Haluan kertoa elämäntarinani.

Päivälleen 30 vuotta sitten täytin 21 vuotta ja vaikka oli syntymäpäiväni niin olin metsässä töissä kaatamassa puita moottorisahalla. Paikalla oli myös muitakin miehiä tekemässä eri töitä. Täysin yllättäen moottorisahani osui kiveen, kimposi siitä ylöspäin ja osui kaulaani. Siihen muistoni siltä päivältä loppuvat.

Sitten minä heräsin ja olin pitkään unenomaisessa tilassa kunnes tulin täysin tajuihini oltuani monta kuukautta koomassa. Tajusin, että minusta oli jäljellä pelkkä pää joka oli kiinni jonkinlaisessa laitteessa. Sain tietää, että läheisestä talosta oli paikalle kutsuttu ampulanssi koska pääni oli irronnut vartalostani. Kun pääni ja vartaloni saatiin kiidätettyä sairaalaan. Vartaloni oli siinä vaiheessa jo tuhoutunut koska esim. sydämeni oli ollut liian pitkään lyömättä, keuhkot liian pitkään tyhjänä hapesta, maksa ja munuaiset lakanneet toimimasta jne. Kuitenkin päässäni oli vielä toimintaa, sillä aivoni toimivat yhä sillä koska olin olin syvässä tajuttomuuden tilassa niin aivoni tulivat toimeen sillä vähällä happimäärällä minkä ne saivat kun hengitin yhä heikosti. Pääni liitettiin pitkässä ja monimutkaisessa leikkauksessa laitteeseen, joka oli keinotekoinen vartaloni. Siinä oli kaikki tarvittavat sisäelimet tehtynä muovista ja myös muovinen verisuonisto johon pääni verisuonet yhdistettiin. Sitten laitteeseen pumpattiin tarpeeksi verenluovutuksessa saatua verta ja elimistö käynnistettiin. Keinosydän alkoi sykkimään ja keinotekoiset keuhkot hengittämään aivojeni antamien käskyjen varassa. Minä olin kuitenkin ehtinyt vaipua koomaan josta kuitenkin aikaa myöten heräsin.

Nyt olen ollut 30 vuotta kiinni elämääni ylläpitävässä keinotekoisessa kehossa jossa on kaikki mitä elimistöni tarvitsee toimiakseen ja sitä on uusittu useita kertoja näiden vuosien aikana kun olen ollut siinä kiinni mutta se on melko iso laatikon mallinen laite jossa ei ole raajoja joten en pysty liikkumaan eikä minua ehditä liikuttamaan. Minulle ehditään antamaan vain välttämätön perushoito, lopun aikaa joudun olemaan yksin. Tässä huoneessa ei ole televisiota, radiota, aikakausilehtiä, sanomalehtiä, kirjoja tai mitään mistä olisin saanut tietää, että mitä maailmassa on tapahtunut viimeisen 30 vuoden aikana. Minulla ei ole mitään tekemistä. Minä vain olen huoneen nurkassa, mietin ja odotan seuraavaa hoitohetkeä. Mutta nyt tänne paikkaan missä olen tuli uusi, nuori ja ystävällinen hoitaja jolla oli sen verran aikaa että hän ehti kirjoittaa paperille ylös tarinani saneluni mukaan ja hän lupaa levittää tarinaani pitkin maailmaa. Ehkä se saa lähimmäiset ihmiseni tulemaan käymään luonani. Vaimoni ja poikani joka oli onnettomuuden sattuessa vasta taapero, vanhempani jos he ovat vielä elossa ja sisarukseni saisivat ainakin tulla käymään katsomaan minua koska he eivät ole olleet missään tekemisissä kanssani sitten onnettomuuden.

Kehoni josta pääni on irrotettu on jäädytettynä pakastimessa ja kun pääni kuolee, niin kehoni sulatetaan, pääni ommellaan siihen kiinni ja minut haudataan kokonaisena ihmisenä hautaan. Se edes lohduttaa, että hautaan pääsen kokonaisena ihmisenä vaikka minusta on nyt elossa vain pää.