Kerro tavallisista päivistä pentukoiran kanssa

Se puree. Se pissii. Se riehuu. Se nukkuu. Sitä pitää opettaa. Ja kiikuttaa jatkuvasti ulos tarpeille.

Siivosin pissan, koira joi vettä, siivosin pissan, koira söi ja kakkasi, siivosin kakan, koira leikki ja pissasi, siivosin pissan, koira joi ja pissasi, siivosin pissan jne jne jne. Siihen kannattaa oikeasti varautua. Siivoa, syötät ja leikit.

Pikkupennun kanssa on intensiivistä. Ei nyt aivan kuten ihmisvauvan, muttei paljon puutu. Monta kertaa päivässä ulos, jottei oppisi yhtään tekemään tarpeitaan sisälle. Yksilöstä riippuen kotona sisällä pentu voi olla melko rauhallinen (eli helposti leikitettävä, touhottaa hillitysti ja nukahtaa väsyessään itsenäisesti) tai totaalinen poltergeist (puree vaikka tekisit mitä, löytää aina uuden kielletyn asian eikä suostu luopumaan niistä, väsyessään kerää vain lisää kierroksia eikä rauhoitu). Kouluttaminen ei ole vain yksi pentukurssi-ilta viikossa vaan sen sijaan, kuten lapsen kanssa, jokainen hetki kun koiran kanssa kommunikoidaan, kouluttaa sitä suuntaan taikka toiseen. Tämä on raskasta, koska välillä haluaisit vaan levätä, mutta pieni piraija terrorisoi tahtoikäisen taaperon tapaan kaikkea, mutta yhteistä kieltä ei vielä ole edes elekielen muodossa. Opettelette ymmärtämään toisianne. Mutta myöhemmin sydämesi sulaa, kun muistelet, miten olet sen riiviön alusta asti kasvattanut.

Vähemmälle huomiolle jää, että koira on pentu vielä 1-1,5 vuoden ikäisenäkin. 6-8 kk iässä usein luonne muuttuu hormonien heräämisen myötä, joko ihan vähän tai oikein kunnolla. Aiemmin helposta pennusta voi tulla paljon vaikeampi, ja nyt sillä on lisäksi enemmän voimaa. Paimenkoirat saattavat vielä isoinakin pentuina innostuessaan näykkiä tai purra. Eroahdistus saattaa alkaa näkyä vasta myöhemmin, kun koira on kiintynyt perheeseen ja jos arki esim. muuttuu. Rodun mukaiset vietit voimistuvat nekin siinä puolen vuoden iän molemmin puolin ja viimeistään vuoden ikäisen kohdalla tulee eteen, että olisi tosiaan kannattanut tutustua, mihin käyttötarkoitukseen rotu oli alkujaan jalostettu. Mutta samalla koulutus tuottaa hedelmää ja keskinäinen kommunikaatio koiran kanssa on parantunut huomattavasti. Arki on pääosin rauhoittunut rytmeineen.

Sitten kun koira on 3-4-vuotias, olet lemmikkiisi umpirakastunut ja olette solahtaneet osaksi toisenne elämää, homma sujuu. 

Vierailija kirjoitti:

Pikkupennun kanssa on intensiivistä. Ei nyt aivan kuten ihmisvauvan, muttei paljon puutu. Monta kertaa päivässä ulos, jottei oppisi yhtään tekemään tarpeitaan sisälle. Yksilöstä riippuen kotona sisällä pentu voi olla melko rauhallinen (eli helposti leikitettävä, touhottaa hillitysti ja nukahtaa väsyessään itsenäisesti) tai totaalinen poltergeist (puree vaikka tekisit mitä, löytää aina uuden kielletyn asian eikä suostu luopumaan niistä, väsyessään kerää vain lisää kierroksia eikä rauhoitu). Kouluttaminen ei ole vain yksi pentukurssi-ilta viikossa vaan sen sijaan, kuten lapsen kanssa, jokainen hetki kun koiran kanssa kommunikoidaan, kouluttaa sitä suuntaan taikka toiseen. Tämä on raskasta, koska välillä haluaisit vaan levätä, mutta pieni piraija terrorisoi tahtoikäisen taaperon tapaan kaikkea, mutta yhteistä kieltä ei vielä ole edes elekielen muodossa. Opettelette ymmärtämään toisianne. Mutta myöhemmin sydämesi sulaa, kun muistelet, miten olet sen riiviön alusta asti kasvattanut.

