Löytyisikö mulle vielä laji, jossa voisin kilpailla yksilötasolla ikänaissarjoissa - paljon rajoitteita
Siinä 9-12 vuotiaana kilpailin yleisurheilussa vähän joka lajissa, moukaria ja seivästä lukuunottamatta eikä niitä silloin vielä paljon naisten sarjoissa ollutkaan. Inhosin korkeushyppyä, muuten tykkäsin kaikesta. Pitkän matkan juoksuissa olin huono, mutta 200 ja 400 metriä kulki hyvin, pituushyppy myös. Jäin kuitenkin pienikokoiseksi ja lisäksi ei ollut kunnon kenttää, kunnon valmennusta ja vanhemmat eivät voineet kuskata kisoihin, joten se jäi siihen, kenkinäkin oli vain lenkkarit joten siihen nähden pärjäsin aika kivasti piirikunnallisissa kisoissa alkuun. Silloinen urheiluguru pienellä paikkakunnalla halusi minusta seitsenottelijaa ja oikeastaan tykkäsin kaikista lajeista, mutta heittolajeissa tekniikka oli huono.
Nykyään jalat ei kestä juoksemista enää. En pidä joukkueurheilusta, kamppailulajeista, golfista - olen kokeillut tai aseista. Mutta jotenkin olen aina kaivannut sitä kisojen tunnelmaa ja kilpailemista. En välttämättä tavoittele suurta menestystä. Mutta nyt kun tuttu oli "ikämieskisoissa" ja katson kalevan kisoissa, aloin taas kaivata kilpailemaan ja tämä käy joka vuosi. Hiihdossa olen aivan surkea, vaikka hiihdosta tykkäänkin.
Minulla on jonkinlainen peruskunto, käyn salilla ja lenkkeilen. Kaipaan myös tavoitteellista treenaamista. Haluaisin vain ottaa takaisin sen, mikä lapsena jäi, pienissä asioissa ja osallistua joskus ikäisteni sarjaan jossain kisoissa. En vain keksi lajia, kun yleisurheiluun minusta ei enää ole. Uinnista pidän, mutta mä en millään opi hengittämään veden alla saamatta vettä henkeen.
Kommentit (3)
En oikein painonnostosta tiedä..ei tunnu omalta sekään. Juoksu onnistuu kyllä metsässä jossain määrin, mutta suunnistamisessakin olen surkea. Tykkään liikkua metsässä, mutta eksyn sinne helposti, tai eksyn yleensä mihin tahasa. Tällä hetkellä kuntoilen lähinnä metsäpoluilla puolisoni kanssa, teen salitreeniä ja pyöräilen. Pyöräilyssäkin pelkään niitä kolareita. Ehkä paras tyytyä haaveilemaan ja pysyä vain kuntoilussa? Luistelukin on kivaa, mutta siinäkin tuo jalkavaiva on rasite ja taitoluisteluun olen liian kankea.
Olen pienikokoinen, epämusikaalinen, siis kankea ja normaalipainoinen, näilläkin tiedoilla voi ehkä olla merkitystä.
Ap.
Mä tunnen naisen, joka aloitti ampumahiihdon hieman alle 5-kymppisenä, ja siinä sivussa osallistuu ampumajuoksukisoihinkin.
Mites se Assi Koiviston vanhan iän laji painonnosto?