Lue keskustelun säännöt.
Tajusin yhtäkkiä näin keski-ikäisenä, kuinka surkeita ystävyyssuhteita mulla on ollut
29.09.2021 |
Alkuvuodesta huomasin olevani masentunut ja aloin etsimään syitä ja huomasin yhdeksi isoksi tekijäksi ystäväni. Jostain kumman syystä olen jo teininä hakeutunut sellaisten ihmisten seuraan, jotka eivät kohtele minua hyvin vaan polkevat alaspäin omaa itsetuntoaan samalla pönkittäen.
Olen aina ollut se hauska tyyppi, se jolle naureskellaan ja itsekin olen nauranut mukana. Olen itseironiaa pursuava ihminen, mutta nämä ystäväni eivät sellaisia olleet, vaan he olivat aina oikeassa ja he olivat aina kaikessa onnistuneita.
Nyt olen hiljalleen sulkenut välejä kaikkiin näihin ihmisiin ja huomannut, että mulle jäi kaksi ystävää, jotka ovat ystävällisiä ja joiden seura ei ole koskaan ahdistanut, mutta suoraan sanoen he ovat tylsiä.
Miksi vielä keski-ikäisenäkin joutuu pohtimaan näin typeriä asioita? Olin siinä luulossa, että aikuisena olisi jo vastaukset kaikkiin kysymyksiin 🙈
Kommentit (15)
Taitaa olla lopulta yleisesti aika harvinaista, että teiniaikaiset ystävyydet pysyisivät matkassa loppuun asti. Ihminen kasvaa ja kehittyy henkisesti koko ajan, ja olette selvästi menneet nyt eri suuntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen myös nyt aikuisiällä miettinyt paljon ystävyyssuhteitani. Huomasin että yhden ystävän kohdalla ei voi puhua enää ystävyydestä. Ahdistun hänen seurassa, vetäydyn, en halua puhua hänelle asioistani. Syynä se että ystävä ottaa tilan, puhuu vain itsestään, kelpaan hänelle vain silloin kun hän tarvitsee jotain: kuuntelijaa, neuvoja, koiran hoitajaa jne. Huomasin että parempi itselle kun hän ei ole enää niin vahvasti elämässäni.
Olen huomannut myös, että joudun lähes aina ystävyyssuhteissani olkapään rooliin. Yksikin sitten jopa suuttui, kun en voinut hypätä välittömästi (ollessani lääkärissä) häntä kuuntelemaan. Toisella kertaa kuulemma kuuntelin ja kommentoin väärin, hän ei ollut tyytyväinen. Olisi käsittääkseni pitänyt kannustaa parantamaan asioita vähemmän ja vaan kuunnella ja voivotella enemmän. Aina ei vaan jaksa lähteä toisen vetämänä syviin vesiin, varsinkin jos omat voimavarat on vähissä tai kyseessä on jonkinlainen ikuisuusaihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen myös nyt aikuisiällä miettinyt paljon ystävyyssuhteitani. Huomasin että yhden ystävän kohdalla ei voi puhua enää ystävyydestä. Ahdistun hänen seurassa, vetäydyn, en halua puhua hänelle asioistani. Syynä se että ystävä ottaa tilan, puhuu vain itsestään, kelpaan hänelle vain silloin kun hän tarvitsee jotain: kuuntelijaa, neuvoja, koiran hoitajaa jne. Huomasin että parempi itselle kun hän ei ole enää niin vahvasti elämässäni.
Olen huomannut myös, että joudun lähes aina ystävyyssuhteissani olkapään rooliin. Yksikin sitten jopa suuttui, kun en voinut hypätä välittömästi (ollessani lääkärissä) häntä kuuntelemaan. Toisella kertaa kuulemma kuuntelin ja kommentoin väärin, hän ei ollut tyytyväinen. Olisi käsittääkseni pitänyt kannustaa parantamaan asioita vähemmän ja vaan kuunnella ja voivotella enemmän. Aina ei vaan jaksa lähteä toisen vetämänä syviin vesiin, varsinkin jos omat voimavarat on vähissä tai kyseessä on jonkinlainen ikuisuusaihe.
Kylläpä puhut rumasti läheisistä ihmisistäsi. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven - sitä et sinä ainakaan voi heittää.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla lopulta yleisesti aika harvinaista, että teiniaikaiset ystävyydet pysyisivät matkassa loppuun asti. Ihminen kasvaa ja kehittyy henkisesti koko ajan, ja olette selvästi menneet nyt eri suuntiin.
Eli meinasit, että vain sinä/ap kasvaa ja kehittyy, mutta muut eivät? Entä jos he ovat kasvaneet ja kehittyneet paremmin ja viisaammin ja te olette jääneet kehittymättä?
Tänne on nyt eksynyt joku vihainen väärinymmärtäjä. Se siitä keskustelusta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt kannattaa muistaa, että olet vain itse syyllinen asiaan. Et voi syyttää muita ongelmistasi tällä kertaa, vaan sinä olet ollut se mikä olet ollut, näyttelijä ja pelle, ihminen, joka ei ole halunnut paljastaa omaa itseään ja joka on keksinyt muiden olleen pahoja.
Haukut myös paria ystävääsi tylsiksi, vaikka he ovat varmasti olleet oikeasti ystäviä sinulle. Nyt he eivät kuitenkaan enää kelpaa sinun arvollesi ollenkaan. Kenessä on siis vika, ystävissä vai sinussa? Vastaus: sinussa.
