Voiko alakuloisuudesta ja masennuksesta parantua ihan itse

Ota teräviä!

Alakulo on hyyyyvin kaukana masennuksesta.

Kyllä, menemällä töihin ja haketumalla ihmisten ilmoille.

Oletko ajatellut, että ongelmistasi puhuminen läheisille voisi oikeasti auttaa ja lisäksi kun jaat ajatuksiasi ja tunteitasi heidän kanssaan niin se saattaisi myös syventää suhdettasi näihin läheisiin ihmisiin mikä puolestaan luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja positiivista mieltä?

En oikeasti ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä, jotka koittavat aina selviytyä kaikesta yksin. Avun hakeminen ja ongelmista puhuminen ei ole säälittävää vaan päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Ota teräviä!

Alakulo on hyyyyvin kaukana masennuksesta.

Alakuloa on ollut kauan, mutta nyt tämä olotila lähentelee jo masennusta. Olo on voimaton ja valo tunnelin päästä on himmentynyt tai peräti häipynyt kokonaan.

Ja sille toiselle toiselle, joka käski mennä töihin ja ihmisten ilmoille. Olen töissä ja työni on aika sosiaalista. Ei auta yhtään. 

Se oikean ja itselle sopivan työn löytäminen on vaikeaa. Itse löysin sen vasta keski-ikäisenä, mutta masennuksesta paranemiseen on sillä todellakin olennainen vaikutus - ainakin minun kohdallani.

Avaa nyt vähän. Millätavalla alakuloinen ja masentunut? Miten se ilmenee. Etkö hymyile tai jotain?

Suosittelen kyllä hakemaan apua. Itse odotin aivan liian kauan näin jälkikäteen ajateltuna. Puhumalla ne asiat lähtee ratkeamaan.

Oman kokemuksen mukaan ei. 10 vuotta yrittänyt jaksaa ja kokeilla niitä näitä, aivan turhaan. Kiinnostaa vain vetää itseni kylmäksi.

Kyllä voi.

Usein se meneekin itsestään ohi, ei kaikki alakulo ole masennusta.

Joskus on vaan henkisesti huonommassa hapessa ja jaksamaton ja kyllästynyt ja ärtyinen.

Riippuu siitäkin, mistä se masennus johtuu.

Jos elämäntilanne korjaantuu ja paranee niin alakulokin lähtee pois.

Vierailija kirjoitti:

Se oikean ja itselle sopivan työn löytäminen on vaikeaa. Itse löysin sen vasta keski-ikäisenä, mutta masennuksesta paranemiseen on sillä todellakin olennainen vaikutus - ainakin minun kohdallani.

Hetkinen odotetaan ap:n vastauksia, onko tämä siis vääränlaisesta työstä johtuvaa? Ja mitkä ovat oireet tuossa masennuksessa?

Huh, kai sitä saa olla alakuloinen ja masentunut (muiden mielestä) jos haluaa. Mä ainakin olen ihan mielelläni. Muut, hyörikööt ja pyörikööt hulluina. Ainoa, mitä olen vailla, lottovoitto!

Mun kokemukseni mukaan kyllä voi. Ja mulla on kaksi neuvoa.

1. Se syö kunnolla, nuku kunnolla, harrasta säännöllistä mutta maltillista liikuntaa pitää paikkansa. Kunnolla syöminen on tässä kohtaa eri asia kun dieetti tai ravintoympyräkään. Itseäni auttaa ruokavalio jossa on runsaasti rasvaista kalaa ja täysrasvaisia maitohappotuotteitq, sekä kasviksia. Sulla voi olla joku muu juttu, mutta noissa kalan ja maidon rasvoissa on jotain, mikä vaikuttaa aivokemiaan. Vältä alkoholia, nousuhumala vi parantanaoloa, mutta alkoholi lamaa noradrenaliinin ja serotoniinisn tuotantoa, joten seuraavana päivänä niistä on pulaa ja se taas masentaa.

2. Älä missään tapauksessa jää vatvomaan mielipahaasi. Ihmiset aina sanovat, että siitä pitäisi päästä puhumaan jollekulle ja käsitellä tunteensa ja blablabla. Oikeasti sellaisesta ei ole mitään apua. Apua on siitä, että tunnistat, mitä tunteita sulla on, mutta sitten annat niille juuri sen verran huomiota ja aikaa kuin niistä on sulle iloa ja hyötyäkin: et yhtään. Panet ne syrjään ja keskityt sisukkaasti johonkin, mikä on kivempaa, mistä nautit, tai mikä ainakin auttaa olemaan miettimättä noita. Lue hyvää kirjaa. Katso hyvä hyvänmielen elokuva. Kasvata ja katsele kauniita kukkia. Hakka halkoja. Käy hiihtämässä. Halaa nallea. Juo mukillinen täydellistä teetä. Mitä tahansa, joka auttaa työntämään v+tutuksen pois mielestä. Sitten mene nukkumaan. Vähemmän väsyneenä asiat ovat aina paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemukseni mukaan kyllä voi. Ja mulla on kaksi neuvoa.

