jota joskus pidetään nerona ja joissain laiskana ja kaoottisena. Olenkin oppinut vaihtamaan ympäristöä ennen, kuin asiat alkavat mennä pieleen. Uudet asiat sujuvat aina jonkin aikaa loistavasti ennen kuin niistä tulee rutiinia ja juna alkaa suistua raiteiltaan. Koen jatkuvaa syyllisyydentuntoa jo ennen kuin olen möhlinyt mitään, ja yritän paikata sitä jo etukäteen ylimääräisellä panostuksella esim. työhön.
Jonkinlainen käännekohta elämälle oli, kun koin sitten loppuun palamisen. Se tapahtui, kun en päässytkään ajoissa karkuun päälle kaatuvassa tilanteessa. Sen jälkeen menin lääkäriin ja tulin ulos ADHD-diagnoosin kanssa. Elämä muuttui, kun sain toimivan lääkityksen ja terapiaa. Kaikki sellainen, jota olin pitänyt normaalien ihmisten onnellisena elämänä, olikin yhtäkkiä myös minun ulottuvillani. Kesti vuosia ymmärtää, että pärjäänkin, ja että pystyn nyt oikeasti sitoutumaan asioihin pitkiksi aikaa eikä kaikki hajoakaan käsiin säännöllisesti.
Vaikka elämä muuttui, olen silti elänyt sen sisäistetyn tiedon kanssa, että lapsiin ei kuitenkaan ole mahdollisuutta. Virallinen suositus Suomessa on aina ollut, että ensimmäinen askel lapsen hankintaan ADHD-diagnosoidulla naisella olisi jättää lääkitys pois. Kuten tiedetään, lapsen yrittäminen voi kestää vuosia, jos edes onnistuu. Koko se aika, raskaus ja imetys olisi oltava ilman lääkitystä, ja se olisi varma tapa saada elämä uudestaan sellaiselle mallille, että lasta olisi turha enää ajatellakaan.
Paitsi… Satuin lukemaan uusia lääketieteen julkaisuja tästä asiasta. Ja sitten muiden maiden suosituksia. Ja voi ihme. Nyt on tutkittu enemmän ja todettu, että ADHD-lääkitys ei aiheuta merkittäviä vaaroja sikiölle. Pieni kasvaneen sydämen kehityshäiriön riski on, mutta sekin on vähäinen verrattuna luonnollisesti esiintyviin häiriöihin. Monen maan suositus on nyt sellainen, että naisen kannattaa jatkaa lääkitystä raskauden aikana. Ohjeissa sanotaan, että hoitamaton ADHD aiheuttaa äidille voimakasta stressiä, ja se saattaa olla vauvalle suurempi riski kuin itse lääkitys.
Vaikea kuvata, mitä tunsin kun luin tuon. Jotenkin tuntui, että viimeinkin joku on ymmärtänyt. Siis tuo voimakas huoli ja stressi, mitä koin ihan koko ajan ennen diagnoosia, se oli ihan lamauttavaa. Lämmittää, että siinä missä lääkitystäni välillä huudellaan ties miksi opiskeluhuumeeksi jonka voi jättää pois jos vain viitsii, nyt oikeasti tunnustetaan että se ehkä voi auttaa vauvaa saamaan stressittömän läsnäolevan äidin sen sijaan. Osassa maailmaa minun kaltaiseni hyväksytään äideiksi. Suomessa suositus ei ole muuttunut. Ainakaan vielä.
Minulla heräsi nyt toivo jostakin, mistä en ole uskaltanut unelmoida koskaan. En ihan tiedä miksi haluan kirjoittaa tästä tänne, koska ristiriitainen palaute on taattu, mutta… Pakko olla aika monta muutakin joilla sama tilanne. Ehkä meillä voi olla tulevaisuudessa jotain sellaista odotettavaa, mistä ei ole uskallettu edes haaveilla.
Kommentit (12)
Lääkkeitä ei suositella raskaana tai imettäessä.
