Olen muuttanut ja herään monta kertaa yössä siihen, että olen varma huoneessa olevan joku
Eräs kerta tunsin jalassani kosketuksen ja näin sormet sekä hahmon sänkyni päädyssä. Olenko sekoamassa?
Kommentit (14)
Luultavasti olet sekoamassa tai näet unta että heräät ja näet kummia.
Ehkä olet. Hanki kamera, joka toimii liiketunnistimella.
En siis aiemmin ole heräillyt öisin tässä mittakaavassa.
Ap
Uuteen asuntoon totuttelua. Mitä vanhemmaksi tulee, sen kauemmin kestää uusiin olosuhteisiin totuttelu. Siksi vanhukset kuolevat helposti, kun joutuvat muuttamaan. Eivät vain enää jaksa sopeutua.
Mulla oli tollasta kun sain yhteen aikaan unihalvauksia. Olin tosi stressaantunut ja ne meni niin pahoiksi että aloin näkemään demoneita ym. hahmot tuli istumaan rinnan päälle tai pitämään käsistä paikallaan. Jostain luin että laita raamattu yöpöydälle niin loppuu, ja loppuikin. :D
Millainen historia asunnolla/talolla on?
Minulle on tapahtunut myös. Vuosia sitten heräsin kun vanha, harmaa polkkatukkainen nainen oli vieressäni seisomassa kumartuneena minuun päin. Sanoin hälle että mahdummehan tänne kaikki asumaan kun emme toisiamme häiritse. Ei ole ollut meille häiriöksi, toivottavasti emme mekään myöskään hänelle. Voi olla joskus muinaisuudessa esimerkiksi asunut talomme paikalla pienessä mökissään.
Höpöhöpö muille vastaajille.
Oletko koskaan kuullut nk.varjoihmisistä? Löytyy enemmän englanniksi tietoa. Itse sain sellaisen tallennettua kameralla kuvaan. Näimme toisen ihmisen kanssa tämän samaan aikaan.
Eli et ole tulossa hulluksi.
Lähtevät pois kun pyydät ja harvemmin palaavat samaan paikkaan.Rukoilunkin on kerrottu auttavan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tollasta kun sain yhteen aikaan unihalvauksia. Olin tosi stressaantunut ja ne meni niin pahoiksi että aloin näkemään demoneita ym. hahmot tuli istumaan rinnan päälle tai pitämään käsistä paikallaan. Jostain luin että laita raamattu yöpöydälle niin loppuu, ja loppuikin. :D
Näitä kutsutaan unihalvauksiksi. Se on kyllä outoa, että ne hahmot ovat yleensä aina kamalan pelottavan näköisiä ja aivan aitoja.
Henkimaailma on totta. Ne ovat piruja.
Vastasin tänne jo, mutta haluan lisätä, että mahdolliset henget ilmoittelevat itsestään ihan päiväaikaankin.
Sillä erottaa helpommin kokemukset toisistaan.
Henkeä voi pyytää poistumaan ja selittää ettei tämä ole enään hänen koti vaan sinun ja hänen olisi paljon helpompi olla avuksi lähimmilleen tai mitä nyt kyseessä onkaan, mikäli hän menisi taivaaseen. Voit luvata pitäväsi hyvän huolen asunnosta jne.
Normaalisti henget lähtevät ja saattavat yhden kerran palata kiittämään sinua, mutta jos kyseessä olisi demoni niin tekisin raamatusta löytyvän kodin siunaamisen, jolloin yleensä nekin katoaa.
Olen itse selvänäkijä ja näitä kokemuksia on kertynyt, nimittäin henget huomaavat, että kuulen/näen heidät niin he hakevat apua ja pyytävät sitä, mutta yeensä kokemus ei ole pelottava.
Kaikkea hyvää sinulle jatkoon ja siunausta uuteen kotiin sekä suojelusta.
Vetäsin käthee ja häippäsin, et kai heränny?