Sokeri on yksi maailman pahimpia myrkkyjä, aiheuttaa insuliiniresistenssiä ja sen seurauksena lihavuutta, diabetestä ja muita vakavia sairauksia
Kumma ettei sokeria ruveta mitenkään reguloimaan valtiovallan taholta?
Kommentit (8)
Sokeri maistuu ihmisen suussa niin hyvältä, ettei tähän asiaan kukaan käytännössä uskalla kajota. Ja voisihan siitä tulla myös sitten "kielletty hedelmä" - se se vasta ihmistä kiihottaakin...
Se vaan on niin hyvää. Mutta kohtuudella sitä pitäisi käyttää.
Voi aiheuttaa myös alzheimerin tautia ja syöpää.
Milloin pääsee sokerikorvaushoitoon. On se kumma että muille kustannetaan huumeet loppuiäksi ilmaiseksi mut sokeririippuvuen pitäs parantua taikaiskusta.
Eurooppalaisten hampaissa näkyi se, kun 1500-luvulta lähtien sokeria alettiin tuoda laajamittaisesti rapakon takaa tänne vanhalle mantereelle. Ihan karseat seurauksethan sillä on siitä lähtien pääsääntöisesti ollut, mutta kun se "ryökäle" maistuu niin saamarin hyvälle...!
Sokeririippuvuus on yhtä koukuttava kuin huumeaddiktio. Mutta kieli ja makuaisti tottuu kyllä nopeasti, ja kohta tavalliset herkut alkaa maistua ällömakealta. Ihmisen mieli pysyy koukussa kauemmin kuin kroppa, kuten muissakin riippuvuuksissa.
Miettikää mitä kaikkea oikeaa, ravinteikasta ruokaa voisi viljellä siinä maassa, missä nyt viljellään sokerin raaka-aineita. Suurta resurssien tuhlausta on sokeri.
USA:ssa sokeri (+ tärkkely) aiheuttaa vuodessa terveysmenoja per capita n. 12000 dollaria. Inhmillisistä seurauksista nyt sitten puhumattakaan.