Lisäksi nää on hormooni toiminnan takia jo ihan terveelle äidillekin vaikeita aikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja todellakin kannattaa harkita sitä lasta.
ADHD voi perityä.
Onko tukiverkostoa, myös silloin jos lapsi ei ole terve?
Lapsi ei anna levätä vaikka sua väsyttää, lapsi on hankala vaikka sulla ois paha päivä, lapsi tahtoo sun aikaa ja huomiota koko ajan. Yöllä voi johtua herätä vaikka tunnin välein syöttää vauvaa.. lasta ei jätetä hetkeksikään yksin vaikka kuinka meinasi hermot mennä tai tarvitsisi omaa aikaa.
ADHD ja äitiys on tosi raskas yhdistelmä. Tästä ei juuri edes puhuta. Nainen on kuitenkin vielä jollain tavalla lapsenteko automaatti, sellaista keskustelua ei missään pidetä yllä että kannattaako lapsen teko oikeasti...
Komppaan tuota viestiä 3. Onhan lapsella oikeasti osallistuva isä? Adhd periytyy.
Älä hyvänen aika hanki lasta! Ei sinusta ole siihen! Älä tee mitään niin typerää! Anna mieleltään terveiden, kestävien, vaikeitakin aikoja jaksavien ihmisten hankkia lapsia! Mene itseesi ja kirjoita vaikka ylös ne vaikeutesi mitä sinulla on, siis ne asiat ja tilanteet, missä terveet ihmiset suoriutuvat hyvin! Ja ala sitten miettiä arkea vauvan kanssa. Huomaat että ei tule sujumaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen alkanut lasten saannin jälkeen vähän epäillä josko itselläni olisi adhd. Lapsena pärjäsin koulussa ilman vaivannäköä, unohtelin paljon tavaroita ja kotitehtäviä ja lintsasin murrosiässä suuremman osan ajasta kuin kävin koulussa. Lukion yo-kirjoitukset ok, vähän rimani ali ja päättötodistukseen pärähti kuitenkin yli 8, 5 keskiarvo (selittyy ainevalinnoilla, kuviksesta/mustasta kympit ja lisäkielten yksittäisistä kursseista kymppejä. Suosittelen kaikille, jotka tähtäävät lukiosta amk:iin).. amk:ssa osa kursseista kiitettäviä, vähemmän kiinnostavat juuri ja juuri läpi ja dead linet paukkuen. Kukaan ei siitä siis ollut kovin huolissaan. Lisäksi kotoa muutettuani mun on ollut tosi vaikea pitää yllä normaalia järjestystä tai esim. ehtiä ajoissa töihin. Harvoin ehdinkään ajoissa ylipäänsä yhtään minnekään, neuvolastakin ollaan oltu aina myöhässä. En koe itseäni masentuneeksi tai mitään, mutta ihmettelin pitkään itsekin, että miksei vain normaali elämä onnistu. Lasten myötä järjestysongelmat on 100-kertaistuneet ja aiheuttaa todella kovaa stressiä. Mieheni on yrittäjä ja hänellä epäsäännölliset työajat. Hänellä tuntuu olevan järjestys jotenkin paljon paremmin hallussa. Kun meillä oli lyhytaikainen asumusero, miehen luona lapsilla oli kellon tarkka päivärytmi. Asia kunnossa, nyt iltoina, joina mies töissä ja minä lasten kanssa niin harvoin on toivoakaan järjestyksestä. Kaikkea kivaa kyllä tehdään, lapset onkin mielestäni melkolailla erityisen lahjakkaita musiikissa ja piirtämisessä jne. Käytiin miehen kanssa hetki pariterapiassa, muutoin se silloin pahensi riitelyä, mutta sen jälkeen oon sentään saanut pidettyä keittiön ja pesutilat aika tip top, yleensä. Oon nyt kyllä alkanut miettiä, että