Vanhempamme ja isovanhempamme ovat tehneet kaikkensa tehdäkseen meidän tulevaisuudestamme parhaan mahdollisen
Toinen asia mikä oli toisin kuin tänä päivänä, oli se että vaikka me vanhemmat sukupolvet tiesimme ettei meidän vanhempamme ja isovanhempamme aina olleet virheettömiä, me kunnioitimme heitä, koska tiesimme että he olivat tehneet kaikkensa tehdäkseen meidän tulevaisuudestamme parhaan mahdollisen. Olimme eri mieltä joistain asioista, mutta erimielisyyttämme ei värittänyt halveksunta tai sisäinen usko omasta paremmuudestamme. Nyt on toisin.
Kuten tämä artikkeli osoittaa, tänä päivänä se mikä vanhassa maailmassa on ihailtavaa, on materia, mutta ihmiset, omat vanhemmat ja isovanhemmat ovat jotain mitä ei epäröidä halveksua ja kenen yläpuolelle ei epäröidä nousta.
Tämä on surullinen ja vaarallinen tie.
Kommentit (7)
Ainoastaan äitini äiti oli vielä elossa kun synnyin (hänkin sitten kuoli kun olin 3-vuotias).
Muut isovanhempani taas kuolivat jo vuosia ennen minun maailmaan tuloani.
Vanhemmat taas yleensä tarkoittavat lastensa parasta ja toimivat sen mukaan lastensa puolesta ja hyväksi , mutta ainakin joidenkin heistä olisi ollut parempi jättää lapset kokonaan hankkimatta.
Uudet sukupolvet ovat vasta alkaneet ymmärtää, että mitä kaikkia ongelmia edelliset sukupolvet ovat aiheuttaneet. Meidän isovanhempamme ovat vain aivopesseet omia lapsiaan sanomalla "kunnioita vanhempiasi" koska eivät halua kuulla kritiikkiä omista tekemisistään.
Vierailija kirjoitti:
Uudet sukupolvet ovat vasta alkaneet ymmärtää, että mitä kaikkia ongelmia edelliset sukupolvet ovat aiheuttaneet. Meidän isovanhempamme ovat vain aivopesseet omia lapsiaan sanomalla "kunnioita vanhempiasi" koska eivät halua kuulla kritiikkiä omista tekemisistään.
Aivan. Olisi vain pitänyt asua savupirtissä ja ajaa teidät naurishalmetta kitkemään, kun illalla palaatte paimenesta.
No on ja jotkut vaa huijaaryöstää . Aamen.
Tarkoitat kai että vanhempamme ja isovanhempamme ovat tehneet kaikkensa jotta tulevilla sukupolvilla eikä muilla lajeilla ei ole enää mahdollisuuksia selvitä tällä planeetalla?