Vähemmälle huomiolle jää, että koira on pentu vielä 1-1,5 vuoden ikäisenäkin. 6-8 kk iässä usein luonne muuttuu hormonien heräämisen myötä, joko ihan vähän tai oikein kunnolla. Aiemmin helposta pennusta voi tulla paljon vaikeampi, ja nyt sillä on lisäksi enemmän voimaa. Paimenkoirat saattavat vielä isoinakin pentuina innostuessaan näykkiä tai purra. Eroahdistus saattaa alkaa näkyä vasta myöhemmin, kun koira on kiintynyt perheeseen ja jos arki esim. muuttuu. Rodun mukaiset vietit voimistuvat nekin siinä puolen vuoden iän molemmin puolin ja viimeistään vuoden ikäisen kohdalla tulee eteen, että olisi tosiaan kannattanut tutustua, mihin käyttötarkoitukseen rotu oli alkujaan jalostettu. Mutta samalla koulutus tuottaa hedelmää ja keskinäinen kommunikaatio koiran kanssa on parantunut huomattavasti. Arki on pääosin rauhoittunut rytmeineen.

Sitten kun koira on 3-4-vuotias, olet lemmikkiisi umpirakastunut ja olette solahtaneet osaksi toisenne elämää, homma sujuu. 

Ja kun koira on 9-11,se toimii kuin ajatus.

Aamu alkaa sillä,että heräät koiran vinkumiseen. Kun nouset ylös, astut ensimmäiseksi koirankakkaan. Sitten pentu iskee hampaansa sinun uusimman hienon silkkiyöpaitasi helmaan ja repii sen ...

Kun päivä on saatu alkuun, ihmettelet jossakin vaiheessa, mihin pentu on kadonnut. Löydät sen jyrsimässä iloisena uutta puhelintasi. Koiranpentuun pätee sama kuin pieneen lapseen: jos on hiljaa ja näkymättömissä, se on pahanteossa.

Ehkä kannattaisi ottaa ensimmäiseksi koiraksi mieluummin nuori kodinvaihtaja, jonka kamalin pentuaika on jo ohi ja josta jo tietää, millainen siitä tulee. Voisit saada pentueesta ylimääräiseksi jääneen, jolle ei ole ollut ottajaa tavanomaisessa luovutusiässä, tai sellaisen, josta alkuperäinen omistaja joutuu jostakin syystä luopumaan.

Älkää ottako niitä koronakoiria, kiitos. Koirafoorunit ovat nyt jo täynnä umpipölvästejä uusia koiranomistajia, jotka kyselevät ihmeissään että onko pentukoira/nuori koira jotenkin viallinen kun se kusee sisälle, ei tottele, tuhoaa paikkoja ja/tai puree/näykkii eikä perseily tunnu millään loppuvan. Jos ei omaa alkeellisimpiakaan tiedonhankintakykyjä, halua nähdä todellista vaivaa, pitkäjänteistä ja joustavaa asennetta ja tahtoa kasvattaa koiraa eikä pelkästään leikkiä sen kanssa ja räpsiä kuvia tykkäysten toivossa someen, niin ÄLKÄÄ HELVETISSÄ OTTAKO KOiRIA itsellenne!

Melkoista pissarallia on alussa. Herätessä viedään heti pissalle, ruuan jälkeen pissalle ja taas mennään pissalle. 

Pentuaika on pahimmillaan yhtä maanpäällistä helvettiä. Koiran nuoruusaika on rasittavaa ja tuskallista. Kaikki helpottaa ehkä jonkin verran, kun koira on usean vuoden ikäinen. Jatkuva vaiva, rahanmeno ja vastuu eivät lopu koko koiran elinikänä. Riski kalliista ja vakavista koiran sairauksista on todella iso. Suru koirasta luopumisesta lopettamisen tai kuoleman takia on aivan suunnaton.

Harkitse todella, todella tarkkaan.