ei tämä mistään masennuksesta johdu, en ole tuntenut itseäni ollenkaan toivottomaksi tai väsyneeksi. Sitä mulle on paljon ehdoteltu ja libidon tappaja -lääkkeitä. En ole kuitenkaan saanut ryhdistäydyttyä sitten yhtään, en millään, ei onnistu. Palaan normaaliin 15 minuutissa... koti on aina kaaoksessa jos se on minun vastuullani, no lapset onneksi voi hyvin eikä vaikuta stressaavan, mutta minä ja mieheni kyllä. Osaan kyllä luoda järjestystä ja esimerkiksi työpisteeni on sellainen, ettei se mistään adhd:sta kerro. Tosin kyllästyn palkkatöissä niin nopeasti, että pisin työsuhteeni on kestänyt 2 vuotta kunnes oli pakko häipyä kun en pystynyt tulemaan töihin asiallisesti ajoissa. Jos tämä sitten olisi vaikka adhd:ta tai add:ta? Jos järjestykseen keskittymiseen olisi apua jostain lääkkeestä niin käyttäisin sitä kyllä ainakin näin kun lastenhoito ei suju ihan sillä laadulla kuin toivoisin. Jos siitä ei olisi parempia sivuvaikutuksia niin muutenkin. Jos sivuvaikutuksia niin sitten ehkä oman harkinnan verran käyttäisin. Mutta kuulostaakohan että kannattaisi hakeutua tutkimuksiin? Tähän asti oon vaan suuresti hävennyt kuinka huono olo hoitamaan asioita.
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut lasten saannin jälkeen vähän epäillä josko itselläni olisi adhd. Lapsena pärjäsin koulussa ilman vaivannäköä, unohtelin paljon tavaroita ja kotitehtäviä ja lintsasin murrosiässä suuremman osan ajasta kuin kävin koulussa. Lukion yo-kirjoitukset ok, vähän rimani ali ja päättötodistukseen pärähti kuitenkin yli 8, 5 keskiarvo (selittyy ainevalinnoilla, kuviksesta/mustasta kympit ja lisäkielten yksittäisistä kursseista kymppejä. Suosittelen kaikille, jotka tähtäävät lukiosta amk:iin).. amk:ssa osa kursseista kiitettäviä, vähemmän kiinnostavat juuri ja juuri läpi ja dead linet paukkuen. Kukaan ei siitä siis ollut kovin huolissaan. Lisäksi kotoa muutettuani mun on ollut tosi vaikea pitää yllä normaalia järjestystä tai esim. ehtiä ajoissa töihin. Harvoin ehdinkään ajoissa ylipäänsä yhtään minnekään, neuvolastakin ollaan oltu aina myöhässä. En koe itseäni masentuneeksi tai mitään, mutta ihmettelin pitkään itsekin, että miksei vain normaali elämä onnistu. Lasten myötä järjestysongelmat on 100-kertaistuneet ja aiheuttaa todella kovaa stressiä. Mieheni on yrittäjä ja hänellä epäsäännölliset työajat. Hänellä tuntuu olevan järjestys jotenkin paljon paremmin hallussa. Kun meillä oli lyhytaikainen asumusero, miehen luona lapsilla oli kellon tarkka päivärytmi. Asia kunnossa, nyt iltoina, joina mies töissä ja minä lasten kanssa niin harvoin on toivoakaan järjestyksestä. Kaikkea kivaa kyllä tehdään, lapset onkin mielestäni melkolailla erityisen lahjakkaita musiikissa ja piirtämisessä jne. Käytiin miehen kanssa hetki pariterapiassa, muutoin se silloin pahensi riitelyä, mutta sen jälkeen oon sentään saanut pidettyä keittiön ja pesutilat aika tip top, yleensä. Oon nyt kyllä alkanut miettiä, että ei tämä mistään masennuksesta johdu, en ole tuntenut itseäni