Luulisi että kun sairastuu vakavasti, menisi elämänarvot

subjektiivinen asia. Jokaisen henkilökohtainen. Et sinä voi määrätä, mikä toisen ihmisen arvon pitää olla.

päivä kannattaa ELÄÄ eikä vain olla. Sitä ei tiedä milloin on sinun päiväsi kuolla.

Mitä sinusta sitten olisi soveliasta tehdä jos elinpäivät onkin äkkiä rajatut?

välttämättä ihmistä niin valtavasti jalosta. Itse syövän sairastaneena (nyt 5 vuoden kontrollit menossa)en koe mitenkään ylentyneeni ja muuttuneeni ihmisenä kovinkaan henkeväksi.Arvoni eivät muuttuneet. Elän samaa arkea töissä käyden ja lapsiani hoidellen kuin ennen sairauttakin. Katsoin kuolemaa silmästä silmään, mutta en saanut valaistusta lopettaa työntekoa ja ruveta kasvattamaan itse oma ja perheen ruokani. En ottanut lapsia pois päivähoidosta ja muuttanut maalle elemään ilman telkkaria ja mikroaaltouunia. Ei ap nyt varmaan tätä tarkoittanut, mutta kärjistetysti näin. Ei kärsimys tai kuoleman läheltä liippaaminen ihmistä paremmaksi tee. Ja miten kukakin sen hyvän elämän sitten määrittelee. Esim. toiset tykkää kiireestä ja toiset ei.

elämänarvot ovat sellainen asia, jotka nimenomaan eivät muutu, ovat niitä perimmäisiä asioita joita arvostaa. Arvot pysyvät vaikka elämäntilanne muuttuu.



Ja toisekseen, jokainen määrittelee itse elämänarvonsa eikä siihen ole kellään nokan koputtamista kenen arvot on oikeita, ja mitkä asiat pitäis olla niitä tärkeimpiä.

olisin huono siinä kun mulla ei näytä olevan empatiakykyä yhtään. ap

Halutaan kokea uusia asioista, haastaa ehkä vähän itseä, ottaa elämästä kaikki irti. Ja positiivisessä hengessä. Kai sitä vertaistukea ehtii sitten myöhemminkin, ei kai ne loppuikäänsä siellä vuorella könyä.

olisin huono siinä kun mulla ei näytä olevan empatiakykyä yhtään. ap

Vertaistukijalta edellytetään jonkinlaista kykyä ymmärtää erilaisia ratkaisuja raskaassa tilanteessa.

jännä vaikka olette vanhoja.

Aika moni on sanonut että kyrsii pikkuvalittajat.