1. Se syö kunnolla, nuku kunnolla, harrasta säännöllistä mutta maltillista liikuntaa pitää paikkansa. Kunnolla syöminen on tässä kohtaa eri asia kun dieetti tai ravintoympyräkään. Itseäni auttaa ruokavalio jossa on runsaasti rasvaista kalaa ja täysrasvaisia maitohappotuotteitq, sekä kasviksia. Sulla voi olla joku muu juttu, mutta noissa kalan ja maidon rasvoissa on jotain, mikä vaikuttaa aivokemiaan. Vältä alkoholia, nousuhumala vi parantanaoloa, mutta alkoholi lamaa noradrenaliinin ja serotoniinisn tuotantoa, joten seuraavana päivänä niistä on pulaa ja se taas masentaa.

2. Älä missään tapauksessa jää vatvomaan mielipahaasi. Ihmiset aina sanovat, että siitä pitäisi päästä puhumaan jollekulle ja käsitellä tunteensa ja blablabla. Oikeasti sellaisesta ei ole mitään apua. Apua on siitä, että tunnistat, mitä tunteita sulla on, mutta sitten annat niille juuri sen verran huomiota ja aikaa kuin niistä on sulle iloa ja hyötyäkin: et yhtään. Panet ne syrjään ja keskityt sisukkaasti johonkin, mikä on kivempaa, mistä nautit, tai mikä ainakin auttaa olemaan miettimättä noita. Lue hyvää kirjaa. Katso hyvä hyvänmielen elokuva. Kasvata ja katsele kauniita kukkia. Hakka halkoja. Käy hiihtämässä. Halaa nallea. Juo mukillinen täydellistä teetä. Mitä tahansa, joka auttaa työntämään v+tutuksen pois mielestä. Sitten mene nukkumaan. Vähemmän väsyneenä asiat ovat aina paremmin.

Komppaan! Lisäisin vielä vinkin numero 3.

3. Nyt kun olet lukenut tämän viestin niin voit sulkea vauva palstan. Tämä palsta ei tarjoa lainkaan sitä positiivisuutta mitä kipeästi tällä hetkellä tarvitset elämääsi. Pidä ainakin kuukauden palstatauko.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, menemällä töihin ja haketumalla ihmisten ilmoille.

Ahdistaa itusti olla töissä ihmisten ilmoilla.

Vierailija kirjoitti:

Se oikean ja itselle sopivan työn löytäminen on vaikeaa. Itse löysin sen vasta keski-ikäisenä, mutta masennuksesta paranemiseen on sillä todellakin olennainen vaikutus - ainakin minun kohdallani.

En löydä ikinä paikkaani. Olen väärässä työssä. Mahdotonta muuttua parempaan. Tosi on.

T. Sairas keski-ikäinen

Mä tiedän erään ihmeellisen tapauksen, jossa eräs henkilö esiteltiin masentuneena ja ties minä. Kaikenlaisia juttuja oli liikkeellä ihan hirveästi. Valehdeltiin, että tyyppi olisi itkeskellyt ja ollut jotenkin totaalisesti masentunut ja pyytänyt itse apua. Tosiasiassa ei ollut puhunut kenellekään mitään. Huvittavaa ja säälittävää koko jutussa oli se että useat ihmiset näkivät hirveästi vaivaa "auttaakseen" ja terapioidakseen jotenkin salaa tätä tyyppiä, joka lähinnä katseli mielenkiinnolla ja ihmetteli vain sitä hullunmyllyä ympärillään.

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemukseni mukaan kyllä voi. Ja mulla on kaksi neuvoa.

1. Se syö kunnolla, nuku kunnolla, harrasta säännöllistä mutta maltillista liikuntaa pitää paikkansa. Kunnolla syöminen on tässä kohtaa eri asia kun dieetti tai ravintoympyräkään. Itseäni auttaa ruokavalio jossa on runsaasti rasvaista kalaa ja täysrasvaisia maitohappotuotteitq, sekä kasviksia. Sulla voi olla joku muu juttu, mutta noissa kalan ja maidon rasvoissa on jotain, mikä vaikuttaa aivokemiaan. Vältä alkoholia, nousuhumala vi parantanaoloa, mutta alkoholi lamaa noradrenaliinin ja serotoniinisn tuotantoa, joten seuraavana päivänä niistä on pulaa ja se taas masentaa.