ollenkaan toivottomaksi tai väsyneeksi. Sitä mulle on paljon ehdoteltu ja libidon tappaja -lääkkeitä. En ole kuitenkaan saanut ryhdistäydyttyä sitten yhtään, en millään, ei onnistu. Palaan normaaliin 15 minuutissa... koti on aina kaaoksessa jos se on minun vastuullani, no lapset onneksi voi hyvin eikä vaikuta stressaavan, mutta minä ja mieheni kyllä. Osaan kyllä luoda järjestystä ja esimerkiksi työpisteeni on sellainen, ettei se mistään adhd:sta kerro. Tosin kyllästyn palkkatöissä niin nopeasti, että pisin työsuhteeni on kestänyt 2 vuotta kunnes oli pakko häipyä kun en pystynyt tulemaan töihin asiallisesti ajoissa. Jos tämä sitten olisi vaikka adhd:ta tai add:ta? Jos järjestykseen keskittymiseen olisi apua jostain lääkkeestä niin käyttäisin sitä kyllä ainakin näin kun lastenhoito ei suju ihan sillä laadulla kuin toivoisin. Jos siitä ei olisi parempia sivuvaikutuksia niin muutenkin. Jos sivuvaikutuksia niin sitten ehkä oman harkinnan verran käyttäisin. Mutta kuulostaakohan että kannattaisi hakeutua tutkimuksiin? Tähän asti oon vaan suuresti hävennyt kuinka huono olo hoitamaan asioita.
Kuulostaa siltä, että sinun kannattaa ehdottomasti hankkiutua tutkimuksiin. Sinulla on todella paljon juuri meille ADHD-naisille tyypillisiä piirteitä. Siinä ei mitään häviäkään. Tuo juuri on tyypillistä, että pystyy tekemään todella hyvin asioita, jotka tehdään yhdellä keskittymisellä, mutta pitkäjänteistä suunnittelua vaativat asiat vain luisuvat käsistä, vaikka olisi oikeasti motivoitunut ja sitoutunut. Juuri tuo kodin järjestyksen ylläpito on tosi tyypillinen asia, joka muodostuu ongelmaksi etenkin vaativissa elämäntilanteissa, ja tyypillinen riitelyn aihe parisuhteissa jossa toisella ADHD. Erityisen turhattavaksi sen tekee se että kysymys ei tosiaankaan ole motivaatio-ongelmasta, ja silti kerta toisensa jälkeen tulee vastaan niitä tilanteita, jossa syyksi todetaan sinun yrittämisen puutteesi, vaikka on yrittänyt ja stressannut niin paljon että on ihan jaksamisena äärirajoilla.
Lääkityksen sivuvaikutukset ovat tietty yksilöllisiä, mutta niitä ei yleensä kovin paljon ole. Verenpaine voi nousta vähän, sitä pitää vain seurata. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä hyvänen aika hanki lasta! Ei sinusta ole siihen! Älä tee mitään niin typerää! Anna mieleltään terveiden, kestävien, vaikeitakin aikoja jaksavien ihmisten hankkia lapsia! Mene itseesi ja kirjoita vaikka ylös ne vaikeutesi mitä sinulla on, siis ne asiat ja tilanteet, missä terveet ihmiset suoriutuvat hyvin! Ja ala sitten miettiä arkea vauvan kanssa. Huomaat että ei tule sujumaan!
Kun lukee tällaista tekstiä, tulee mieleen että miksi edes epäröin koko asiaa. Jos em. tekstin kirjoittaneet ihmiset katsovat itsensä riittävän "hyviksi" hankkimaan lapsia, miksi minä en olisi? Olenhan paljon laajakatseisempi, ystävällisempi ja luultavasti sivistyneempi.
Mutta joo, näköjään täytyy nyt selittää, mitä ADHD tarkoittaa. Se EI tarkoita samaa kuin esim. narkkari, rikollinen tai hetkessä elävä viiripää.