Se on kumma miten jotkut eivät näe itsessään mitään pahaa ja ikävää, vaan ovat valmiit syyttämään aina muita kaikesta. Sinä olet se "ystäviäsi" yhdistävä lenkki.
Tsot tsot. Aphan on ollut oma nauravainen itsensä, hänen "kaverinsa" vaan eivät ole välittäneet hänestä, hänen huumorista tai hyvinvoinnista. Nyt yrität syyllistää apta siitä kun hän on välittänyt ihmisistä, joita hän on pitänyt kavereinaan ja joiden kanssa hän ei halunnut luovuttaa. On Apn vika, ettei hän ole osannut välittää itsestään niin paljon kuin näistä "kavereista", mutta toisten kusipäisyys ja henkinen väkivalta ei ole Apn vika. Siis ei todellakaan! Hienoa, että Ap on huomannut suhteiden toksiset dynamiikat. Nyt vain täytyy hoitaa omanarvontunto kuntoon ja löytää samanhenkisiä itseironiaan kykeneviä hauskoja uusia kavereita.
Ei tietenkään ahdista kun ovat ihmisiä jotka ei sano mihinkään juuta eikä jaata. Mielipiteetön ihminen ei venettä keikuta, mutta on tosiaan tylsä. Silloin on se ja sama onko ystävää lainkaan, koska henkisesti ja älyllisesti lahna ei mitenkään mieltä lämmittävä tuttavuus ole. Joutuuhan näitä koko ikänsä miettimään. Ihminen muuttuu ja sen mukana ystävätkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi hyvää ystävää? Hienoa, olen 50v ja mulla ei ole yhtään hyvää ystävää.
Nk. Trauma bonding suhteet on aina jännittävämpää kuin terveet ihmissuhteet. Googlatkaa aiheesta ja koittakaa parantua. Parantunut ja terve ihminen viihtyy terveessä ympäristössä, eikä tarvitse jatkuvaa draamaa pysyäkseen kiinnostuneena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi hyvää ystävää? Hienoa, olen 50v ja mulla ei ole yhtään hyvää ystävää.
Mulla ei ole niitä huonojakaan.
Asiasta hivenen sivuun tosin tässä keski-ikäisyyden teemassa kuitenkin pysyen. Tajusin tänään, että olen lähes koko elämäni ajan syönyt täysin luokatonta ruokaa. Tälle täytyy tehdä jotain...
Vierailija kirjoitti:
Nk. Trauma bonding suhteet on aina jännittävämpää kuin terveet ihmissuhteet. Googlatkaa aiheesta ja koittakaa parantua. Parantunut ja terve ihminen viihtyy terveessä ympäristössä, eikä tarvitse jatkuvaa draamaa pysyäkseen kiinnostuneena.
Terve ihminen ei kaipaa myöskään kiusaamista eikä jatkuvia muiden ihmisten huolia ja kriisejä mille henkilöt itse ei aio tehdä mitään. Moni suhde on sellainen, että jos ongelmat vietäisiin pois niin ihmisille ei jäisi mitään juteltavaa, koska ainoa mikä heitä yhdistää on valittaminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitin jo päälle kolmekymppisenä ekojen teinikavereiden poistamisen elämästä, kun mitään yhteistä ei ollut. Nelikymppisenä lähtivät negatiiviset juoruilijaystävät, joita olinnraahannut puolivökisin mukanani. Nyt viisikymppisenä on hyviä ja vastavuoroisia ystävyysuhteita.
Eli on normi että ystävyydet jäävät ja uusia tulee tilalle. Ystävyyden tsrkoitus on tuottaa hyvää eikä pahaa mieltä.
Mulla on tosi pitkäaikaiseen ystävään välit viilenneet kun tiedän että kertoo kaiken aina puolisolleen. Nyt on jo toinen aviopuoliso menossa ja ovat kuulemma välillä päivitelleet mun elämän huonoja käänteitä.
Ihan kiva mutta en juuri lainkaan tunne tätä puolisoa, enkä niin tuntenut sitä edellistäkään.
Ikävä niitä vanhoja aikoja kun tiesi että ystävälle voi kertoa asioista ja ne ei mene siitä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tosi pitkäaikaiseen ystävään välit viilenneet kun tiedän että kertoo kaiken aina puolisolleen. Nyt on jo toinen aviopuoliso menossa ja ovat kuulemma välillä päivitelleet mun elämän huonoja käänteitä.
Ihan kiva mutta en juuri lainkaan tunne tätä puolisoa, enkä niin tuntenut sitä edellistäkään.
Ikävä niitä vanhoja aikoja kun tiesi että ystävälle voi kertoa asioista ja ne ei mene siitä eteenpäin.
Mulla sama, en halua kertoa juttujani ystävälle kun tiedän että puhuu kaiken eteenpäin uudelle miehelleen.
Itse olen myös nyt aikuisiällä miettinyt paljon ystävyyssuhteitani. Huomasin että yhden ystävän kohdalla ei voi puhua enää ystävyydestä. Ahdistun hänen seurassa, vetäydyn, en halua puhua hänelle asioistani. Syynä se että ystävä ottaa tilan, puhuu vain itsestään, kelpaan hänelle vain silloin kun hän tarvitsee jotain: kuuntelijaa, neuvoja, koiran hoitajaa jne. Huomasin että parempi itselle kun hän ei ole enää niin vahvasti elämässäni.