2. Älä missään tapauksessa jää vatvomaan mielipahaasi. Ihmiset aina sanovat, että siitä pitäisi päästä puhumaan jollekulle ja käsitellä tunteensa ja blablabla. Oikeasti sellaisesta ei ole mitään apua. Apua on siitä, että tunnistat, mitä tunteita sulla on, mutta sitten annat niille juuri sen verran huomiota ja aikaa kuin niistä on sulle iloa ja hyötyäkin: et yhtään. Panet ne syrjään ja keskityt sisukkaasti johonkin, mikä on kivempaa, mistä nautit, tai mikä ainakin auttaa olemaan miettimättä noita. Lue hyvää kirjaa. Katso hyvä hyvänmielen elokuva. Kasvata ja katsele kauniita kukkia. Hakka halkoja. Käy hiihtämässä. Halaa nallea. Juo mukillinen täydellistä teetä. Mitä tahansa, joka auttaa työntämään v+tutuksen pois mielestä. Sitten mene nukkumaan. Vähemmän väsyneenä asiat ovat aina paremmin.

Kaiken tämän lisäksi toivo että et joudu pässilauman maalitettavaksi tai seurattavaksi. Se takuulla masentaa.

Juoskaaaaa kirjoitti:

Mä tiedän erään ihmeellisen tapauksen, jossa eräs henkilö esiteltiin masentuneena ja ties minä. Kaikenlaisia juttuja oli liikkeellä ihan hirveästi. Valehdeltiin, että tyyppi olisi itkeskellyt ja ollut jotenkin totaalisesti masentunut ja pyytänyt itse apua. Tosiasiassa ei ollut puhunut kenellekään mitään. Huvittavaa ja säälittävää koko jutussa oli se että useat ihmiset näkivät hirveästi vaivaa "auttaakseen" ja terapioidakseen jotenkin salaa tätä tyyppiä, joka lähinnä katseli mielenkiinnolla ja ihmetteli vain sitä hullunmyllyä ympärillään.

Lisäisin vielä: "Ei ollut puhunut kenellekään mitään" eikä myöskään kenellekään herännyt huoli henkilön käyttäytymisesta, koska siinä ei ollut mitään erityistä, joten joku pisti junan liikkeelle ja kovaa.

Kieltämättä alkoholi on helppo tapa poistaa erillisyyden tunne hetkeksi. Mutta alkoholin käytön kokonaan lopettaminen lievittää masennusta, tosin vaikutuksen huomaa vasta muutaman kuukauden päästä.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen kyllä hakemaan apua. Itse odotin aivan liian kauan näin jälkikäteen ajateltuna. Puhumalla ne asiat lähtee ratkeamaan.

Kaikkein vaikeimmat asiat eivät puhumalla ratkea, vaikka se aluksi voi tuntua auttavan. Niistä puhuminen aiheuttaa vain vatvomista ja märehtimistä, koska ratkaisua ei tule. Ainoa ratkaisu ei nimittäin ole puhetta, vaan tekoja. Tehdä mukavia asioita, pyrkiä kohti tavoitteitaan (olivat ne miten pieniä tahansa) ja saada positiivisiakin kokemuksia, jotka ennen pitkää kumuloituvat ja hitaasti kohottavat mielialaa. Ne lisäävät myös sietokykyä tulevaisuudessa väistämättä tuleviin uusiin vaikeuksiin ja kokemusta kyvystä vaikuttaa ITSE omaan elämään ja mielialaan.

Minäkin hain apua. Jo 12-vuotiaana. Mutta toisin kuin sinulla, minulla se vain hidasti toipumista. Lopulta löysin avun omasta toiminnastani. Pienistä piristävistä asioista, omissa tavoitteissa etenemisestä. Aluksi pikkuruisista, koska masentunut ei heti pysty paljoon. Usko kykyyn vaikuttaa elämääni lisääntyi. Terapiasta sain vain pahemman olon ja lääkekierteen, joka on nyt onneksi katkennut. Sekä terapia että lääkkeet tuntuivat ensin auttavan, mutta lopulta vain pahensivat.

Kysy keneltä vain kaverilta tai tutulta, joka ei ole koskaan ollut masentunut, mitä hän tekee alakuloisena. Vastaus ei taatusti ole märehtiminen. Pikemminkin hän piristää itseään mukavilla pienillä asioilla.

Toki voi puhua tunteistaan. Niin teen itsekin silloin tällöin. Mutta enää en luule sen auttavan, vaan säätelen mielialaani itse. Puhun enemmänkin jakaakseni tunteita ja kokeakseni yhdessä asioita. En apua kerjätäkseni. Tämä on parantanut myös kaikkien ihmissuhteideni laatua huomattavasti, sillä kun oppii jakamaan hyviäkin tunteita, on paljon mukavampaa olla ihmisten kanssa!