Esimerkiksi minä olen koko aikuiselämäni ollut tuottava yhteiskunnan jäsen. Pääsin lukiosta L:n papereilla, valmistuin korkeakoulusta ja olen ollut sen jälkeen yhdyskunnan nettomaksaja. Luottotiedot ovat tallella. Olen avioliitossa. Minulla on omistusasunto. Teen vaativaa työtä jossa sinäkin ehkä olet ollut minun asiakkaanani. En ole tehnyt koskaan työssäni sellaista virhettä, josta asiakas olisi joutunut kärsimään - monet "terveet" kollegani ovat. Minulla on ollut oma hevonen, jonka hoidin viimeisen päälle oppikirjan mukaan ihan viimeiselle piikille asti. En ole aiheuttanut omille vanhemmilleni huolta. Kykenen kantamaan vastuuta. Ok?
Ongelmani on se, että ennen diagnoosia ja lääkitystä kaiken tuon hinta oli minulle itselleni aivan liian kova. Jos en saanut itseäni tekemään jotakin asiaa normaalina työ- tai kouluaikana, valvoin yön ja tein sen aamuyöllä viime hetken paniikissa. Jätin sitten väliin omat leffakäynnit ja synttärit, kun jostakin piti joustaa. Harhailin koko viikonlopun kotona yrittäen muistaa ja tavoittaa, mitä piti vielä tehdä, että olisin vapaa tekemään jotain kivaa - enkä muistanut. En siis tehnyt mitään itseni iloksi. Siivosin ja kävin työasioita läpi vapaa-ajalla ihan varmuuden vuoksi, jos olisinkin unohtanut jotain. Ja usein olinkin, mutta kaikella ekstratyöllä sain aina kaiken paikattua ja korjattua.
Kuormitin itseäni valtavasti, että saan kaiken muihin ihmisiin liittyvän tehtyä kunnialla. Olen aina laittanut muut itseni edelle. Itseäni en voinut säästää, eikä ollut koskaan riittävästi aikaa palautua. Pahiten kuormitti jatkuva syyllisyys ja alisuoriutumisen pelko. Juuri, kun olin luullut hoitaneeni kaiken, tuli kirje että veroilmoitukseni on tekemättä, tai jotain muuta vastaavaa.
Kaikki tuo jäi historiaan lääkityksen myötä. Jos tulisi mahdolliseksi käyttää lääkitystä raskaaksi tullessa, minusta tulisi hyvä äiti.
Oikeastaan minusta tuntuu, että nimenomaan haluaisin lapsen, jolla on ADHD. Vain joku minun kaltaiseni voisi kertoa hänelle, että hänen kaltaisiaan tarvitaan ja heistä välitetään. Osaisin kasvattaa häntä positiivisesti ja luoda rutiineja, jotka auttavat häntä muistamaan elämän pienet velvollisuudet. En ikimaailmassa jatkaisi häpeä- ja syyllistyskasvatusta, joka aiheuttaa ne isoimmat ongelmat.
-Ap
Pitkänpä sepustuksen nyt kirjoitit, Ap, puolusteluksi vauvan hankintaan! Mutta tämä kirjoituksesi loppu on kyllä huippu tyhmyydessään:
„Oikeastaan minusta tuntuu, että nimenomaan haluaisin lapsen, jolla on ADHD. Vain joku minun kaltaiseni voisi kertoa hänelle, että hänen kaltaisiaan tarvitaan ja heistä välitetään. Osaisin kasvattaa häntä positiivisesti ja luoda rutiineja, jotka auttavat häntä muistamaan elämän pienet velvollisuudet. En ikimaailmassa jatkaisi häpeä- ja syyllistyskasvatusta, joka aiheuttaa ne isoimmat ongelmat.“
Hyvänen aika!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi edes epäröit jos olet noin erinomaisen parempi ihminen kuin vaivaset tavikset?
Aikusten diagnoosista juttua enempi toisessa ketjussa, löytyy kun laittaa hakuun "aikuisiän adhd"
Varmista tarkkaan lääkäriltä että juuri sun lääkkeistä ei ole haittaa.
Onhan adhd:n hoitoon monia erilaisia.