Tajusin juuri olevani kohta 39 vuotias, ja tänä aikana vain yksi nainen on ollut minusta kiinnostunut

Onneksi olkoon, se on yksi enemmän kuin minulla. T. Täysin ikisinkku N39

Onhan tuossa jotain.

Mä olen neljän vuosikymmenen aikana käynyt alle viidellä treffillä, ikinä en ole ketään tapaillut saati sitten seurustellut kenenkään kanssa. Voisi siis kai sanoa, että yksikään ihminen ei ole ollut musta kiinnostunut. Tässä sitä sitten vain elellään yksinäistä keski-ikäisen elämää ilman suurempia tavoitteita tai iloja. Enkä nyt väitä, että parisuhde olisi muuttanut elämäni tai että sellaisen saaminen toisi välttämättä jotain parempaa, mutta en mä tällaista ikuista yksinäisyyttäkään kovin optimaalisena tilanteena kenellekään pidä.

m41

Ainakin toinenkin nainen on ollut sinusta kiinnostunut. Mutta ei silleen. Äitisi.

Terve!

Nobody minusta. Ikää 54 v

Nainen

Kun et saa pillua niin sulla ei ole elämää?

Miten se liittyy siihen, miksi teet töitä? Minä ainakin teen töitä elättääkseni itseni.

Aika säälittävää jos koko elämäsi pyörii pillun ympärillä.

Ei se pillu edes tunnu miltään pari oluen jälkeen kortsun kanssa. Ja tuo on se miten itse pääasiassa pääsen panemaan, seurustelusuhteeseen asti en ole päässyt koskaan.

M37

Vierailija kirjoitti:

Aika säälittävää jos koko elämäsi pyörii pillun ympärillä.

En minä kyllä pillun kanssa keskustele aamiaispöydässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika säälittävää jos koko elämäsi pyörii pillun ympärillä.

En minä kyllä pillun kanssa keskustele aamiaispöydässä.

Minulle taas pillu on se aamiainen. Ollaan me ihmiset erilaisia

Todennäköisesti monikin on ollut, mutta ei ole uskaltanut tehdä aloitetta.

Vierailija kirjoitti:

Aika säälittävää jos koko elämäsi pyörii pillun ympärillä.

Aika säälittäviä siis suurin osa ihmisistä, jotka etsivät ja käyttävät valtavasti aikaa löytääkseen kumppanin. Ja vielä hänet löydettyään viettävät suuren osan ajastaan hänen kanssaan. Vai olisiko niin, että läheisyys ja toisen ihmisen seura on ihmisen luonnollinen halu ja tarve eikä ole mitenkään säälittävää, jos kokee surua, kun huomaa, että on jäänyt sellaista vaille?