Kuinka raukkamaista on lopettaa viiden vuoden avioliitto
Uuden rakkauden takia? Lähteä tuosta noin vain toisen matkaan? Mielipiteitä?
Kommentit (27)
jokaisella on vain yks ainut elämä ja se pitää elää niin että itse on onnelinen
On säälittävää erota toisen ihmisen vuoksi. Ennemmin sitten eroaa ja on yksin eikä heti hyppää uuteen kelkkaan
sössönsöö. olisit pitänyt miehestäsi ja hänen hyvinvoinnistaan huolta.
Mä tein noin kolmen vuoden liitossa. Eikä hävetä edes. Go for it. Rakkaudettomaan suhteeseen jääminen on törkeää. Siitä kärsii kumpikin.
Älä muilta kysy, sun on ihan itse tehtävä päätös ja kannettava seuraukset.
Avioliitton ei pidä ryhtyä kevytmielisesti eikä siitä saisi lähteä kuin väkivallan takia.
Mitä järkeä ylipäänsä mennä naimisiin. Eroaminen on aina epäonnistuminen.
🇺🇦🇮🇱
Kauanko olitte yhdessä ennen avioliittoa? Jotenkin tuntuu, että ihmiset nollaavat sen edeltävän parisuhteen ja ihan kuin aamenesta alkaisi jokin uusi kuherteluaika, mutta eihän se niin mene.
Mies lähti 25 v jälkeen avioliittovuosia oli 18. Aikaa tästä 5 vuotta.. Perheessä kolme nuorta jotka nyt viiden vuoden aikana aikuistuneet. Mulla vieläkin tosi vaikee olla välillä. Miehellä varmaan mukava elämä tän uuden kanssa mutta mulla edelleen surullinen olo. Itken joskus kun mietin tuntemiani pariskuntia jotka yhdessä vielä vanhoina. On ikävä. Outoa ettei oikeen olla missään tekemisissä ikäänkuin aikki vuodet oli pyyhitty pois anoastaan omaat rakkaat lapset jäljellä kaikesta. Mut nekin jo aikuisia omat elämät. Oon yksinäinen ja niin pettynyt miksi mies halusi mulle tehdä näin.
Minä lähdin 20 v yhdessä olon ja 17v avioliittovuoden jälkeen. Niin surkea suhde, että elämä parani täysin erotessa.
Kun rakkaus loppuu ja itsekkyys lisääntyy niin ei toisella ole mukavaa ollenkaan. Onnellisuus on itsestä kiinni. On tehtävä muutoksia, jos ei ole hyvä olla. Lähtö oli se minun muutos. Sitä edelsi hurja ihastuminen.
Vierailija kirjoitti:
On säälittävää erota toisen ihmisen vuoksi. Ennemmin sitten eroaa ja on yksin eikä heti hyppää uuteen kelkkaan
Aina ei mene noin. Toisen, oikeasti paremman, voi löytää vaikka huonossa suhteessa ollessaan. Kyllä silloin saa lähteä.
Ei kannata tahalleen lihottaa itteesä niin että puoliso lähtee.
No yleensä silloin ei oltu niin tosissaan alun alkaenkaan toisen osalta.
Ei se uusi tyyppi ole sen parempi kuin vanhakaan. Tuntuu van jännemmältä, koska uutuuden viehätys.
Ainahan täällä palstalla huudellaan miten pitäisi olla pokkaa erota ennemmin kuin pettää. Nyt sitten sekään ei enää ole sallittua. Miettikääpä sitä jäljelle jäävää vaihtoehtoa; olla väkisin suhteessa jossa ei haluaisi. Senkö haluaisitte kuulla puolisonne kuolinvuoteella että viimeiset 40 vuotta hän olisi vain halunnut lähteä mutta kun piti tehdä muka oikein?
Avioliitto on kuin puutarha, joka tarvitsee hoitoa. Lisää voi oppia avioliittokirjoista tai -leireiltä, yksilö-tai pariterapiasta.
Vierailija kirjoitti:
Ei se uusi tyyppi ole sen parempi kuin vanhakaan. Tuntuu van jännemmältä, koska uutuuden viehätys.
Riippuu pääosin siitä, onko se 20 v nuorempi ja isotissinen.
Tosi raukkamaista. Eri asia, jos vaikka taustalla väkivaltaa.